10.03.2005 | 20:50
Living on the... eiku Knitting on the Edge
Miksiköhän päänsisäinen jukeboksi soittaa jatkuvalla syötöllä Aerosmithiä...?
Oli miten oli, monien kehujen (*krhm*Susanna*krhm*) jälkeen sorruin tilaamaan kirjan, koska ajattelin uskoa minua viisaampia ja työt ahdistivat (se taitaa olla jo pysyvä tila) ja kaipasin jotain mukavaa.
(Pahoittelen kuvan suurta tassu- ja häntäpitoisuutta, hulttioveljekset olivat taas valokuvauksellisella tuulella.)
Täytyy myöntää, että ensiselaamalla Nicky Epsteinin Knitting on the Edge ei tehnyt vaikutusta. Selasin sitä neuletapaamisessa, koska olin ajatellut tilaavani kirjan, mutta päätin jättää sen väliin.
Olen kuitenkin iloinen, että muutin mieltäni! Tätä kirjaa pitää tutkiskella ajan kanssa eikä selata pikaisesti. Se ei ollutkaan täynnä neulottuja lehdykäisiä ja kaikenmaailman koristeellista "ei minulle" -luokan kamaa, vaan kirjasta saikin paljon hyviä ideoita! Ensimmäisenä ajattelin (vaikka joku muu varmaan ehti jo ensin), että kaivan esiin Huopasen jämät ja neulon samanlaisia spiraaleja kuin Katikin ja lykkään ne pesukoneeseen ja katson, kuinka käy. Pysykää kanavalla!
Sitäpaitsi, viime aikoina homma näyttää menneen ihan tyystin yli laidan ...
« Living on the... I mean Knitting on the Edge | Blog | It's a scarf! Again! Oh no! »
Kommentit - Comments
Kati & Susanna: hahaa, Susanna ehti ensin... :) Mä meinasin jo sanoa, että älkää vaan mua katsoko!
Minna: kiitos oikein paljon! Kävinkin jo blogissasi kääntymässä, vaikka en saanut vielä jätettyäkään viestiä ja se näytti oikein kivalta.
kati, minä ainakin ostan sen :D mutta onhan siihen ilmestymiseenkin vielä aikaa. Hmm, noita spiraaleja vois tehä beigestä langasta ja liimata makaronipurkin kylkeen, niin se näyttäisi aina täydeltä :D (mä oon vähän huono noiden purkkien täytössä...)
Kiitos Sinulle Marjut näistä sivuistasi! Monen työn innoituksen olen löytänyt täältä ja tietysti monen muun neulojan hyvät sivut. Innostukseni eteni jo siihen pisteeseen, että sain räpellettyä oman bloginkin. Siis kiitos!
Mä kanssa tykästyin niihin kirjan kannessa oleviin ruusuihin.
Kenethän saisi yllytettyä ostamaan tuon kirjan, että sitä sais katsella ennen kun ostaa itse? ;)
Kristel: mä haluaisin ehdottomasti tehdä niitä kannessa olevia ruusuja johonkin... Mutta mihin?
Maria: onnea uudelle hännälle ja koko kissalle! :)
Kati: stay tuned, spiraalikokeilu raportoidaan heti, kun ennätän saada jotain aikaan. Katsotaan sitten, mihin ne päätyvät.
Lape: hauskaa, että kissanlelu tehosi!
ohhoh, tuota jatko osaa... pikkasen liian... mutta pidän itsekkin tuosta kirjasta... meinasin kans kokeille jotain (yllätys) huovuttamalla, mutta odotellaanpa huovutettuja kippuroita...
asiasta kymmenenteen edellinen kissaleluidea osu ja upposi veljen kissoihin hetkessä oli meno päällä.. ;) Oikein toimiva...
Odotan jännityksellä, että mitä sun spiraaleista tulee. Mulla ne tulee vaan mielikuvituksettomasti kaulaliinan päihin... ;)
No voih, pitäisikö tuo Knitting on the Edge sittenkin tilata? Siinä vasta kysymys. Minäkään en siihen ensi vilkaisulla ihastunut, mutta jos se toisella vilkaisulla olisikin parempi... Sitä paitsi, minäkin tarvitsisin piristystä töiden vastapainoksi! :D -Maria (jonka kanssa samassa kodissa asuu tänään kaksi kissanhäntää - ja on ne muutkin osat tallella -, eilen asui vain yksi!)
Iik, näyttipäs tuo tulossa oleva kirja veikeältä. :D Itse olen toistaiseksi ollut aika rajoittunut näiden neulomusten reunojen suhteen, nirkkopäättely taitaa olla huiminta mihin olen ryhtynyt...
