30.01.2005 | 15:30
Vuonot kutsuvat
Nyt voisin lähteä vaikka vuonoille... Paita on valmis! Kiitos kaikille kauluskommenteista.
Tein siihen kuitenkin poolokauluksen - tai oikeastaan tein ensin kilpikonnakauluksen, koska se tuntui paremmalta idealta, mutta sen jälkeen päätin tehdä jatkopalan.
Poolokauluksen suurin ongelma oli, kuinka palmikon olisi saanut siihen oikeinpäin. Pelkästään kilpikonnakaulusta jatkamalla se ei olisi onnistunut, koska vaikka mallineuleenkin olisi kääntänyt toisinpäin (nurjan puolen oikeaksi ja päinvastoin), olisivat palmikonkierrot silti olleet ylösalaisin paidan etu- ja takakappaleisiin nähden.
Koska lankaa jäi, päätin kokeilla jatkopalaa! Neuloin erillisen tuubin palmikon kanssa ja ompelin sen kiinni kilpikonnakaulukseen. Nyt minulla on haluamani palmikollinen poolokaulus, mutta voin kuitenkin tarvittaessa irroittaa sen ja palata kilpikonnakaulukseen.

Tässä vielä valmis paita ennen höyryttämistä. (Ei, mä en koskaan malta höyryttää tai kostuttaa neuleita.) Klikkaa suuremmaksi!
Kommentit - Comments
Kiitos kiitos! Paita todellakin on lämmin, se tuli testattua tänään. Tosin se on myös joistain kohdista aika harva, koska lanka on hauskasti epätasaista. (Se näkyy varmaan kuvistakin.)
Hieno on! Ja näyttää tosi lämpimältä kuten Terde ja Kristel totesivat. Wautsi, sä saat koko ajan valmista aikaan. :)
Wau miten pehmeännäköinen. Näin kurkkukipuisena tekisi mieli vetäistä tuollainen heti päälle ja painua peiton alle sen kanssa lämmittelemään ;-D
-Terde
Onpa mukavan ja lämpöisen näköinen paita. :) Oma tämänhetkinen puseroprojektini etenee jotenkin hitaasti, vaikka teenkin 5.5 -millisillä puikoilla... Ehkä siksi että meneillään on ainakin kuussataa muutakin projektia. Mistähän saisi itsehillintää?
