Jussi: Haluaisin varata liput Genovaan ja mielellään Münchenin kautta menevälle lennolle, kiitos.
Matkatoimiston virkailija: Münchenin kautta ei löytynyt lentoa, mutta Kööpenhaminan kyllä. Sinulle on nyt varattu liput Geneveen, Sveitsiin.
J: Ei Geneveen, vaan Genovaan, Italiaan. Voisitteko varata samalle lennolle liput Marjut Katajalalle?
MV: Kyllä vain. Muistathan, että Intiaan tarvitsee viisumin ja rokotukset.
Niin. Genova, Geneve, ei kai sillä suurtakaan eroa ole, pari kirjainta vain? Genovan lentokentän lyhenne taas on GOA. Tässä vaiheessa aloin miettiä, minne matkalaukkumme mahdollisesti päätyisivät...
Helsinki - München - Genova
Lentomatka alkoi mukavasti shamppanjalasillisella Helsinki-Vantaan lentokentällä eikä vaihto Münchenissäkään ollut paha juttu. Kahden tunnin aikana ehti hyvin kartoittaa ne paikat, joissa voisi paluumatkalla shoppailla. Kaikki hyvin tähän saakka.
Genovaa lähestyessämme voimakas etelätuuli ja sen aiheuttama turbulenssi alkoi kuitenkin haitata... hmm.. jonkin verran. Ulkona näkyi vain valkoisia pilviä ja valonvälkettä ja kone tärisi niin, että minun piti tarkistaa Jussilta, että Bermudan kolmio todellakin on Bermudan lähellä eikä Välimeressä. Lentäminen on hauskaa, mutta olisi ollut mukava tietää, millä korkeudella lennämme - tai ehkä ei. Jos laivassa kärsii meritaudista, onko se lentokoneessa ilmatautia?
Ensimmäinen hotelli - Albergo 3 Stazioni
Murju. Läävä. Mukanamme oli Jussin naispuolinen työkaveri, jolle taksikuski katsoi parhaaksi kertoa, että alue ei ole kovinkaan hyvä ja että hänen ei olisi hyvä asua tässä hotellissa. Itse asiassa hänen ei tarvinnutkaan, sillä hänen varaustaan ei löytynyt ja koska hotelli oli täysi, hänet kyyditettiin johonkin mystiseen paikkaan kaupungin toiselle laidalle.
Me jäimme hotelliin. Kahden tähden hotelliin - pah. Hotelliin, jonka respa näytti varastolta. Hotelliin, jonka henkilökunta ei puhunut kunnolla englantia. Hotelliin, jonka huoneen seinissä oli kummia aukkoja ja päiväpeitossa tupakan polttama reikä. Hotelliin, joka sijaitsi toki meren rannassa, mutta myöskin sataman, päärautatieaseman ja metroaseman vieressä vilkkaan kehätien varrella. Möykkä oli kamala. Huoneessamme ei odottanut tervehdys TV:n ruudulla, vaan kokonaista kaksi (2) pyyhettä (iso ja pieni) sekä vähemmän toimiva kylpyhuoneratkaisu. Tuuletus pärähti päälle vartin välein. Veden laskeminen kylppärissä sai aikaan "thunk, thunk" -ääniä putkistossa, lieneekö pumppu sitten ollut vetelemässä viimeisiään.
Hankauspesuaineellako tässä pitäisi peseytyä? Entä mitä ihmettä käytetty shampoopussi teki peilikaapin reunalla? Kaapista sai ensin ruuvata lampunkin kiinni, että maailmaan tuli valkeus. Entä kuinka on tarkoitus käydä suihkussa, jos suihku osoittaa lähinnä vaakatasossa eteenpäin (ja vesi valuu suihkukaapista lattialle, jossa ei ole lattiakaivoa)?
Toim. huom: jos kyseessä olisi vain edullinen hotelli, jonne olisi vain tarkoitus raahautua nukkumaan ankaran lomailun ohessa, en luultavasti valittaisi. Marmatan, koska kyseessä on matkatoimiston varauslistoilla oleva hotelli, jota tarjotaan liikematkailijoille. Sellaisilta hotelleilta voi vaatia edes jonkinlaista tasoa eikä sitä, että aamiaisella joutuu esittämään englantia osaamattomalle naiselle pantomiiminä lauseen "tarvitsemme kaksi lasia, kaksi lusikkaa ja kahvikupin, grazie vaan sullekin".
Rapallo. Molto bene.
Siispä vaihdoimme hotellia, koska työkaverilla meni vieläkin huonommin: ei aamiaista ja koko hotellissa/majatalossa/missälie oli vain yksi suihku + kylpyhuone käytävällä kaikkien vieraitten käytössä. Uusi hotellimme oli Rapallossa, noin 20-30 km Genovasta itään.
Rapalloon siirtyessä heräsi kysymys, että jos tavallinen taksikuskikin ajaa Fiatillaan 140 km/h silloin, kun rajoitus on 80 km/h ja tiet ovat kapeita eikä kukaan tunne käsitettä "turvaväli", niin miksei maailman huippukuljettajien joukossa ole enemmän italialaisia?
Mutta Rapallo, ooo, Rapallo. Hotelli Astorian pihassa kasvoi appelsiinipuita. Meri oli aivan tien toisella puolella. Läheisestä ravintolasta sai erinomaista tonnikalaa balsamico-kastikkeessa ja herkullista suklaakakkua... Hotellin palvelu oli hyvää ja ensivaikutelma niin paljon parempi eivätkä esim. hieman nuhjuiset kaakelien saumat tai hiustenkuivaajan päällä ollut pöly häirinneet yhtään.

