Elokuu 2003

31.8.2003

Muinaismarkkinat ja kädentaitoja

Lankaa muinaismarkkinoilla Kävimme sunnuntaina ensin Kädentaito-messuilla Wanhassa Satamassa ja täytyy myöntää, että suurin osa messuista tuli hölkättyä nopeasti läpi, koska askartelu ei niin kiinnostanut... Lopulta löytyi lankaakin, mutta en sortunut! (Olen lankaselibaatissa.) Mukaan tarttui vain yksi esite, koska se ojennettiin niin kauniisti minulle ohikulkiessani.

Kädentaito-messut järjestettiin nyt ensimmäisen kerran ja on myönnettävä, että erilaisia taitajia on kiitettävän paljon ja tietenkin oli mukavaa nähdä "oikeasti" yrityksiä, joihin aiemmin olin tutustunut vain nettisivujen kautta. Tarjolla oli lasia, nahkaa, kankaita, puuta, metallia, keramiikkaa, vaatteita, koriste-esineitä...

Messujen jälkeen suuntasimme Pukkisaareen muinaismarkkinoille . Ensimmäisen kerran kävimme muinaismarkkinoilla vuosi sitten, joten tapahtumassa ei sinänsä ollut mitään uutta. Tällä kertaa tosin vapaaehtoinen pääsymaksu kerättiin hyvin tehokkaasti...

Pukkisaaresta ei siis mitään uutta eikä ihmeempiä, lankaa sielläkin oli tarjolla muun muassa - aivan ihanaa lankaa, jossa hahtuvaa oli kehrätty yhteen tavallisen villalangan kanssa. Pystyin vastustamaan sitäkin ja ostin vain rautaisen soljen, joka päätynee joskus koristamaan jonkun villapaidan kaulusta.

Niin, ja tietenkin markkinoilla esiteltiin myös langan kehräämistä koirankarvoista - tällä kertaa en mennyt kysymään, voiko kissankarvoista kehrätä lankaa, sen tein jo viime kerralla (ja kuulemma voi kehrätä, jos karvat ovat riittävän pitkiä, mutta koirankarvat ovat helpompia).

26.8.2003

Tänään on hyvä päivä

Hugeli syö kukkia Ensin oikein paljon onnea äidille syntymäpäivän kunniaksi! Onnea ja pitkää ikää! Juhlan kunniaksi kuva siskoni kissasta Huuko-tyttösestä syömässä kukkia. :-)

Uusi Novita odotti myös tänään, kun tulin kotiin - olin yllättynyt, sillä luulin sen ilmestyvän vasta syyskuun alkupuolella...

23.8.2003

Hämeen linnassa

Hämeen linna Hämeenlinnassa vietettiin Hämeen linnan ympäristössä keskiaikamarkkinoita . Sää oli ikävän sateinen, mutta ympäristö juhlava. Ohjelmassa oli taistelunäytöksiä, tapparan- ja veitsien heittoa ym. miehistä toimintaa sekä musiikkia ja tanssia.

Linnan pihalla oli monenlaisia myyjiä: huovutettuja eläimiä, keramiikkaa, metallitöitä, leipää ja pikkuleipiä, koruja... Ja tietenkin lankaa. Mikä ilahduttavaa, tarjolla oli myös paksua lankaa - tosin vain yksi tai kaksi kerää aina samanväristä (7 euroa/vyyhti), joten jätin lankavaraston kartuttamisen tällä kertaa väliin. Sen sijaan ostin huovutetun (ilmeisesti neulahuovutetun) pupun ja lampaan.

Pätkä- ja liukuvärjätyt langat näyttävät olevan tämän kesän hittituote, jokaisilla markkinoilla on ollut perinteisten yksiväristen kasvivärjättyjen lankojen lisäksi myös monivärisiä lankoja. Lisäksi voisin mainita, että markkinoilta sai erinomaisia pumpernikkeleitä.

Myös käsityöt olivat kiitettävästi esillä: kehrääminen värttinällä ja rukilla, pellavan loukutus, neulominen, kinnasneulatekniikka, lautanauhan tekeminen...

