Asuintalot ja luostari

 

Tallinnan keskiaikaisista asuintaloista

Tallinnan alakaupungin pinta-ala oli keskiajalla 29 hehtaaria, ja alueella oli silloin jopa 500 kiinteistöä. Tallinnan alakaupungin keskiaikaiset asuintalot sijaitsivat katujen varsilla aivan vieri vieressä ja niillä oli yhteiset välimuurit. Talon takana oli yleensä pitkä, kapea piha.

Keskiaikaiset asuintalot olivat yksinkertaisia ja omistajien varakkuudesta huolimatta tiloiltaan lähes identtisiä. Vain mitat ja koristelut vaihtelivat. Asunto muodostui tavallisesti avarasta eteishallista eli dielestä sekä lämmitettävästä asuinhuoneesta eli dörnsestä.

Kadunpuoleista eteishallia eli dieleä (n. 100 m2) käytettiin verstaana ja olohuoneena. Dielen nurkassa sijaitsivat takkauuni ja keittiö (10 m2). Dielen yläpuolella olivat aitta- ja varastokerrokset. Talon suuruuden mukaan päätykolmion alle mahtui 2-4 kerrosta kauppatavaroita. Koska asunnon yläkerroksia käytettiin varastona, kauppiastalon päätykolmiossa oli luukkuja sekä tavaran ylös vetämiseen tarvittava vinssi. Pihanpuoleinen dörnse (50 m2) oli perheen makuuhuone. Lattiat olivat usein kalkkikiveä ja välikattojen puiset kannatinhirret katettiin paloturvallisuuden vuoksi nekin kalkkikivilaatoilla.

Talossa oli myös usein muutama lämmittämätön kamari, kellari ja aittoja. Kellarit olivat tuohon aikaan vielä maanpäällisiä eikä niitä saanut käyttää asumiseen. Piharakennukset rakennettiin päärakennuksen taakse ja niihin pääsi porttikäytävästä tai päärakennuksen kautta. Piharakennuksissa olivat palvelijoiden ja oppipoikien asuinsijat, navetat, tallit ja muut vastaavat tilat.

Ulkoisesti keskiaikaiselle asuintalolle olivat tyypillisiä kapea etuseinä ja korkea terävähuippuinen päätykolmio. Varakkaampien kauppiaiden talojen julkisivut olivat koristeltuja. Oviaukko oli goottilaiseen tapaan suippokaarinen ja oven molemmin puolin oli suuri neliskulmainen ikkuna. Talon edessä oli korkea porras, jonka kummallakin sivulla oli koristeltu perhemerkki ja korkea eduskivi. Kalkkikivinen seinä oli yleensä päällystetty rappauksella ja katolla käytettiin tavallisesti poltettua savista kiveä. Koska portaat olivat 1800-luvulla esteenä kaupungin lisääntyvälle liikenteelle, niitä ryhdyttiin purkamaan kaupunginhallituksen käskystä.

Rakennustoimintaa säätelivät Lyypekin oikeus ja raadin määräykset. Tunnusomaisiksi piirteiksi muodostuivat hyvät naapurisuhteet ja kotirauha. Ennen rakentamiseen ryhtymistä raadille piti esittää tiedot rakennuksesta, ja raadin rakennusherra merkitsi punaisen viivan, jota ei saanut ylittää kadun tai pihan puolella. Kaikkien talojen piti sijaita samassa linjassa. Vuodesta 1370 lähtien vaadittiin, että uudet rakennukset pitää rakentaa kivestä ja olemassa olevat puutalot pitää korvata palovarmoilla kivitaloilla. Tämän vuoksi Tallinnassa on säilynyt paljon keskiaikaisia rakennuksia, toisin kuin Suomen kaupungeissa, jotka olivat puuta ja paloivat.

Kaupunkiin ei saanut perustaa vihannestarhoja eikä katujen varsille saanut istuttaa puita. Käymälöiden tuli sijaita vähintään kahden metrin päässä kadulta eikä eläimiä saanut pitää kaupungissa ilman navettaa. Naapurin taloa ei saanut varjostaa eikä ilman naapurien lupaa taloonsa saanut lisätä mitään, esim. savupiippua, uunia, aittaa, porttikäytävää, ikkunaa tai ovea.

Tallinnan keskiaikaisista asuintaloista lähes kaksi kolmannesta on säilynyt enemmän tai vähemmän jälleenrakennettuina.

Vanhassa kaupungissa sijaitseva hotelli The Three Sisters on saanut nimensä kolmesta keskiajalta peräisin olevasta rakennuksesta, jotka on rakennettu kiinni toisiinsa. Rakennuksia kutsutaankin nimellä Kolme sisarusta. The Three Sisters -hotelli on rakennettu näihin kolmeen rakennukseen. Hotellin osoite on Pikk 71 ja ensimmäinen maininta talosta ko. osoitteessa on vuodelta 1362. Hotellilla on siis ikää lähes 600 vuotta.


