Heinäkuu 2003
27.7.2003
Martan markkinat Seurasaaressa
Seurasaaressa
järjestettiin Martan markkinat 26. - 27.7., joten poikkesimme sinnekin.
Ohjelmassa olisi ollut esim. fransujen tekoa, kehräystä, valkokirjontaa,
lautanauhan tekoa - melko paljon samaa kuin Villaviikonloppunakin ( ks.
alempana tällä sivulla ), mutta jotain uutta kuitenkin.
Tietenkin tarjolla oli lankaa; pätkävärjättyjä puna-, sini- ja harmaasävyisiä lankoja ja paksuja ruskeita ja luonnonvalkoisia villaisia mattolankoja (olisi niistä saanut paksun paidankin) sekä muita käsitöitä ja neulahuovutettuja kissoja ja kissatauluja ja... Kaikki kissatuotteethan ovat aina kivoja (miau!), varsinkin harmaaraidalliset sellaiset, vaikka ei mustavalkoisissakaan kissoissa tai kissatuotteissa ole valittamista.
Keskiaikamarkkinoiden jälkeen Martan markkinat tuntuivat todella pieniltä (olivathan ne tietenkin pieni tapahtuma, kymmenkunta myyjää). Hetken aikaa olin sortua lankaan, mutta kävin ensin kahvilla järkeilemässä ja jätin sitten pätkävärjätyt ja paksut langat ostamatta. Kerrankin järkeilin jotain (hyvä minä! hurraa!): vaikka pätkävärjätty lanka olisikin vyyhdillä valtavan upean värinen, voi lopputulos tietenkin olla liian levoton ja paksusta langasta olisi taas saanut melko tönkön neuleen (mattoja taas en voi täällä tehdä, koska en omista kangaspuita). Toisaalta, pätkävärjätystä langasta voisi saada upean kirjoneuleen niin, että pohja olisi esim. musta tai valkoinen (kontrastia!) ja kuviot pätkävärjättyä lankaa... No, se jää(nee) nyt kokeilematta.
Lopuksi joudun vielä myöntämään, että emme tälläkään kertaa huomanneet ottaa kurre-kavereille mukaan pähkinöitä tai muitakaan herkkuja. Voi meitä. Täytyy ryhdistäytyä viimeistään sitten, kun Pukkisaaressa järjestetään muinaismarkkinat.
24.7.2003
Keskiaikakarkelot tois' puol' jokke
Kesäloman
loppupuolen kunniaksi poikkesimme Turussa keskiaikakinkereillä. Erilaisia
käsitöitä ja tietenkin pienten kehräämöiden
tai lampoloiden mm. kasviväreillä värjättyjä lankoja
oli paljon esillä, joten olisin tietenkin voinut ostaa vaikka kuinka
paljon ihania kellertäviä, punertavia, vihertäviä, ruskeita,
harmaita ja luonnonvalkoisia lankoja. Pysyin kuitenkin lujana ja tuhlasimme
sen sijaan rahamme siihen, että lähdimme illalla keskiaikakekkereihin
syöpöttelemään - löysimme infopisteen kautta erään
ystävällisen miehen, joka myi kahta ylimääräistä
lippua, joten pääsimme mukaan pitoihin.
Kolme turkulaista lanka- ja käsityökauppaa tuli myös nähtyä. Poikkesimme Piikko-Pirrassa , jossa oli upea valikoima mm. Ornaghi Filatin ja Dalegarnin lankoja sekä houkuttelevia käsintehtyjä kissa- ja kettunappeja. Lisäksi koneneulelankoja oli paljon. Käsityö-Elisassa (Brahenkatu 5) ja Ahkerat Eukot (Brahenkatu 7) -kaupoissa poikkesimme myös - kaupat olivat sopivasti lähekkäin hotellimme vieressä. Käsityö-Elisa ja Ahkerat Eukot löytyivät ihan sattumalta, mutta yritin pysyä niissäkin lujana ja olla ostamatta mitään...
Vertaileva
kuluttaja iskee -osio: Ahkerat Eukot myi myös kasvivärjättyjä
villalankoja ja täytyy myöntää, että keskiaikamarkkinoilla
hinnoissa taisi olla markkinalisää: Ahkerien Eukkojen lanka maksoi
noin 6 euroa / 100 g ja markkinoiden myyjien lanka 7-8 euroa / 100 g.
