Syyskuu 2003

25.9.2003

Nyt Jussi taisi jäädä työttömäksi...

Tampereen ostoksia ja Frank Uskollinen silmukka- ja kerroslaskurini Jussi taitaa nyt - ikävä kyllä - jäädä työttömäksi, kun tehtävän ottaa hoitaakseen pieni näppärä kapistus...

Hyödynsin jälleen Tampereelle suuntautunutta työmatkaa ja poikkesin virallisen osuuden jälkeen sekä lankakaupassa että veljeni suosiollisella avustuksella muutamassa antikvariaatissa. Niiden käsityökirjojen ja -lehtien parissa tulikin vietettyä muutama hetki (onneksi veljmies ei hermostunut).

Päivän saldo:

1) Silmukka- ja kerroslaskuri (kuvassa Nordic Knitting -kirjan päällä). Se on näppärä kapistus: laskurin keskellä on 10x10 cm aukko, jonka avulla voi laskea silmukoiden/kerrosten määrän. Kun silmukat/kerrokset on laskettu, voi punaisen viisarin siirtää oikealle kohdalle ja sen jälkeen taulukosta voi lukea, kuinka paljon silmukoita/kerroksia menee esim. 40, 50 tai 60 senttiin. Vau!

2) Vain vähän aikaa sitten peräänkuuluttamani Susanne Pagoldhin Nordic Knitting -kirja + viisi vanhaa Novitaa vuosilta 94-99 yht. vain 15 euroa(!!!). Pitääpä muistaa käydä peruuttamassa varaus Amazonista - ja koska tämä näyttää tehoavan, kysyn samantien, löytyisiköhän jostain Barbara G. Walkerin Treasury of Knitting Stitches -kirjoja (osat 1-4)?

3) Cynthia Gravelle LeCountin Andean Folk Knitting -kirja. Paljon erilaisia mallikuvioita ja korvaläppäpipoja (siis malliltaan erilaisia, ei pelkästään kuvioiltaan, esim. korvaläppiä on ainakin 19 erilaista).

20.9.2003

Elämässä pitää olla lankaa - vai pitääkö?

Käsityökori tiedotti , että Novitan langat eivät kuulu syksyllä(kään) sen valikoimiin (kesän ne ehtivät jo olla poissa), vaan että niitä voi tilata suoraan Lauttasaaresta Novitan tehtaanmyymälästä. Voisin tietenkin spekuloida asiaa suuntaan jos toiseenkin, mutta ei se siitä mihinkään muutu. Käsityökori näyttää keskittyvän palvelemaan vain ristipistoilijoita, meille neulojille siellä ei taida (enää) olla mitään tarjolla. Pitäisiköhän laittaa palautetta?

16.9.2003

Antikvariaatin aarteita, osa 2

Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita Kolmas Antikka.netistä tilaamaani kirja saapui tänään. Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita -kirja mahtui vielä kirjahyllyyn! Ehdin jo lainata sen kirjastosta jussipaitaa tehdessäni ja havaitsin sen suhteellisen kelvoksi kirjaksi.

Jos jostain saisin vielä Susanne Pagoldhin Nordic Knitting / Stickat från Norden -kirjan, olisin tyytyväinen. Amazon.co.uk :lla sitä myydään käytettynä 5 punnan hintaan, mutta myyjä ei toimita Iso-Britannian ulkopuolelle - ja Amazon.com :in 34,99 dollaria tuntuu (vielä) hieman liian korkealta hinnalta...

Lopuksi vielä hyödyllinen linkki: Knitter's Symbols Fonts - neuleohjeiden kirjoittaminen helpottui huomattavasti!

15.9.2003

Antikvariaatin aarteita

Kaksi neulekirjaa Kaksi Antikka.netistä tilaamaani neulekirjaa saapui tänään: Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia (2. painos 1948) ja Sirkka-Liisa Riuskan Neulomisen perustiedot (1962).