Kolme sisarusta


Lai 38, yksi 3 veljeksestä

Vanhassa kaupungissa on toinenkin kolmen keskiaikaisen talon ryhmä, jota kutsutaan nimellä Kolme veljestä. Kolme veljestä ovat Lai-kadulla osoitteissa 38, 40 ja 42. Veljekset ovat paljon huonommassa kunnossa kuin sisarukset.

Parhaiten säilyneitä ja edustavimpia esimerkkejä keskiaikaisista asuintaloista ovat Matkamaja (Raekoja plats 18), Tallinnan kaupunginteatterin rakennus (Lai 23), Kolme sisarusta (Pikk 71) sekä rakennukset osoitteissa Vana turg 6, Kuninga 1, Lai 29, Lai 40, Vene 17 ja 23, Rüütli 12 ja Suur-Karja 8.

 

Dominikaaniluostari (Dominiiklaste klooster), Katariinan käytävä (Katariina käik)

Dominiiklaste Kloostri Muuseum

Institutum Mauritanum

Vene- ja Müürivahe-katuja yhdistävä Katariinan käytävä on saanut nimensä Pyhän Katariinan luostarikirkosta. 1300-luvun lopulla dominikaaniluostarin yhteyteen rakennettu Katariinan kirkko oli pinta-alaltaan keskiaikaisen alakaupungin kookkain kirkkorakennus.

Katariinan käytävä entisöitiin ja avattiin uudelleen vuonna 1995. Katariinan käytävän pohjoislaidalla on Katariinan kirkon jäljelle jääneitä osia ja etelälaitaa reunustavat 1400–1600-luvuilta peräisin olevat asuintalot. Katariinan käytävässä on nykyisin käsityöläisverstaita.

Dominikaaniset munkit saapuivat Tallinnaan 1215 ja aikoivat perustaa luostarin Toompealle yläkaupunkiin. Ritarikunnan ja munkkien välille syntyneiden ristiriitojen vuoksi heidän oli poistuttava vuonna 1233, mutta he palasivat jo 1246 ja saivat oikeuden perustaa alakaupunkiin luostarin. Luostari perustettiin lähelle silloista merenrantaa ja pyhitettiin Pyhälle Katariinalle. Luostari sijaitsi kaupungin tärkeimpiin kuuluvalla akselilla sataman ja toriaukion välillä. Sijainti oli oivallinen saarnaajamunkeille, koska siellä oli hyvä tehdä lähetystyötä ja kerätä lahjoituksia. Munkit myös rahoittivat toimintaansa kalakaupalla. Mustapäiden veljeskunnalla oli luostariin kiinteät siteet

Luostarin neljään siipeen rakennettiin ristikäytävillä toisiinsa yhdistetyt kirkko, dormitorio (luostarin makuusali), refektorio (ruokasali), kirjasto, rukouskappeli, matalaksi holvattu kapiteelisali, keittiö ja aitat. Luostaria täydennettiin ja laajennettiin useasti, viimeksi 1500-luvulla. Luostarissa toimi jo 1200-luvulla alakaupungin ensimmäinen luostarikoulu, jossa myös virolaiset pojat saivat latinankielistä opetusta. Munkiksi halunneiden piti luostarikoulun alkeiskoulutuksen lisäksi opiskella kolme vuotta teologiaa, kuusi vuotta filosofiaa, kolme vuotta "vapaita taiteita" sekä läpäistä kolmivuotiset Studia Generale -opinnot jossakin eurooppalaisessa yliopistossa.

Rikkaat kauppiaat lahjoittivat juhlapyhinä ruokaa luostarille ja jättivät luostarille perintöjä päästäkseen haudatuiksi luostarin kirkkoon. Jotkut munkit ryhtyivät silti maanviljelijöiksi tai kalastajiksi, koska luostarissa asui paljon väkeä eikä ruokaa riittänyt kaikille. Luostarissa oli myös panimo, jossa tehtiin neljää erilaista olutta. Pyhän Katariinan luostari lopetti toimintansa 1525, kun sen munkit ajettiin kaupungista uskonpuhdistuksen yhteydessä. Munkit pysyivät uskollisina paaville, joten heidät karkoitettiin. Kuusi vuotta myöhemmin ryöstetyssä ja tyhjillään seisoneessa kirkossa puhkesi tulipalo, joten luostarin suurta kirkkoa voi ihailla enää vain piirroksissa. 1500-luvun lopulla kirkon raunioille rakennettiin puutaloja köyhän kansan käyttöön.