Olisihan Turussa ollut tietenkin paljon muitakin käsityöaiheisia paikkoja, joissa olisi saanut rahansa menemään ...
Myönnettäköön, että sorruin ostamaan markkinoilta kaksi vyyhtiä kasviväreillä värjättyjä lankaa. Ostin aikanaan Elimäeltä Jussille ruskeaa villalankaa, joten ostin siihen lisäksi kerän Rintalan tilan nokkosella värjättyä lankaa (vihertävää) ja toisen kerän voikukalla värjättyä lankaa (kellertävää), jos vaikka syksymmällä kirjoneulottaisi.
Kotimatkalla poikkesimme kahvilla Perniön Ylönkylässä kahvila Katiskassa . Sen vieressä oli käsityömyymälä Mormuska ja mukaan tarttui aronian marjalla värjättyä lankaa (harmahtavaa), jos vaikka kirjoneulotuttaisi uudelleen ja tekisin omaan luonnonvalkoisen Elimäen-lankani lisäksi jotakin kuviota. Suosittelen kahvilaa lämpöisesti: vaikka kahvileipä- ja sämpylävalikoima ei ole huima, kahvi on hyvää ja tunnelma mukava, aivan kuin menisi mummolaan kahville. Niin, ja sämpylätkin olivat hyviä.
22.7.2003
Sommarstängt i Stockholm
Tallinnan
jälkeen lähdimme Tukholmaan ja reissu kuulosti lankamielessä
lupaavalta. Onlinekatalogenissa
on hyvä lista kaupoista ja osoitteista, joista poimin nettisurffailun
jälkeen jokusen kiinnostavan paikan omaan listaani. No, havaitsimme
sitten paikan päällä, että Tukholmassa monet kaupat
ovat kiinni kesä- ja/tai heinäkuun ja jotkut jopa lähemmäs
elokuun puoliväliä, joten emme päässeet käymään
lähellekään kaikissa listani liikkeissä. Osan liikkeistä
jätimme kyllä väliin vapaaehtoisestikin.
Tähän väliin sitten pieni huomautus: allaolevat lankakaupat eivät ole missään erityisen loogisessa järjestyksessä. Tunnetusti suuntavammaisena henkilönä en myöskään osaa mennä minnekään ja eksyn jopa omaan komeroonikin. Jos aiot seurata ohjeitani, tarkista osoitteet ja reitit ensin ja katso kartalta, olisiko fiksumpaakin tapaa päästä haluamaasi paikkaan!
Storstockholms Lokaltraffik - tietoa Tukholman
joukkoliikenteestä
Kartago - Tukholman
kartta netissä, osoitehaku
Reissumme alkoi vähän miten sattuu... Ilma oli kostean hiostava, mutta siitä huolimatta päätimme urheasti kävellä. Rådmansgatanin metroaseman kieppeillä luovutimme ja päätimme sittenkin ostaa 24 h liput (1-dygns biljett, 80 kruunua) ja kulkea julkisilla. Valitettavasti lippuja ei myyty tuolla metroasemalla, joten myyjä joutui lähettämään meidät takaisin T-Centralille. Pääsimme kuitenkin ilmaiseksi - olikohan ruotsimme niin huonoa vai näytimmeköhän niin ryytyneiltä? Myyjä päätti armahtaa meitä ja avasi portin ja totesi "Gå, it's on the house".
Tänne suuntasimme ensin, sillä liike oli listani ykkönen. Se oli kuitenkin suljettu elokuuhun saakka! Miksi, voi miksi?
A'Faire -
Suljettu, myy ikkunan mukaan ranskalaisia lankoja.