Hehkutanko vielä lisää? Huoneessamme oli jättikokoinen terassi! Aamulla tarkeni hyvin nauttia aamukahvin siellä. Meren rannassa oli mukava uittaa varpaitaan...

(Tässä vaiheessa hämäläinen tajusi, että kyseessä on todellakin Välimeri eikä mikä tahansa hassu lätäkkö. Vä-li-me-ri. Eivät ne palmut siellä muuten vain kasvaneet!)
Kun mies on poissa...
...on aika kävellä ympäri Genovaa ja saada jalkansa kipeiksi, kunhan ensin uskaltautuu paikalliseen kamikaze-taksiin tai ahtautuu Intercity-junaan, jossa saa kiipeillä ihmisten yli vain huomatakseen, että varatuilla paikoilla istuu jo joku, joka on varannut tismalleen samat paikat. Paikallisjunassa oli tyhjempää, mutta toisaalta se junnasikin Rapallo-Genova -väliä tunnin verran - ja edelleen toisaalta maisemat olivat niin upeat, että niitä hämmästellessä tunti kului äkkiä: toisella puolella rataa oli meri, toisella puolella vuoria.
Mutta mihin suuntaa neuloja Genovassa? Lankakauppaan tietenkin ja mielellään maisemareittiä! Genovassa ongelmia aiheuttavat rinteet: jos et huomaa lähteä alas portaita paikassa X, seuraavan kerran pääset poikkikadulle useamman kilometrin päässä paikasta Y, joka taas on yhtä kaukana kohteesta kuin lähtöpistekin. Reitti on siis suunniteltava hyvin, mikä on tietenkin allekirjoittaneelle mahdoton asia, olenhan tunnetusti suuntavammainen ja eksyn omaan komeroonikin...

Yhä ylös yrittää...
Maisemista puheenollen, tässä pari kuvaa Zecca-Righi -köysiradan yläpäästä:

Mutta lankaa, antakaa minulle lankaa!
Kukaan ei varmaankaan usko, että vietin aikani vuorilla kirmailemassa. Ei, yritin myös päätyä lankakauppoihin. Kiitos Niinan erinomaisen Rooma-artikkelin, lueskelin Italian Keltaisia Sivuja useampaankin otteeseen. Niiden mukaan Genovassa todellakin olisi lankakauppoja ja muutama niistä ihan kävelymatkan päässäkin.
Ensin yritin La Matassaan (1, Piazza Colombo). Paikallistinkin piazzan melko helposti. Olin tosin harhautua kaikkiin ihaniin herkkuliikkeisiin matkan varrella - tiedättehän italialaiset jälkiruoat, jäätelöt, suklaan, leivonnaiset...
Löysin aukiolta mainoksen ja nuolen, mutta nuolen osoittamassa suunnassa ei ollut lankakauppaa! Ei! Kiersin aukion (joka oli melko pieni) muutaman kerran, kunnes tajusin, että erään rappukäytävän oven vieressä oli kyltti, jossa luki mm. "filati" (mutta ei La Matassa) ja että minun pitäisi kiivetä portaat ylös ensimmäiseen kerrokseen. Kiipesinkin, mutta ovi oli lukossa ja minun olisi pitänyt soittaa ovikelloa. Päätin kääntyä pois, pitäköön efektilankansa! Kaupassa ei ollut ketään muita, joten olisin voinut joutua kommunikoimaan (ääk!) ja jopa ostamaan lankaa (tupla-ääk!). Tosin paikallisten englantia ei voinut kutsua hyväksi, kommunikointi olisi voinut olla hyvin... hmm... haastavaa.
Melko lähellä piazzaa oli toinenkin lankakauppa, La Fonte Della Lana (27/R., Via Galata).