Haaviston kirjassa on lapasmalleja Etelä-Pohjanmaalta (enimmäkseen Jalasjärveltä) sekä Kymenlaaksosta (suurin osa Kotkasta ja Kymestä). Yksi malli on jopa Anjalasta, joten se alkoi huutaa Jussin nimeä (Jussi on Anjalankoskelta ja Anjalankosken kaupunki taas syntyi, kun Anjala liitettiin Sippolaan). Lapasia en varmaankaan tee, mutta niiden kuvioinnista voi ottaa mallia muihin neuleisiin, sillä " Pohjolan asukkaan kädentuotteet ovat hillittyjä ja vakavia, hämyisiä kuin Pohjolan kesäinen yö, sen kuutamot ja revontulten loimu. Tässä mielessä kuvittelisin kudintyömme omiksemme, niiden aiheet ja värit omiksemme ja niiden lämmön omaksemme - yhtä läheisesti kuin kotoisten saunojemme löylyn. "

Riuskan kirjassa puolestaan käsitellään neulomistekniikkaa, kaavoitusta ja lisäksi kirja sisältää 160 mallineuletta - eivätkä kirjan tiedot ole 40 vuoden iästään huolimatta yhtään vanhentuneet! Lisäksi pitää muistaa, että " neuletöissä kuten kaikissa muissakin töissä vaatteen yksinkertaisuus yhdistyneenä huolelliseen työhön on aistikkainta. "

Voiko hurmaavampia kirjoja olla? Olen myyty. (Toim. huom.: kirjat eivät ole ihan yhtä vakavia ja hillittyjä kuin lainaukset.)

15.9.2003

Neule on irti

Vähemmän hillittyä ja vakavaa oli sen sijaan Neule on irti -tapahtumassa Kaapelitehtaalla. Mitähän siitä sanoisi? Jos olisin vain neulomisesta kiinnostunut ja menisin katsomaan, mistä on kyse, tapahtuma ei kyllä olisi inspiroinut minua aloittamaan neulomista. Yleisvaikutelma oli jotenkin ankea, en tiedä, johtuiko se sitten paikasta vai mistä. Tehdashallit ovat harvoin lämminhenkisiä.

Jotkut designer-neuleet olivat upeita, jotkut hassuja ja jotkut eivät oikein napanneet. Monenkirjavat jussipaidat olivat kyllä hassuja ja esillä oli kaksi upeaa pitsineulemekkoa (mutta unohdin jo suunnittelijan <g>) ja saihan siellä sitten äänestää parasta neuletta ja antaa palautetta keskeneräisestä Neulenetistä...

Näyttely oli kuitenkin yllättävän pieni ja esim. kaunein villasukka -kilpailun sukat oli ängetty vieriviereen seinälle - niiden määrä teki kyllä vaikutuksen, mutta koskikohan "esineisiin ei saa koskea" -kielto niitäkin? Ilman koskemista sen kauneimman löytäminen olisi ollut vielä vaikeampaa - enkä sitten äänestänytkään. Niin, ja se olisi ollut mukavaa, että Novitan uutuuslankoja olisi ollut paikan päällläkin myynnissä sen sijaan, että tehtaanmyymälään sai 20% alennuskupongin...

13.9.2003

Taas Tallinnassa!

Jussilanka ja minä Lähdin neljän kanssa- kapiokirstulaisen kanssa päiväksi Tallinnaan ostoksille. Päivä oli kaunis ja seura hyvää - matka oli kaikenkaikkiaan onnistunut. Edellisen kerran kävin Tallinnassa heinäkuussa ja Jussin kanssa oli mukavaa, tällä kertaa oli myös mukavaa kierrellä kaupoissa käsityöihmisten kanssa.

Kangas ja Nööp -kaupassa myytiin puku- ja verhokankaiden ja tykötarpeiden lisäksi myös Novitan lankoja. Huomasin, että siellähän on myös vanhaa tuttua Jussi-lankaa !