Ljungqvist Garn -
Liike oli yllättävä helmi aivan metroaseman vieressä (pois metrosta Karlbergsvägenin suuntaan, kauppa on heti ulkopuolella) ja muutaman vesiperän jälkeen enemmän kuin mukava yllätys. Ensin en edes ajatellut käydä siellä, mutta päätimme suunnata liikkeeseen, koska niin paljon paikkoja oli kiinni. Toinen liike sijaitsee Farstassa noin 20-30 minuutin metromatkan päässä (vihreä linja) eli jos Odenplanin kaupasta ei löydy tarpeeksi lankaa, Farstan liikkeestä voi hakea loput tai he voivat lähettää sieltä seuraavaksi päiväksi Odenplanille. Valikoimassa oli paljon Marks & Kattensin lankoja, mutta myös muiden valmistajien lankoja, kaikenlaista villasta puuvillaan ja erikoislankoihin. Muutamat langat olivat myös alennuksessa.
Mukaani tarttui punaista ja harmaata Järbon Lovikkalankaa (42 kruunua / 100 g). (Värejä oli vaikka kuinka!) Palvelu oli ystävällistä ja suomalaisella kökköaksentilla puhuttu ruotsi kelpasi mainiosti. Lovikkalangastahan tehdään tyypillisesti lapasia ( juttua englanniksi ja ruotsiksi ), mutta itse ajattelin varautua kylmään talveen lämpöisellä villapaidalla.
Listani kakkonen ja toinen kohteemme oli hukassa! Nimim. "Epätietoinen Espoosta" tiedustelee: "Mitä sviddua?" Webbisivuilla annetussa osoitteessa myytiin Siba-nimisessä kaupassa elektroniikkaa ! Kävimme sitten siinä vieressä Fantasia-kaupassa ihailemasssa mm. lateksisia miekkoja ja erilaisia pystejä ja muuta sälää. Voiko lankakaupan muka missata? Onko Kungsgataneita enemmänkin? Mistä tässä on kyse? Emmekö vain osanneet katsoa oikeaan suuntaan tai mennä oikeaan paikkaan oikeasta ovesta tai...? (Olisi pitänyt ottaa kuva todistusaineistoksi siitä, missä kävimme.) Jos joku löytää Hindersons Garnin, niin kertokaa minullekin.
Liikkeen perältä kaikkien turistihoukutuksien jälkeen löytyi pellava-, villa-silkkisekoite-, villa- ja lovikkalankaa sekä lankaa värjäystä varten. (Tarjolla oli siis tavaraa taontatöistä kaikenkokoisiin dalahästeihin ja kynttilöistä kankaisiin.) Liikkeessä myytiin myös lankapaketteja mm. Poetry in Stitches / Dikt in Masker / Kuviot silmukoiksi -kirjan malleja varten sekä tietenkin ko. kirjaa ruotsiksi ja englanniksi.
Trouvadi -
Suljettu, tosin reissu ei ollut ihan turha: poikkesimme läheisessä antikvariaatissa, jossa saimme 25 kruunua "suomalaisalennusta" Jussin ostamasta viikinkikirjasta...
Trouvadin lähellä sijaitsee Gunga Din, jonka etukäteen webistä tsekkaamani valikoima ei siinä vaiheessa kahvihampaan kolotusta jaksanut kuitenkaan kiinnostaa (ja kappas, lovikkalanka olisi näköjään ollut 10 kruunua kalliimpaa kuin Ljunqqvist Garnissa). Jätimme liikkeen väliin eli retki Södermalmille oli antikvariaattia lukuunottamatta hukkareissun tapainen.
Anntorps Väv -
Vanhassa kaupungissa sijaitsevassa liikkeessä myydään iiii-ha-ni-a käsin värjättyjä japanilaisia Noron ( ihaile lankoja vaikka täällä! ) ja walesilaisen(?) Colinetten lankoja (oih!) sekä Debbie Blissin lankoja. Langoissa ei ollut hintoja näkyvillä - lieneekö periaate sitten ollut, että "jos sinun tarvitsee kysyä, sinulla ei ole varaa siihen"?. Pari hinnoiteltua lankaa maksoivat toinen 60 kruunua ja toinen 120 kruunua / kerä... <g> Olisivat ne olleet sen arvoisia, ihan tosi, Visani olisi kyllä voinut vinkua, mutta hillitsin itseni ja tyydyin vain hivelemään lankoja ja lähtemään huokaisten pois.
