10.10.2005
Niina mainitsikin jo, että kävimme shoppailemassa lauantaina. Kiersimme kolme uutta kauppaa, joista saa lankaa. Kahdesta saa myös vaatteita ja koruja ja kolmas oli ihkaoikea varsinainen lankakauppa.
Ensin suunnistimme Iloon (Iso-Roba 38). Linkki vie Pemmikaanin sivuille, he pitävät Ilo-kauppaa kahden liikekumppaninsa kanssa. Kaupassa myydään vaatteita, koruja ja kantoliinoja. Lisäksi he ovat aloittaneet Colinetten ja Patagonia Nature Cotton -lankojen tuonnin Suomeen. Ikävää meille (mutta ei heille) oli se, että langat olivat tehneet messuilla hyvin kauppansa ja valikoima oli hieman huono. He odottivat täydennystä parin viikon sisään.
Iso-Robalta siirryimme Kallioon, jossa ensimmäinen kohteemme oli
Rosa Matilda (Sakarinkatu 3). Siellä oli mukavaa! Rosa Matilda on neulestudio, joka myy lisäksi Schoppel-Wollen lankoja. Tilat olivat pienet, mutta mukavat ja omistaja oli oikein mukava. Hän suunnittelee laajentavansa valikoimaansa, ja lisäksi hänellä on myös koneneulontalankoja.
Lopuksi kävimme Käsityötalo Priimassa, joka ennen tunnettiin Käsityö- ja tekstiililiike Tuomisena (Hämeentie 26). Se oli ihan kunnon lankakauppa! Addin puikot tuntuivat edulliselta ja lankavalikoima oli hyvä.
Mitä ostin? Uskokaa tai älkää, kaksi kerää sukkalankaa - ja niistäkin Regia Silk löytyi Priiman euron korista. Hyvä minä! Hiphei! Melkein sorrun Gedifran Super Giganteen Priimassa, mutta sitä ei ollut tarpeeksi paitaa varten.
Lopuksi vielä ihan ylimääräinen bonustesti. Silmukkamerkkejähän voi tehdä melkein mistä vain: langanpätkistä, kuminauhoista, korviksista, klemmareista... Yksi innovaatio lienee viinilasien merkkien käyttä silmukkamerkkeinä. Viinilasien merkit - miten loistava idea? Ostin niitä kuitenkin kuuden kappaleen pakkauksen paikalliselta Clas Ohlsonilta. En ajatellutkaan käyttäväni niitä viinilasin merkkeinä, mutta siihen on kai ryhdyttävä.
Sitähän luulisi, että viinilasin merkit toimisivat hyvin silmukkamerkkeinä, ovathan molemmat merkkejä. Ongelmana on kuitenkin se, että viinilasin merkkien rengas ei ole umpinainen, vaan se on auki ja sen päät lomittuvat hieman. Tietenkin niin, koska umpinaista rengasta ei saisi viinilasin jalan ympärille. Mikä on eduksi viinilaseja merkitessä, ei ole eduksi neuleen kohtia merkitessä: merkkien koristehelmet putoilivat koko ajan.
Muuten viinilasien merkeistä saisi hyvät silmukkamerkit. Ne olivat edullisia ja näyttävät kivoilta. Ne ovat myös kevyitä eivätkä häiritse neulomista, mutta ovat kuitenkin riittävän isoja, jotta niitä on helppo käsitellä.
Powered by
Movable Type 3.2
Ellei muuta ilmoitettu, tekstit & kuvat © Marjut Katajala.
Tekstien ja kuvien kopiointi sekä kaupallinen käyttö ja kuvien linkittäminen kielletty. Kokeile ohjeita omalla vastuulla.