03.09.2006 | 18:26

Kädentaito 2006

Kädentaito 2006 -messut olivat tänä viikonloppuna ja tietenkin sinne piti suunnata tulevan entisen työkaverini kanssa. Messuilla tapasin heti ulko-ovelta alkaen paljon tuttuja ja luin myös muiden blogeista, että paikalla oli ollut ihmisiä, joita olisin halunnut nähdä, mutta syystä tai toisesta en onnistunut sitä tekemään.

Wanha Satama oli täynnä kaikenlaista houkuttelevaa, mutta onnistuin pitämään itseni kurissa ja kannoin kotiin suurinpiirtein nämä...

...tai siis tuossa oikealla ovat ne, jotka heittävät varjoa lankojen päälle vasemmanpuoleisessa kuvassa: habaneromme. Ne ovat olleet täällä jo pitkään eivätkä tulleet messuilta. Kasvatimme nuo kuvan kaksi kasvia ihan siemenestä alkaen (woohoo, hyvä me!) ja nyt ne pukkaavat noin miljoonaa chilihedelmää. Veikkaisin, että tuo määrä haboja riittää meille loppuiäksi.

Sitten lankoihin! Ylhäällä oleva paksu luonnonvalkoinen lanka on Valley Yarnsin Berkshire Bulky ja se on 80% villaa, 20% alpakkaa. Lanka tarttui mukaan Toikan osastolta, sillä pitihän 4 kerää 20 eurolla -tarjous hyödyntää ja hankkia kahdeksan kerää samantien. Valitettavasti vain punaisia lankoja ei enää ollut tarpeeksi paitaa varten... Langoista pitäisi tulla lämpimämpääkin lämmin villapaita tai -takki. Näen silmieni edessä palmikoita... Ettekö tekin? Toikan osastolta kassiin hyppäsi myös kuuden euron edestä tencel-lankaa (120 g) ja siitä tulee todennäköisesti huivi.

Allaoleva luonnonvaalea lanka on Wetterhoffin Sofiaa, 70% villaa ja 30% silkkiä. Tuo on itse asiassa testilankaa, ei vanhaa kunnon Sofiaa - jos ymmärsin oikein, langan kierre on erilainen. Testilangat olivat myynnissä 2,50 euroa per 50 g vyyhti ja niitä lähti samantien mukaan 10 vyyhtiä. Ajattelin kokeilla, kuinka langat saisi itse värjättyä.

Mitähän muuta? Haluatteko nähdä parvekekalusteita varten hankkimani öljyn? Ettekö? Onnistuin myös ohittamaan Colinetten langat ostamatta yhtään, samoin silkkilangat. Olen niin ylpeä itsestäni!

« Handicrafts fair | Blog | I am controversially tagged »