26.07.2005 | 20:54

Red Dune -paita

Alennusmyyntien aikaan pitää etsiä hyviä löytöjä (sovituskoppien kirkkaissa valoissa masentuminen on sitten ihan eri juttu). Katselin siis tuossa eräässäkin ruotsalaisen naistenvaateketjun myymälässä neuleita (häpeäisin!), kun yksi niistä alkoi juttelemaan. (Syön harvemmin muroja, joten en tiedä, juttelisivatko myös murot minulle. Lanka nyt on puhunut mulle pidemmän aikaa... Soittakaa jo joku valkotakkiset miehet tänne! Viekää mut pois koneen ääreltä ennenkun bloggaan vieläkin sekavampia!)

Kyseessä oli aika simppeli paita, muuten sileää, mutta edessä oli hieman palmikkoruudukkoa. Paita hihkaisikin siinä alerekissä roikuskellessaan, että kun sulla kerran on varastossa Red Dunea, niin otapas ja tee samantapainen paita siitä. Minä totesin siihen, että mikäs se siinä, hyvä ajatus. Kaivoin Terhin aikanaan ystävällisesti hankkimat langat esiin ja aloitin paidan.

Paita näyttää melko pitkälti samalta tänään kuin eilenkin, joten tässä Mini huolehtimassa siitä. Palmikkoruudukkoa on tulossa etukappaleen yläosaan, joten en ole vielä aloittanut sitä.

Neuloin kolmen kerän verran paitaa pyöröneuleena eli etu- ja takakappaleita samaan aikaan. Sen jälkeen mieleeni iski pelottava ajatus: entä, jos lanka ei riitäkään? Haluaisin kuitenkin tehdä melko pitkän paidan. Siispä päätin olla ovela ja neuloa seuraavaksi hihat (tai ainakin yhden hihan), jotta näen, kuinka paljon ne vievät lankaa ja lopuista langoista voi tehdä niin pitkän paidan kuin mahdollista.

Mutta mistä eilisen merkinnän otsikko on peräisin? Sci-fiähän se. Vuokratontilla tiesi kommenteissa aivan oikein, että lainaus on peräisin Frank Herbertin Dyynistä. Kun langan nimi on Red Dune eli punainen dyyni, siitä tulivat tietenkin mieleen Dyyni-kirjat, elokuvat ja tv-sarja. Dyynin maailmassa aavikolla kasvaa riippuvuutta aiheuttava melange-kasvi eli rohto ja se, joka hallitsee rohtoa, hallitsee universumia, joten "rohdon pitää virrata". (Lukekaa ekat Dyyni-kirjat, ne ovat hyviä!)

« Red Dune sweater | Blog | My first Noros »

Kommentit - Comments

Niina: jeeeeeeeeeeee! Kissat kiittäisivät, jos tietäisivät.

Stricker: mulle käy yleensä kaupassa niin, että mä näen hyvännäköisen villapaidan ja sen jälkeen alan miettiä, että mä voisin tehdä samantapaisen itsekin enkä osta paitaa - enkä koskaan saa sellaista tehtyäkään.

Sari: Mini on usein tärkeän näköinen, varsinkin Jussin sylissä kehrätessään. :-)

Kuinka tärkeän näköisenä Mini huolehtii neuleesta.

Kylä on niin punaista, niin punaista :-). Hmm, ei mulle vaan tuollai villapaidat puhu kaupassa, varsinkaan, että pitäis itte tehdä. Mä vaan shoppaan ja vingutan Visaa :-).

Sulla on ihan selvästi punainen kausi :-)
Ja juu, viihdytin on täällä...batteries not included.