Kauppa oli tyyppiä palvelu-Alko eli langat olivat hyllyillä tiskin takana ja niitä piti pyytää. Myyjät puhuivat yllättävän hyvää englantia ja auttoivat mielellään - itse asiassa kaupassa oli käynyt minua ennen australialainen neuloja, joten he ihmettelivätkin päivän kansainvälistä teemaa. Valikoimaan kuului luonnonkuituja, täysin akryylia olevia lankoja ei tainnut olla ollenkaan, mutta sekoitteita kylläkin. Bongasin myös Noro Silk Gardenia (11,90) ja Kochorania (hinta jäi epäselväksi) eräältä alahyllyltä... Tiskillä oli myös korillinen hiplattavia mallitilkkuja, mistä myös plussaa.
Aivan kivenheiton päästä ostoskadulta XX Septembreltä on Canetta (41, Via Fiasella Domenico).

Myös Canettan valikoima oli luonnonkuituvoittoinen: villaa, merinovillaa, mohairia, puuvillaa, angoraa... Myös jouluiset ristipistot olivat jo esillä! Canettassa pääsin tiskin taakse hiplaamaan lankaa, se oli kai helpointa myyjille. He tosin puhuivat kohtalaista englantia ja saavutimme konsensuksen keskustelemalla angorasta:
- Angora, se on... On... Pehmeää... Se on...
- Siis kanista?
- Kyllä, kanista!
Ilmeisesti heistä oli yllättävää, että "englantilainen nainen" (joksi minua kutsuttiin toiselle asiakkaalle) tiesi angoran. Herttaista.
Eikä siinä vielä kaikki! Kulutin perjantaiaamun eksyilemällä Rapallon keskustassa ja ihastelemalla pikkukauppoja, joten lauantaina ennen kotiinlähtöä ehdotin Jussille, että hankimme osan tuliaisista sieltä. Kiersimme katuja ja parin kierroksen päästä eteemme sattui tämä:

Merkki siitä, että Jussi on todellakin Elämäni Mies ja Maailman Ihanin jne jne - Riikassakin Jussi osui lankakaupan eteen ihan vahingossa ja nyt sama toistui. En minä sitä löytänyt, vaikka kuinka haahuilin, ohi taisin mennä kummaltakin puolelta. Kauppa on Rose d'Irlanda (Vico della Pista) ja pitihän sinnekin poiketa. Villaa, silkkiä, kashmiria... Oi. Kauppa oli pieni, mutta kodikas ja siellä sai hiplata lankaa ihan perinteiseen suomalaiseen lankakauppatapaan. Myyjä ei puhunut paljoakaan englantia, mutta suomi-italia -sanakirjan fraasiosuus auttoi kummasti.
Keltaiset sivut tosin kertovat, että Rapallon lankakauppa on Devoti Elisa Marina ja sen osoite on 11, Vicolo Della Pista. Tässä siis tarinan opetus: jos kadun nimi on edes jotain sinnepäin, se on mitä todennäköisimmin etsimäsi katu. Jos nimen osat ovat eri järjestyksessä tai pidempiä tai lyhempiä, älä anna sen hämätä.
Tarinan toinen opetus: italia on helppo kieli ja huitomalla pääsee pitkälle, samoin päättelemällä... Pizzeria on tietenkin paikka, josta saa pizzaa. Siispä focacceria on paikka, josta saa focacciaa ja birreria on tietenkin paikka, josta saa birraa eli olutta - ja ettei totuus unohtuisi eli se, minkä takia tässä oikein reissataan*, niin lopuksi pakollinen Long Island Ice Tea -kuva. Luulitteko, että unohtaisin sen?

* Langat esitellään seuraavassa postauksessa...
22:33
| (2) kommenttia - comments