Edelliseltä reissulta tuttu ja tälläkin kertaa listani kärjessä ollut Filati-kauppa oli edelleen Müürivahe 20:ssa (ja edelleen aivan ihana ja täynnä vastustamattoman ihania lankoja, joita kuitenkin onnistuin olemaan ostamatta).

Lopuksi etsimme vielä edellisellä kerralla bongaamani kaupan, jonka nimeksi varmistui VeTa . VeTassa myydään enimmäkseen venäläisiä ja turkkilaisia lankoja sekä pellavakankaita.

Tallinnan vanha kaupunki on täynnä pieniä ja isoja käsitöitä myyviä kauppoja. Ensi kerralla voisin ostaa australialaista merinovillalankaa, tällä kertaa jätin sen väliin, koska matkabudjetti alkoi olla lopussa Jussille ostamani hopeisen viikinkilaivasoljen jälkeen. Pitäähän sitä jättää jotain tavoitetta seuraavallekin kerralle!

Filati Veta

12.9.2003

Päivää, saako teiltä lankakukkalaitteita?

Vastaus: ei saa enää. Jäin ilman. Sen sijaan kaverini osti Menitasta kolme kerää pörrölankaa kaulahuivia varten - ja sainpahan fiilistellä hetken aikaa lankahyllyjen keskellä! Sen jälkeen menimme viikinkituopposelle Odin's Inniin (mutta vain Jussi tarttui lopulta sellaiseen eikä hän edes ollut mukana lankakaupassa...!)

6.9.2003

Sain jussipairan valamihiksi, notta

Mini, Maxi ja Jussi-paita Jussipaita on vihroon valamis, notta, mutta Pohojammaan murre ei siitä parantunu. (Moon hämäläänen ja Jussi kymenlaaksolaanen.)

Mini ja Maxi päättivät käyrä seljällensä tuan fiinin pairan päälle ja kiahnata heti kun mahrollista. Pitäähän sitä kissujenkin jotaan hupia saara pairasta, onhan sen tikkuamista jo seurattukkii ja lankaa syäty siinä samalla. Pitää kurmoottaa paitaa ja tikkuajaa siinä sivussa (ei me sitä peljätä, kehuu Mini ja Maxi), kun ei siltä koskaan saa ankkastukkia - eikä eres juustonpalaa, vaikka se sitä joka aamu orvastelee.

Sattupa sitä sitten niinkin, että ilimat lämpeni. Kyllä kelpoo kahressakymmenessä asteessa pitää jussipaitaa päällä, ei pääse vilu (eikä näläkä?) yllättämähän.

3.9.2003

Taas puikoissa

Kun reilu viikko sitten heräsin aamulla ja käännyin kyljelleni, maailma alkoi pyöriä eikä sen jälkeen suostunut pysähtymään. Lääkäriin siis! Diagnoosi: hartiat jumissa, tulehduskipulääkekuurille. Reilun viikon olin neulomatta ja sitten uskaltauduin taas puikkojen pariin, jussipaita alkoi kuitenkin olla loppusuoralla ja kutsui sohvan vierestä joka ilta (sikäli mikäli villapaidat osaavat todellakin kutsua eivätkä lääkkeet vain laittaneet päässä viiraamaan enemmän kuin tavallisesti...)

1.9.2003

Novitan uusitut sivut

Novitan uusitut sivut ovat vihdoin auenneet! Eivät ihan ennättäneet elokuulle niinkuin lupasivat, mutta koskapa nyt uusmediaprojektit valmistuisivat ajallaan... <g> (Been there, done that, got the t-shirt.)

 

Tässä blogissa on merkintöjä kahdelta eri aikakaudelta.

Vuosien 2003 ja 2004 merkinnät ovat staattisilla sivulla ja niiden Haloscan-järjestelmän kautta annetut kommentit saattavat ajan kuluessa kadota.

Vuodesta 2005 alkaen blogi on toiminut Movable Type -ympäristössä.

2004

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

2003

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Maalis-toukokuu