Huovutettuja juureksia ym. Huovutettuja lampaita & co Juttuja ja systeemejä

21.8.2003

Mansessa, nääs

Kävin Tampereella työmatkalla (Jussi-paidan hiha eteni mennen tullen jonkin verran) ja ehdin poikkeamaan virallisen osuuden jälkeen pikkuveljeni kanssa Pirkanmaan Kotityön TaitoShopissa . Ihania huovutettuja kettuja ja jäniksiä! Lankaa alakerta pullollaan! Pirkkalankaa, Fanttilankaa... Ja tietenkin tarvikkeita: puikkoja, neuloja, koukkuja...

Hemmottelin itseäni ostamalla kullatut(!) pyöröpuikot (4,5 mm, 60 cm, 4,90€). Luksusta elämään!

16.8.2003

Siskot rulettavat!

Funny-kaulahuivi Siskoni neuloi minulle valtavan nopeasti valtavan hienon kaulaliinan Sandnesin Funny-langasta. Langan ostin aikanaan Lahdessa käydessäni eikä siskollani nokka kauaa tuhissut, kun kaulaliina oli jo valmis. Sitten vain odottelimme muutaman viikon ennenkuin hain sen kotiin (ja vein samalla Tallinnan- ja Tukholman-tuliaiset. "Minnekäs tässä on kiire, hiljaa tehden hyvä tulee", hämäläinen sanoo).

Jussi-paita taas on edennyt niin, että etu- ja takakappale ovat valmiit. Hihat puuttuvat, samoin pääntien resori. Tänään voisin laskeskella hihan silmukkamäärän kuntoon ja katsoa, saanko vinoneliöt osumaan kohdalleen.

11.8.2003

Jag tror att jag ska inte sticka på svenska i dag...

Leppävaaran uusi kirjasto avautui tänään. Sci-fi-osaston jälkeen Jussi valloitti historiaosaston viikinkien kohdalta ja minä tutkin neulekirjavalikoimaa. Eihän se tietenkään ollut kasvanut räjähdysmäisesti sitten viime näkemän... Vivian Hoxbron Dominosticking ja Debbie Blissin Sticka tröjor olisivat olleet tarjolla, mutta niiden sijaan lainasin Kauneimmat neulemallit -kirjan iltalukemiseksi ja Sydämenlämmittäjä ja tikkuripaita -kirjan jussipaitatietouteni lisäämiseksi.

8.8.2003

Mailaa mulle

Liityin neulonta-aiheiselle sähköpostilistalle - mukavaa keskustella muiden alan harrastajien kanssa.

Lisätietoja listasta: http://groups.yahoo.com/group/neulonta tai http://www.kolumbus.fi/eelin/neulonta/ .

5.8.2003

Myönnetään, se on kaikki minun syytäni!

Jussi-paita alkutekijöissään Jussi ja mä päätimmä yhressä aloottaa "Jussia kerrakseen, notta" -pairan eli Jussi-pairan Jussi-langasta, kun löysimmä Mary Oljen Kauneimmat käsityöt -kirijasta Jussi-pairan ohojeen. Päätimmä myäs kokeilla, millaasta on tikuta pyäröpuikoolla.

Öh, se siitä Pohjanmaan murteesta, ei se vajaasta kuudesta Vaasan-vuodesta huolimatta oikein istu hämäläis-karjalais-savolaiseen suuhun... Murretta lukuunottamatta alku on lupaava (olisi vain pitänyt höyryttää (tjsp.) pyöröpuikko suoraksi), tai no...

Mitäpä sitten tapahtuikaan? Kyllä vain, helteet loppuivat ja ilmat viilenivät ja yölläkin joutui jo hamuilemaan peittoa eivätkä viereen nukkumaan änkeävät karvaiset lämpöpatterimme haitanneet... Haluaisinkin nyt esittää virallisen anteeksipyyntöni, tarkoitukseni ei ollut lopettaa kesää lyhyeen ja aloittaa villapaitakautta, vaikka kaivoinkin jo villasekoitelangat esiin. Olin vain kyllästynyt puuvillaan.

 

Tässä blogissa on merkintöjä kahdelta eri aikakaudelta.

Vuosien 2003 ja 2004 merkinnät ovat staattisilla sivulla ja niiden Haloscan-järjestelmän kautta annetut kommentit saattavat ajan kuluessa kadota.

Vuodesta 2005 alkaen blogi on toiminut Movable Type -ympäristössä.

2004

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Toukokuu
Huhtikuu
Maaliskuu
Helmikuu
Tammikuu

2003

Joulukuu
Marraskuu
Lokakuu
Syyskuu
Elokuu
Heinäkuu
Kesäkuu
Maalis-toukokuu