08.02.2006
Kirjoitin tästä jo lankahamstereihin, mutta tässä pidempi versio.
Monissa yrityksissä on ulkoistettu ja ulkoistetaan edelleen useita korepisnekseen kuulumattomia toimintoja. Koska olen tietenkin nykyaikainen ja trendeissä mukana (ja selasin aamulla eilisen Kauppalehdenkin), ajattelin keskittyä Suurien ja Merkittävien Firmojen lailla koorkompetenssiini eli neulontaan. Siksi ulkoistin langan ostamisen Intiaan. Parempi niin, koska olisihan se noloa, jos minut ulkoistettaisiin omasta puikottelupisneksestäni.
Vein intialaisen työkaverini Heman lankaostoksille - hänet, jota opetan neulomaan. Alunperin ajatuksena oli viedä hänet ensin Menitaan ja opettaa heti pahoille tavoille (ei mitään "osta Novitan Seiskaveikkaa Anttilasta" -linjaa, ehei, vaan silkit, alpakat ja kashmirit heti kehiin, niin) ja sen jälkeen Kiseleffin basaariin ja siellä Sypressiin, mutta vietimmekin sen sijaan sujuvasti Menitassa puolitoista tuntia erilaisia lankoja hiplaten. Mukaan tarttui Schoeller & Stahlin Big Ball -lankaa kolme kerää (kaksi kelta-pinkki-hempeäsävyistä ja yksi violetti-sinisävyinen) ja pari kerää punamustaa Rusticaa, joista tulee huivi. Rustica huuteli Hemalle jo ovelta.
Rowanin Cashsoft maksoi muuten 5,90 e/50 g, mikä näin kashmirin ystäville kerrottakoon. Näette minut hyvin todennäköisesti Menitassa heti keskiviikkona 1.3. kuluvaa vuotta.
Menitan jälkeen poikkesimme Makkaratalon Anttilaan, jossa hiplasimme Novitaa. Onhan se suomalainen juttu. Hema tykkäsi oranssista, pinkistä ja sinisistä ja raitalangoista, joten ei tämän kevään värimaailma taida ihan epäonnistunut olla...
Ai niin, yksi asia tässä ulkoistamisessa mättää. Teinköhän huonon diilin vai miksiköhän kaikki langat jäivät Heman mukaan? Ainakin hän löysi sisäisen lankahamsterinsa, vaikka sanoinkin kummat sanat: "Ei sun nyt tarvitse ostaa kaikkea"... Vaikuttaa siis siltä, että palaamme vielä jonain päivänä Menitaan.
Seuraavaksi aion ennakoida seuraavan trendin ja hankin erilaista osaamista, koska ulkoistamista seuraava trendi on se, että kaiken on löydyttävä omasta talosta. Sellaista se on.
Neulontarintamalla ei ole tapahtunut mitään ihmeellistä. Aloitin raidallisen torkkupeiton luonnonvalkoisesta, ruskeasta ja punaruskeasta paksusta villalangasta. Teen 22 s leveitä suikaleita: neulon 100 g kerää niin kauan kun sitä riittää ja ompelen lopuksi suikaleet yhteen. Nyt niistä ensimmäinen on valmis ja vielä ainakin 8 suikaletta ja/tai reuna on jäljellä! (Kuva tulossa joskus.)
Minulla on myös suunnitelma B: jos en saa peittoa aikaiseksi, ainakin minulla on paljon kaulaliinoja.
Powered by
Movable Type 3.2
Ellei muuta ilmoitettu, tekstit & kuvat © Marjut Katajala.
Tekstien ja kuvien kopiointi sekä kaupallinen käyttö ja kuvien linkittäminen kielletty. Kokeile ohjeita omalla vastuulla.