Tietenkin
kävimme välillä lohduttautumassa Science
Fiction Bokhandelissa vanhassa kaupungissa (Västerlånggatan
48). Harmin paikka, että olimme liikkeellä lentäen, muuten
olisin ostanut mukaan pahvisen Darth Vaderin. Nyt hra Vader ei valitettavasti
olisi mahtunut käsimatkatavaroihin eikä lastiruumassa matkustaminen
olisi varmaankaan tehnyt hänelle hyvää, joten jouduimme jättämään
hänet kauppaan odottamaan mahdollista jälleennäkemistämme
ja yhteistä laivamatkaa (ja ylimääräisiä hieman
alle 500 kruunua, joka olisi toki vain muodollinen korvaus hänen miellyttävästä
seurastaan).
Ai niin, ja päivän päätteeksi oli mukava palata kotiin ja huomata, että uusi Novita oli tupsahtanut postiluukusta. Mikäs sen mukavampaa?
17.7.2003
Tere tulemast! Kas te räägite soome keelt?
Poikkesimme päivän verran Tallinnassa. Sää oli upea, aurinkoinen ja lämmin! Menimme ensin Superseacatilla yli ja suuntasimme saman tien vanhaan kaupunkiin - tai no, ensin kävimme hankkimassa perinteistä turistiahdistusta Merekeskuksessa ja vilkaisimme, mihin käyttäisimme takaisin tullessamme mahdolliset ylijäävät kroonimme (vastaus jo ennakkoon: ostimme kissa-aiheista grafiikkaa). Ohjelmassa oli Jussin kannalta tylsiä lankaostoksia, terassilla istuskelua, postikorttien lähettämistä ja ateria Olde Hansassa . Kunsti- ja käsitööplats -messut jätimme väliin, koska emme jaksaneet kävellä sinne saakka.
Tallinnan
vanhasta kaupungista löytyi kaksi lankakauppaa. Filatin liike oli jo
ennakkoon tiedossani, mutta toinen liike löytyi ihan sattumalta. Ostoksia
varten kannattaa opetella eestiä tai venäjää, ainakin
numerot, sillä lankakaupoissa palvelu ei suju yhtä sujuvalla suomella
kuin ravintoloissa tai kahviloissa... Englantikaan ei aina tuntunut auttavan.
Opin tällä reissulla kolme uutta sanaa: ' krae ' lienee suomeksi
'kaulus', ' karp ' taas 'laatikko' ja ' tokk ' kerä. Suomi
- Eesti -sanakirjamme unohdimme tietenkin kotiin. <g»
Kuvassa vasemmalla ylhäällä OnLine Trend Collection Linie 157 Tessa (luonnonvalkoinen tweed-kuvioitu lanka, väriltään Higgin'sin tyylinen lanka 100% villaa), oikealla ylhäällä Courtellen Spot (luonnonvalkoinen paksu lanka 55% villaa ja 45% akryylia) ja alhaalla Semenovskaja Prjashsa -lankaa (vyöte alla, jos joku haluaa translitteroida nimen ja muut tiedot paremmin...).
Filati, Müürivahe 20 : olisin voinut ostaa kaiken (paitsi neonvihreitä akryylilankoja... tai no, olisihan niistäkin voinut saada jotain hilpeää yhdessä neonoranssin ja -pinkin kanssa), siis aivan kaiken! Oih! Voi Jussi-parkaa, joka joutui seuraamaan, kuinka juoksentelin päättömästi hyllyltä toiselle lankoja hivelemässä enkä osannut päättää, mitä haluaisin. Paikka oli tyylikäs ja valikoima oli suuri. Villa- ja villasekoitelankojen hinnat olivat noin 35-45 kroonia / kerä (2,5 - 3 euroa), kashmirsekoitelanka maksoi sitten noin 65 kroonia / kerä (en kuitenkaan ostanut, vaikka mieli teki). Tallinnan Filati-kaupasta en löytänyt tietoa netistä, mutta lankoja voi ihailla Lana Grossan sivuilla .
