Kaupunginraati ja killat

 

Raatihuone ja Raatihuoneen tori (Raekoda, Raekoja plats)

Tallinna Raekoda

Tallinnan raatihuone mainittiin virallisissa dokumenteissa ensi kerran 1322; raatihuone sijaitsi todennäköisesti jo tuolloin nykyisellä paikalla. Raatihuone sai nykyisin ulkoasunsa 1402-1404 tehdyssä peruskorjauksessa. Raatihuone on rakennettu liuskekivestä.

Raati eli kaupunginhallitus kokoontui raatihuoneella tekemään päätöksiä. Raatihuoneella oli myös raadin aarrekammio, viinikellari ja viinimyymälä. Raatihuoneen toisessa kerroksessa sijaitsevat kansalaissali, raadinsali, pieni keittiö ja kämmerei eli kirjanpitohuone. Yhdessä raatihuoneen pylväässä roikkuu rautainen kaularengas, johon sidottiin hevosvarkaat, rosvot ja muut rikolliset varoitukseksi. Raatihuoneen takana sijaitsi raadinvankila, jonne suljettiin liian äänekkäät juhlijat ja esitutkintavangit. Vankilaa kutsuttiin laitakaupungin navetaksi. Nykyisin vankilan tiloissa on valokuvamuseo.

Raatihuoneen torilla järjestettiin keskiaikana tilaisuuksia juhlista oikeudenkäynteihin. Raadinapteekin luona on kaksi katukiveä L-kirjaimen muodossa. Tällä paikalla tapahtui 1695 tiettävästi ainut julkinen teloitus, kun Riga-nimisen kapakan palvelijan tappanut pappi teloitettiin miekalla. Raatihuoneen torilla sijaitsi kivinen häpeäpaalu, joka korvattiin myöhemmin raatihuoneen pylvääseen kiinnitetyllä kaularenkaalla. Häpeäpaalun huipulla oli vitsakimpulla varustetun miehen puinen patsas. Raatihuoneen torille on vuodesta 1441 lähtien tuotu joulukuusi.

Raadin apteekki (Raeapteek)

Raatihuoneen torin apteekki on ollut nykyisellä paikallaan ainakin vuodesta 1422, joidenkin arvioiden mukaan se on vieläkin vanhempi. Apteekkarit maksoivat osan vuokrastaan raadille makeisina, viininä ja paperina.

Tallinnan killat

Kanutin kilta, Olevisten kilta ja Mustapäiden veljeskunta majailivat viereisissä rakennuksissa Pikk-kadulla. Killat olivat tietyn alan kauppiaiden tai ammatinharjoittajien yhteenliittymiä. Killat valvoivat ja kontrolloivat alaansa tiukasti usein monopolin tavoin. Suomessakin kiltalaitos oli vahva ja hallitsi kaupunkien talouselämää 1200-luvulta alkaen. Kiltalaitoksen asema päättyi Suomessa vasta, kun elinkeinovapaus säädettiin vuonna 1879.

Keskiaikana Tallinnan kansalaisiksi pääsivät vain miehet, jotka oli hyväksytty ammattikuntaan ja kiltaan. Kauppiaiden Suuren killan rinnalla oli Tallinnassa kaksi käsityöläisten kiltaa eli pientä kiltaa: Pyhän Kanutin ja Olevisten eli Pyhän Olavin kilta. Lisäksi naimattomilla kauppiailla oli oma Mustapäiden veljeskuntansa.

Kanutin killan talo (Kanuti gildi hoone)

Käsityöläisten muodostaman Kanutin killan suojeluspyhimys oli tanskalaissyntyinen Knud Lavard (n. 1096-1131). Kanutin kilta perustettiin 1200-luvulla ja oli alun perin hengellinen veljestö, mutta muuttui käsityöläisten yhteisöksi. Kanutin kiltaan kuuluivat saksalaiset vaativampien käsityöalojen edustajat, kuten kellosepät, kintaantekijät, hattumaakarit, leipurit, suutarit ja maalarit. Kanutin kilta käytti Nigulisten kirkkoa kirkollisissa menoissaan. Kanutin killan kiltatalo oli Pikk-kadulla jo vuonna 1326.

Olevisten killan talo (Oleviste gildi hoone)

Olevisten kiltaan kuului yksinkertaisten alojen käsityöläisiä, jotka olivat pääasiassa virolaisia ja ruotsalaisia. Olevisten kilta on mainittu ensimmäistä kertaa vuonna 1341. Kiltaan kuului turkkureita, teurastajia, tynnyrinvalajia, muurareita, seppiä, soutajia, kellonsoittajia ja haudankaivajia. Olevisten killan suojeluspyhimys oli Norjan kuningas Pyhä Olavi (1015-1028). Olevisten kilta käytti Olevisten kirkkoa kirkollisissa menoissaan. 1300-luvun alussa Olevisten killalla oli yksi rakennus ja seuraavalla vuosisadalla kilta osti haltuunsa myös naapuritalon. 1800-luvun alussa kilta hankki kolmannen talon, jolloin Pikk-kadulle kehittyi kiltarakennus, jossa oli kolme päätykolmiota. