Aikajana 1500-luku

Vuosi Ruotsi-Suomi Pohjoismaat ja Itämeren alue Muu maailma
n. 1500 Turussa, Suomen suurimmassa kaupungissa, asuu arviolta 1500 ihmistä.    
1500 Venäläiset ryhtyvät omatoimiseen rajankäyntiin ja asettavat uudet rajamerkit niin, että Olavinlinna ja sen lähiseudun hyvät kalavedet jäävät rajan itäpuolelle. Monissa Suomen linnoissa voutina ja linnanpäällikkönä palvellut Knut Juhonpoika Posse kuolee Marian ilmestyspäivänä läänitysmaidensa keskellä Kastelholman linnassa.   Pedro Alvares Cabral löytää Portugalille Brasilian purjehtiessaan Intiaan
1502     Atsteekkivaltakunta on laajimmillaan Montezuma II:n aikana 1502 - 1520
1501     Safavidien dynastia alkaa hallita Persiaa
1504 Novgorodissa solmitaan 20-vuotinen aseleposopimus eli välirauha Ruotsin ja Venäjän kesken. Uusi valtionhoitaja Svante Niilonpoika Sture saapuu heinäkuussa Kastelholman edustalle, mutta joutuu viettämään ensimmäisen yönsä ulkona linnan varusväen kieltäytyessä jättämästä linnaa. Linnanpäälliköksi tulee tämän jälkeen Eerik Juhananpoika Vase, tulevan kuninkaan Kustaa Vaasan isä. Hän kirjoittaa samana vuonna valtionhoitajalle ja valittaa, ettei ole onnistunut kaatamaan lupaa-miaan metsäkauriita.    
1505 Kastelholman linnanpäällikkö Eerik Juhananpoika taistelee tanskalaisia merisissejä vastaan Suomenlahdella ja Itämerellä sekä estää heidän maihinnousuyrityksensä Ahvenanmaalle.    
1506 Piispa Johannes Olavinpoika ottaa vastaan Kuusiston linnan, mutta joutuu maksamaan siitä lunnaita 200 markkaa linnan palvelijoille. Samana vuonna piispa lähettää 50 soturiaan Ahvenanmaalle, joiden on määrä valloittaa se tanskalaisilta.    
1507 Tanskalainen Severin Norby saapuu yhdeksän märssylaivan kanssa Ahvenanmaan rannikolle, valloittaa Kastelholman sekä ryöstää, polttaa ja pakkoverottaa maakuntaa. Käskynhaltija Sten Tuurenpoika Bielke viedään vankina Tanskaan.    
1508     Espanja alkaa valloittaa Karibiaa ja Keski-Amerikkaa
1509 Venäläiset sanantuojat saapuvat Suomen käskynhaltijan Eerik Tuurenpoika Bielken puheille Viipuriin, sanovat välirauhan irti ja uhkaavat sodalla, elleivät ruotsalaiset luovuta suuriruhtinas Vasilille Olavinlinnaa ja Savon itäpuolisia alueita. Piispa Johannes Olavinpoika kirjoittaa Kuusistosta valtionhoitajalle ja kertoo tanskalaisten hävittäneen Turun kaupunkia.    
1510 Maaliskuussa Ruotsi ja Venäjä uudistavat rauhan 60 vuodeksi. Korsholman linnaläänin maavouti Kiel Paavalinpoika varustaa Pohjanmaalta kootun laivaston sotaan tanskalaisia vastaan ja purjehtii syyskuussa Raumalle. n. 1510 Mikael Agricola syntyy.    
1511     Portugali valloittaa Malakan
1513     Vasco Núñez de Balboa näkee Tyynenmeren ensimmäisenä eurooppalaisena.
1517   Martti Luther julkaisee 95 teesiä Wittenbergissä Saksassa ja aloittaa protestanttisen uskonpuhdistuksen Ensimmäiset arfikkalaisorjat tuodaan Amerikkaan.