Veta , Pikk 6 (toivottavasti liikkeen nimi meni oikein...): kankaita (pellavaa, villaa, puuvillaa) ja enimmäkseen venäläisiä villa-, villasekoite-, puuvilla- ja puuvillasekoitelankoja sekä turkkilaisia erikoislankoja, tehostelangoiksi ym. sopivia nyppylankoja yms. Minunhan oli tietysti ihan pakko saada oliivinvihreää venäläistä villalankaa (95% villaa, 5% akryylia). Hmm? Lanka maksoi noin 35 kroonia / 100 g kerä. Veikkaisin, että sen neulomiseen käyvät 5-6 mm puikot, vyöte ei valitettavasti tarjoa sen kummempaa tietoa asiasta.
Lopuksi vielä hyödyllisiä linkkejä:
- Tallinna.netin sanasto sisältää hyödyllisiä sanoja moneen tilanteeseen
- Finatexin suomi-eesti -kuitusanasto
- Finnlecturan suomi-eesti -sanasto (pdf)
- Englanti-eesti -sanasto (toimii myös WAP-puhelimella)
- Viroinfo (tapahtumia, paikkoja ym.)
Ensi viikolla sitten Tukholmaan - och samma på svenska.
16.7.2003
Helsingin villakehräämön myymälässä on ale
Helsingin villakehräämön tehtaanmyymälän ale alkoi eilen. Sinne siis! Lauttasaari kutsuu!
Capri-lanka oli euron / kerä, Woolin poistuvat värit (kaksi harmaata, erittäin kirkas vihreä, pari persikanpunaista, keltaista ym.) 1,67 euroa / kerä, vanha tuttuni Jussi-lanka 1,35 euroa / kerä, Maxi 1,90 euroa kerä...
Lisäksi myymälässä oli jo myynnissä syksyn uutuuslankoja Pop ja HipHop sekä ohjelehtinen syksyn neuleita varten (palmikkoneuleita, kaulaliinoja, myssyjä...). Erityisesti Popin kanervansävyt miellyttivät silmää ja HipHopin pätkävärjäys myöskin jonkin verran, samoin langan paksuus oli mukava asia (7 mm puikot!). Sitten tarkistin langan koostumuksen: toisessa langassa oli 70% akryylia, toisessa 80%. Huokaisten manasin taas tekokuitukammoani ja jätin langat hyllyyn.
Ostin kuitenkin harmaata Jussi-lankaa (kyllä, siinäkin on tekokuitua, mutta se on juuri ja juuri sietokyvyn rajoilla..) ja ajattelin aloittaa syyskauden joskus helteiden hellittäessä neulomalla Jussia kerrakseen -paidan eli " the Ultimate Jussipaita Challenge " -tyyppisen neuleen Jussilleni. Hieman kyllä tuntui oudolta kantaa mukanaan villasekoitelankaa, kun ulkona on lähes 30 astetta lämmintä ja villapaita lienee viimeisin vaate, jota nyt haetaan kaapista.
14.7.2003
Bay City, here I come again
Poikkesin Lahdessa tutustumassa Papurikko -lankakauppaan... (Aleksi 9, sisäpiha). Eikun siis kävin siskon kanssa kaffittelemassa, shoppailemassa ja terassilla istumassa, olihan päivä helteinen ja väsyneet shoppaajat kaipasivat lopuksi virkistävää siideriä kantapaikassaan Teerenpelin terassilla. Tosin terassiaikaan (klo 18 aikoihin) alkoi sade ja ukkonen ja taisivatpa sähkötkin katketa, mutta katetulla terassilla se ei haitannut ollenkaan.
Päivän saldo:
- Elsebeth Lavoldin Viikinkineuleet -kirja Divari Kajosta, 10 euroa (englanninkielinen versio kirjasta hyllyssäni jo on ja se on erinomaiseksi havaittu, joten tuskin suomeksi käännettykään kirja haittaa...)
- kaksi kerää Regia-sukkalankaa äidille ja kaino pyyntö: "Neulo mulle sukat, joooooooko?"
- kaksi kerää Funny-pörrölankaa ja käsky siskolle: "Neulo mulle vaikka kaulaliina."
- Lickins-nameja kissoille (kelpasivat vain Maxille)
- matkalla reilut 25 cm takakappaletta OnLinen langasta ja mukavat päivätorkut
mennen tullen, vain pysähtyminen Mäntsälään haittasi
hieman.
