Miten neulon?

Ihan viime kuukausiin saakka olen neulonut kaikki kappaleet erikseen tasoneuleena ja yhdistän ne lopuksi: aloitan takakappaleesta, teen sitten etukappaleen ja hihat. Joskus teen hihat ensin, varsinkin, jos en ole varma, onko lankaa riittävästi. Nyttemmin olen mieltynyt myös pyöröneuleena neulomiseen.

Ostin keväällä 2002 Hulluilta Päiviltä pitkiä pyöröpuikkoja (100 cm, 120 cm) ja kasvatin kokoelmaani huomattavasti, aiemmin olin omistanut vain muutamat lyhyehköt pyöröpuikot päänteiden resoreita varten. Kokeilin pyöröneuleen neulomista kädenteihin saakka, sillä rohkeus ei vielä riitä siihen, että neuloisin paidan kokonaan pyöröneuleena ja leikkaisin sitten kädentiet auki. Lisäksi mietin sitä, että jos neuleen haluaisi joskus purkaa, ei leikatusta neuleesta saisi kuin langanpätkiä... Tosin yhtään valmista neuletta en ole vielä purkanut, joten huoli lienee turha.

Ensimmäinen pyöröneulekokeiluni oli syksyllä 2003 valmistunut aviomieheni Jussin jussipaita Jussi-langasta. Pyöröneuleen tekeminen oli nopeaa ja helppoa, koska sain neuloa koko ajan oikeita silmukoita (nurjien silmukoiden neulominen on jostain syystä ikävää). Viimeisteltävääkin jää vähemmän, koska saumoja ei ole niin paljon.

Pyöröpuikkomieltymystä selittää myös se, että olen laiska ja neulon mieluiten mahdollisimman paksuilla puikoilla. Alle 4 mm puikot ovat yleensä kauhistus, ellei kyse ole aivan pienistä neuleista tai lanka ole jollain tavalla vastustamatonta (kuvassa neulon kuitenkin Marks & Kattensin Orchide-langasta 3,5 mm puikoilla!!!).

Lisäksi palelen talvisin herkästi, joten arvostan paksuja, lämpimiä neuleita. Aviomieheni Jussi taas haluaa ohuempia neuleita, koska hänelle tulee niin herkästi kuuma (miehille ah, niin tyypillistä!), joten kaikesta huolimatta teen hänelle urheasti L/XL-kokoisia neuleita 7 Veljeksestä... Mielummin neuloisin 7 Veljestä Isoveljestä!

Neulon yleensä iltaisin TV:tä katsellessani. Teen aina vain yhtä työtä kerrallaan, jotta saisin sen valmiiksi enkä harhautuisi sivupoluille. Tässä vaiheessa on myönnettävä, että eräässä korissa odottaa villatakki jo ties kuinka monennetta vuotta sitä, että saisin sen ommeltua kasaan. Esteenä on se, että toisesta hihasta tuli leveämpi kuin toisesta enkä haluaisi purkaa sitä ja neuloa uudelleen... Ehkä kavennan hihaa ommellessa sitten, jos ja kun joskus kokoan neuleen.

Kohokohtia? Pettymyksiä?

Suurin pettymys lienee joskus vuonna 1995 neulomani paita. Se oli Novitan ohjeiden mukaan tehty punainen paita, jonka hihoissa oli mustia ja valkoisia pystyraitoja. Jokaisen pystyraidan joutui neulomaan omalta kerältään, joten sain aivan uskomattoman lankasotkun aikaan ja tietenkin sotkujen selvittämiseen ja hihojen neulomiseen kaikenkaikkiaan meni rutkasti aikaa. Opiskelijan pienen budjetin takia neuloin paidan halvasta Citymarketin akryylilangasta, jonka nimeä en muista. Ensimmäisessä pesussa paidan hihat hapertuivat ja muistuttivat lähinnä kalaverkkoa ja jouduin heittämään paidan menemään... Hassua kyllä, muissa paidoissa samat musta ja valkoinen lanka kestivät kyllä eikä samaa merkkiä ollut punainen lanka mennyt pesussa miksikään.

Suurimmat ilonaiheeni ovat ystäväni pojalle talvella 2002 neulomani leijonapaita sekä myöskin talvella 2002 tekemäni Jussin poropaita Jussi-langasta. Leijonapaita on kerännyt paljon kehuja ja poropaita taas tuntui olevan Jussille niin mieluinen, että sitä ei joulun aikaan saanut millään pesuun. Mielenkiintoista on se, että suosikkejani ovat ne paidat, joista en niitä neuloessa ollut aivan varma ja jotka olisin halunnut tehdä toisenlaisiksi - sitten taas en pidäkään niistä paidoista, joiden valmistumista odotan ja joihin valitsen kuviot ja värit ajan kanssa, esim. viininpunainen tähtineule ei sittenkään vastannut odotuksia. Tarinan opetus lienee se, että ei kannata odottaa liikoja. Vastaavasti taas esim. kevällä 2003 neulomani Grande-takki taas ei aluksi tuntunut ollenkaan hyvältä, mutta on nyt yksi lempineuleitani.

Tuskastuttavin neuleeni taisi olla viininpunaisesta Nalle-langasta neulottu patenttineule. Nalle-lanka oli ohutta, patenttineule hidasta neuloa ja neuleen saaja oli L-kokoinen mies. Neuleen hihoista tuli hieman liian leveät ja hihansuista hieman liian tiukat... Saaja piti kuitenkin urheasti neulettaan, joten se ei kuitenkaan tainnut olla ihan niin epäonnistunut kuin luulin. Paras hämäys taas lienee se, kun neuloin neuleen saajalle villapaitaa aivan hänen silmiensä edessä, kyselin vielä mielipiteitä kuvioihin ja loppuun saakka hän luuli, että teen paitaa itselleni.

Niin, ja menestys lienee myös marjapuuronpunainen villapaita, jonka ystäväni osti suoraan päältäni. Se oli kuulemma käytössä vielä jokunen aika sitten ja keräsi edelleen kehuja hänen työkavereiltaan.

 

Katso myös