1519     Espanjalaiset hyökkäävät atsteekkivaltakuntaan Hernando Cortésin johdolla ja valloittavat sen 1519-1521. Habsburgin Kaarlesta (Espanjan kuningas vuodesta 1516) tulee isoisänsä kuoltua saksalais-roomalasien keisarikunnan Kaarle V. Fernão de Magalhães lähtee historian ensimmäiselle maailmanympäripurjehdukselle.
1520 Olavinlinna siirtyy maan muiden linnojen kanssa tanskalaisten haltuun. Tanskalaiset miehittävät Ahvenanmaan ja Kastelholman linnan sekä asettavat sinne päällikökseen Lyder van Of-fenseen. Entinen käskynhaltija Eerik Niilonpoika Gyllenstierna, aikaisempi linnanpäällikkö Eerik Juhananpoika ja joukko kansallismielisiä ylimyksiä vangitaan. Heidät mestataan Tukholmassa (Tukholman verilöyly).    
1521 Piispa Arvid Kurki vakuuttaa kirjeessään uskollisuuttaan Kristian II:lle, ja Kuusiston linna säästyy tanskalaisten miehitykseltä. Marraskuussa piispa kuitenkin ryhtyy tukemaan Kustaa Vaasan kansannousua ja lähettää sotaväkeä sekä tarvikkeita Turun linnan piirittäjille. Kustaa Vaasan lähettämä holsteinilainen soturi Henning von Brokenhus piirittää kesällä Kastelholman linnaa. Hän ja tanskalaisten linnanpäällikkö yrittävät tarinan mukaan selviytyä toisistaan kaksintaistelulla, mutta von Brokenhusin hevonen kaatuu ja linna jää tanskalaisten haltuun.   Portugalilaiset asuttavat Brasiliaa. Magalhães kuolee taistelussa Filippiineillä.
1522 Tanskalaisten kostoa pelkäävä Arvid Kurki lähtee Kuusiston linnasta ja matkustaa Pohjanlahden rannikkoseutujen kautta Ruotsiin, mutta hukkuu Ruotsin Öregrundin edustalla aluksen joutuessa kovaan myrskyyn. Tanskalainen Severin Norby ottaa haltuunsa Kuusiston ja kuljettaa runsaasti sen arvoesineitä sotasaaliinaan Kööpenhaminaan. Kuningas Kristian II läänittää linnan Severin Norbylle.   Juan Sebastián de Elcano tuo Magalhãesin laivaston rippeet Espanjaan kolme vuotta Magalhãesin lähdön jälkeen.
1523 Kustaa Vaasasta Ruotsi-Suomen kuningas 6.6.1523. Suomessa ja Ruotsissa katsotaan keskiajan päättyneen ja uuden ajan alkaneen Kustaa Vaasan hallituskautena. Eerik Fleming joukkoineen piirittää elokuussa Kuusiston linnaa ja ammuttaa sen muureihin suuria aukkoja, jolloin linna antautuu Kustaa Vaasan joukoille. Tanskalaiset jättävät taistelutta Kastelholman linnan ruotsalaisten käsiin.    
1524     1524-1697 Espanjalaiset valloittavat mayojen kukkulakaupungit
1525     Inkan, Huayna Capacin kuolema: Inkavaltio on laajimmillaan
1527 Västeräsin valtiopäivät hyväksyvät Lutherin uskonpuhdistuksen ja päättävät ottaa kruunun haltuun mm. kaikki katolisen kirkon tilukset ja piispojen linnat.    
1528 Turun linnan päällikkö Maunu Sveninpoika ottaa talteen Kuusiston linnan koko irtaimiston ja aloittaa yhdessä Varsinais-Suomen väestön kanssa Kustaa Vaasan antaman käskyn mukaisesti linnan purkamisen.    
1532     Francisco Pizarro hyökkää Inkavaltioon ja vangitsee Atahualpan
1533     Pizarro teloittaa Atahualpan
Kansainvaellusaika
Varhaiskeskiaika eli "Pimeä keskiaika"

Viikinkiaika

Sydänkeskiaika

1000-luku
1100-luku
1200-luku

Myöhäiskeskiaika

1300-luku
1400-luku
1500-luku