13.7.2003
Villaviikonloppu Seurasaaressa
Seurasaaressa vietettiin tänä viikonloppuna villaviikonloppua. Poikkesimme siellä sunnuntaina noin klo 13 - 16. Sää oli lämmin ja aurinkoinen, joten kaikki muutkin olivat päättäneet lähteä retkelle Seurasaareen... Parkkipaikkaa oli hankala löytää, mutta bongasimme viimein sellaisen suhteellisen läheltä ja onneksi vielä varjoisalta paikaltakin (auringon paisteessa paahdettu tumman violetti auto on kidutusta!).
Esillä olivat ohjelman mukaan neulonta, kasvivärjäys, kirjailu ja ristipistot, loimenluonti, kehräys ja karstaus, värttinäkehruu, lautanauhan teko, kudonta ja matonkudonta. Totuus oli kuitenkin toinen, olikohan kaunis päivä sitten muuttanut suunnitelmia vai onnistuimmekohan osumaan aina juuri kahvitauon aikaan paikalle?
- Kasvivärjäyksen näimme ensimmäisenä, kun lähdimme tutustumaan paikkoihin. Esittely oli informatiivinen ja langat aina yhtä kauniin värisiä.
- Kirjailua ja ristipistoja emme nähneet ollenkaan - olivatkohan tekijät tauolla?
- Loimenluontiakaan emme bonganneet, tarpeet taisivat olla paikalla, mutta tekijät muissa puuhissa.
- Kehräys ja karstaus - sama juttu, sen sijaan lapset kyllä huovuttivat innokkaasti ja se taisi olla kaikkien mielestä hauskempaa...
- Värttinäkehruun missasimme myös.
- Lautanauhan tekoa emme nähneet, pirtanauhan tekoa kyllä.
- Kudonta oli oikein informatiivinen ja mukava esitys, asiantuntijaa on aina ilo kuunnella!
- Matonkudonta jäi myös siihen, että mattoa oli kyllä kudottuna, mutta ketään ei näkynyt paikalla...
Niin, ja neulonnan esittelijän näimme tuuraamassa tauolla olevaa pirta-/lautanauhan tekijää aivan sattumalta. Ensimmäisellä kerralla häntä etsiessämme meidät hätistettiin talolta pois, koska kasvivärjäys oli aiheuttanut palohälytyksen eikä taloon saanut sen takia mennä sisälle. (Hälytys taisi onneksi olla turha - niin, ja kasvivärjäys selvisi hälytyksen aiheuttajaksi myöhemmin eikä kasvivärjäys edes ollut kovin lähellä neulontapaikkaa...)
Värjättyjä
lankoja (oikealla)
Aivan oikeanpuolisin vyyhti on värjätty porkkanan naateilla ja sen vieressä oleva sipulinkuorella. Kahta vasemmanpuoleista en valitettavasti muista... Raparperi?
Hallan
Ukko näyttely -Hallan talossa (vasemmalla)
Oli tietenkin hauska bongata oma sukunimi plakaatista! J.A. Heikkinen on kaiken lisäksi sukua, kertoo Heikkisten sukuseuran julkaisu.
Anna,
jätkä, pähkinöitä! (oikealla)
Seurasaaren oravat olivat kesyjä ja tulivat aivan viereen kärttämään herkkupaloja. Harmi, ettemme huomanneet ottaa mukaan pähkinöitä emmekä sitten tajunneet ostaa niitä kioskistakaan. Ehkä ensi kerralla sitten, kurre-kaverini!
Lisäksi Seurasaaressa asusteli neljä lammasta. Rannan tuntumassa puolestaan uiskenteli lukuisia sorsia ja tietenkin ne pakolliset lokit ja varikset olivat lentäneet siihen samaan syssyyn.
Lopuksi ensi viikon menovinkki: Helsingin villakehräämön myymälässä alkaa ale huomenna 14.7. (Myymälä on auki arkisin klo 17 saakka ja lauantaisin klo 14 saakka.)
11.7.2003 Viele Grüsse aus Wien
Tilaukseni
Filati Worldista saapui viimein.
Kesäkuussa langat olivat 20% alennuksessa, joten uskaltauduin tilaamaan
muutaman kerän sitä ja tätä ihan testimielessä
ja nyt, lähes kuukauden odottelun jälkeen, sain viimein hakea
pakettini postista! Saanko esitellä: Viale , Riso , Merletto
ja Pep Tiger .
