Joskus tuntuu siltä, että omien neuleiden päällä leijuu... jos nyt ei huonoa, niin vähintäänkin omituista karmaa. Karma on "menneisyyden tekojen alati muuttuva summa" (Wikipedia) ja olenkin miettinyt, mitkä teot ovat vaikuttaneet mihinkin neuleisiin niiden neulomisen aikana ja jopa valmistumisen jälkeen - tai miksi saan jostakin neuleesta sellaisia viboja kuin saan.
Aloitetaan helposta: sukat. Sukat on helppo kirota. Vitsailimme useinkin Zeskan kanssa, että hänen ei auta kehua yhdenkään sukkani alkua, sillä sitten se menee pieleen tai jää jopa kokonaan valmistumatta. Muistattehan riivatun sukan? Se on edelleen pariton ja harkitsen vakavasti ensimmäisen sukan purkamista, sillä pohkeeni saattaisi arvostaa hieman väljempää mallia. Sen sijaan epäilyllä on positiivinen vaikutus. Muistattehan myös valkoiset palmikkosukat? Niistä Zeska totesi, että kärki näyttää oudon muotoiselta, mutta sukista tuli vallan mainiot eikä niiden neulominen aiheuttanut sen ihmeempiä traumoja.
Sitten säkä, tuuri ja valinnat. Kuinka voikaan olla mahdollista, että satojen mallineuleiden joukosta valitsen (tai yritän valita) juuri sen palmikon (tai ne palmikot), joita Kristel on käyttänyt aiemmin? En todellakaan tee sitä tietoisesti ja on varsin valitettavaa, että en pysty valitsemaan samalla varmuudella esimerkiksi lottonumeroita. Ehkä neulesuunnitteluaallot leviävät Kristeliltä meille saakka ja kollektiivinen neuletajuntani poimii ne - miksipä ei, ehtiväthän radioaallotkin jopa toiselle puolelle maailmaa. Jos taas olisin postmoderni, sanoisin, että kaikki on jo keksitty, mitäs tässä sitten voi. Voi voi.
Koska olen kuitenkin käytännöllinen, epäilen, että vaikka en muista mallineuletta aktiivisesti "ahaa, mutta tää palmikko oli siinä-ja-siinä neuleessa" -tyyliin, olen rekisteröinyt sen alitajuisesti. Mallineulekirjoja selatessani alitajuntani toteaa "tuon olet nähnyt ennen, se on siis muualla testattu ja hyväksi havaittu" ja mallineule näyttää sen takia miellyttävältä. Viimeisin esimerkki tästä on Emmebi Husky-takki, jonka palmikkokuvio on muokattuna nähty aiemmin Kristelin Magic Mirror Mittenseissä. Yleensä yritän hylätä hämärästi jostain tutut palmikot varmuuden vuoksi jo suunnitteluvaiheessa, mutta aina sekään ei onnistu.
Neuleisiin voi liittyä pahoja viboja myös niiden valmistumisen jälkeen. Neuloin aikanaan Jussista sporttisen villatakin ja olin siihen kovin tyytyväinen, sainhan hihojen raidat sopimaan yhteen etu- ja takakappaleen raitojen kanssa ja vetoketjun kiinnitettyä siististi. Olisin takkiin vieläkin tyytyväinen, ellei huumorintajustani olisi rangaistu.
Vitsailin silloisen työprojektin aikana muutaman kerran byrokratiasta ja kuinka se menee välillä ihan naurettavaksi, mutta me noudatamme kyllä ohjeistusta hyvin säntillisesti, onhan meillä kaikilla samanlaiset projektihiuksetkin. Oli täysin sattumaa, että kolmella projektin naisella oli punertava melkein samanmittainen tukka. Silloinen projektipäällikkö ei kuitenkaan arvostanut vitsailua ja yllätti minut täysin pitämällä saarnan aiheesta "ei sun tartte leikata ja värjätä hiuksiasi samalla tavalla kuin mun ja miksi sä matkit mun (kaupasta ostettua) neuletakkiakin tuolla sun omallasi?".
Olin tyrmistynyt. Hiukseni olivat olleet kuparinpunaiset useita vuosia ja kasvattelin niitä pikkuhiljaa pidemmiksi. Samoin raidallisia ja raidattomia joustinneuleneuletakkeja näkyi joka puolella, sitä(kään) tuskin pystyi kutsumaan kovinkaan omaperäiseksi ajatukseksi ja jos olisin halunnut matkia jotain tarkoituksella, matkittavista neuleista olisi ollut lähinnä runsaudenpula. En käy ostamassa vaatteita tai neulo jotain, "koska tollakin on ja mä haluun just samanlaisen", vaan vaikutteeni ovat edelleenkin alitajuisia, "tällaisia on nyt näkynyt aika paljon". Ennemminkin minusta olisi noloa ilmestyä paikalle täysin samanlaisessa vaatteessa kuin toinen. Lisäksi oli täysin absurdia ajatella, että projekti voisi määritellä pukeutumisen ja kampauksen tai että olisin edes hetken verran tosissani ehdottamassa sellaista! Täytyy kuitenkin myöntää, että ajattelen vieläkin tuota viitisen vuotta vanhaa keskustelua aina, kun näen villatakin kaapissa. Melkein heittäisin sen menemään huonojen vibojen takia, ellen kuitenkin pitäisi siitä niin paljon.
(Jos tämä olisi muotiblogi, kysyisin nyt, millaista karmaa sinun neuleillasi on tai millaisia viboja niistä saa.)
Sometimes I think that my knitting has a strange karma and strange vibes. I wonder why and what are the reasons for that.
For example, socks are easily cursed. Zeska and I used to joke often that she should never say anything nice about the sock I had started because then everything would go wrong. Remember the possessed sock? It's still waiting for its pair, actually, I've been thinking of ripping the sock because it's slightly too small. However, the white cabled socks that looked a bit weird to Zeska were finished smoothly and caused no traumas.
There's also too many coincidences in choosing a pattern. I wonder why I always end up looking at the same cable patterns Kristel has already used. She may just send knitting design vibes and I just pick those up with my collective knitting conciousness. Or, more likely, though I do not remember that a certain stitch pattern was used in a certain knitted item, I subconsciously recognise the patterns when I browse through my books and their familiarity makes them more attractive to me. I usually try not to use those patterns after I realise what's going on but sometimes I cannot help it. A modified version of the cable pattern in my Emmebi Husky cardigan was previously seen in Kristel's Magic Mirror Mittens.
I also may get bad vibes later after everything is ready. Some five years ago my colleague did not appreciate my jokes about the purely coincidental similar looks of us three women working in the same project and gave me a lecture which started with "you do not have to dye your hair like mine" and ended with "and why did you copy my (store-bought) cardigan with yours". Well, my hair had been reddish for years and I was trying to grow it and the shops were full of ribbed cardigans like the one I knitted, so I could not say where I got the idea from. I still get the bad vibes when I look at the cardigan. I just cannot throw it away though I'd like to because I just like it too much and I'm pleased with how I matched the stripes and attached the zipper.
Kissa.
A cat.