Internet aiheuttaakin lanka-addiktille ongelmia:
1. Lankojen tilaaminen postimyynnistä on hämäävän helppoa ja Visa-laskukin saapuu vasta myöhemmin... Toisaalta nettisivuilla lankoja ei pääse hivelemään eikä kokeilemaan eikä fiilistely onnistu, joten pystyn ehkä olemaan joutumatta kiusaukseen.
2. Joitakin lankoja olisi ehkä tehnyt mieli saada enemmänkin (nyt kuin pääsin niitä kokeilemaan), mutta en arvannut tilata kaikkea ns. riittävää määrää - ehkä neulon huivin tai jotain muuta mukavaa paidan sijaan tai käytän lankaa tehosteena, kunhan ensin keksin, mitä teen
Ai niin, puuvillainen beige Viola-paita on valmis, samoin vaaleanpunertava huivi Butterflystä! Kuvat ilmaantuvat Galleriaan jossain vaiheessa.
8.7.2003
Pikkuveljen kanssa shoppaamassa
Pikkuveljeni
saapui kylään ja kiersimme päivän lähinnä
levydivareita. Onnistuin kuitenkin livahtamaan muutamaan antikvariaattiin
ja Myyrmannin divarista löysin Mary Oljen kauneimmat käsityöt
-kirjan kymmenellä eurolla! Kirjassa oli enimmäkseen virkkausmalleja
(ne melkein saivat jo tarttumaan koukkuun), mutta myös upeita kirjoneulemalleja,
kirjontaa ja reikäompelua. Hyvä lähde ideoille, tuskin maltan
odottaa kirjoneulekauden alkamista kesän puuvillakauden jälkeen!
Tosin tällä hetkellä lankoja taitaa olla vain palmikkoneuleita varten - voi harmi, tarkoittaako tämä, että joudun uhrautumaan ja lähtemään jälleen lankaostoksille? ;-) Siitä tulikin mieleeni... Jokohan Helsingin villakehräämön myymälässä on ale?
Lankaostoksista
puheenollen, jakauduimme Hakaniemessä taktisesti siten, että veljeni
lähti divareihin ja minä pääsin vihoin viimein ensimmäistä
kertaa elämässäni Hakaniemen halliin ja tietenkin Vihreään
Vyyhtiin . Jälleen uusi pääkaupunkiseudun lankakauppa
valloitettu!
Pengoin kolmen euron tarjouskorin läpi ja löysin kahdeksan kerää Onlinen Linie 69 Life -lankaa, jotka toivottavasti riittävät kesäiseen paitaan. (Kuva ei valitettavasti tee oikeutta langan väreille - ja kissoilla ei liene vaihto- ja palautusoikeutta.) Tietenkin kaupassa oli tarjolla kaikkea muutakin lähes vastustamatonta, mutta pysyin lujana ja sen kunniaksi lupasin itselleni palata asiaan myöhemmin, kunhan ensin saan hieman pienennettyä nykyistä lankavarastoani - ellei sitten jokin todella houkutteleva tarjous tule vastaan tai ellen viimein vastaa pätkävärjättyjen sukkalankojen kutsuun ja uskaltaudu viimein neulomaan elämäni toista sukkaparia sen ala-asteella tehdyn pakollisen sukkaparin jälkeen.
5.7.2003
Retki muinaisiin aikoihin
Kävin viikonloppuna viikinkeihin hurahtaneen insinöörini kanssa Euran muinaismarkkinoilla ja pääsin jälleen näkemään vanhoja käsityötapoja käytännössä. Viikingit eivät kylläkään neuloneet, mutta kaikkea muuta kiinnostavaa kyllä löytyi... Muinaismarkkinoiden lisäksi poikkesimme Nauravassa Lohikäärmeessä näyttelyssä, jossa kerrottiin viikinkimiehen elämästä sekä Euran puvusta.
- EuraNet: Muinaisaikaan-tapahtuma
- EuraNet: Miehen maailma 935 -näyttely
Euran puku
Euran
puku oli esillä Nauravassa lohikäärmeessä, samoin tietoa
siitä, kuinka paljon työtä puvun rekonstruoiminen vaati ja
mistä kaikki oikein sai alkunsa. Ei muuta voi sanoa kuin vau! Olisi
hienoa olla mukana vastaavanlaisessa projektissa.
Linkkejä
Jenny Kangasvuo: Suomalainen muinaispuku - Euran puku (ks. myös liitteet ) ja myös Euran muinaispuku (ote tutkielmasta Euran sivuilla)
Presidentti Tarja Halonen Euran puvussa ja puvun tekijä Erja-Kaarina Helkiö
Pellervo: Muinaisen Euran valtiatar
Kansallispukukeskus - muinaispuku
Euran puvusta julkaistiin kirja
Kasviväreillä värjättyjä lankoja
Vasemmalla
ylhäältä alas mataralla, verihelttaseitikillä ja indigolla
värjättyjä lankoja, keskellä verihelttaseitikillä
värjättyjä lankoja, joita on käsitelty eri tavoin (puretettu
/ ei puretettu) ja oikealla värimorsingolla värjättyjä
lankoja.
Linkkejä
Luonnonväreillä värjäämään (Kaarina Kanerva, Naantali)
Arkeologian harrastajan kasvisivut
Kasvivärjäys (Ritva Koskinen)
Kasvivärjäys (oppimateriaalia / Haukiputaan yläaste)
Lautanauhan tekoa
Vasemmalla
luodaan loimea lautanauhaa varten, oikealla sitten jo tehdään
lautanauhaa.
Linkkejä
Lautanauha (Tkukoulu)
Lautanauha (Greywolves)
Muita kuvia
Lankaa
ja tykötarpeita Muinaismarkkinoilla (vasemmalla)
Muinaismarkkinoilla olivat esillä olivat myös pystykangaspuut ja toki lankaa näki muuallakin. Lisäksi ohjelmaan kuului korujenvalmistusta ja huovutusta, johon lapset näyttivät osallistuvan innokkaasti.
Muinaislampaan
villaa Nauravassa lohikäärmeessä (oikealla)
Oppaamme kutsui tätä muinaislampaan villaksi ja kertoi, että lampaat ovat säilyneet Turun saaristossa. Niiden villa eroaa nykylampaan villasta siten, että sen kuidut ovat pidempiä (muistaakseni). Sen tarkemmin en ehtinyt lampaista kysellä, että en saanut selville, ovatko ne sama asia kuin suomenlampaat vai onko kyseessä vielä jotakin harvinaisempaa...
Jälleen kerran mieleeni tuli, että olisi valtavan hienoa, jos meillä osaisivat kehrätä muutkin kuin kollimme. Siis lähinnä minä. Olisikohan mummon rukki vielä tallella?
Pystykangaspuut
Nauravassa lohikäärmeessä - niitä sai myös kokeilla!
(vasemmalla)
Loimilankojen päässä olivat painot, jotka pitivät loimen ojennuksessa. (Ilmeisesti nykyisissä pystykangaspuissa tekninen toteutus lienee hieman toisenlainen.) Pystykangaspuita käytettiin jo keskiajalla, mutta nykyisin vaakakangaspuut ovat paljon yleisempiä. Mummoni on mielestäni kutonut aina kaikenlaista, joten kutomiselle olen altistunut lähes 30 vuotta, mutta pystykangaspuut näin nyt vasta ensimmäisen kerran. Sen tarkemmin en uskalla niillä kutomista lähteä kuvailemaan, ettei mene ihan metsään...
Nykyisin pystykangaspuita käytetään lähinnä taidetekstiilien tekemiseen, sillä niillä ei pysty kutomaan kovin suuria/raskaita kankaita. Jos niitä jostain lähtee hakemaan, niin Toijalan kaide myy Toikatorilla pystykangaspuita mm. kuvakudosten kutomista varten.
Tässä blogissa on merkintöjä kahdelta eri aikakaudelta.
Vuosien 2003 ja 2004 merkinnät ovat staattisilla sivulla ja niiden Haloscan-järjestelmän kautta annetut kommentit saattavat ajan kuluessa kadota.
Vuodesta 2005 alkaen blogi on toiminut Movable Type -ympäristössä.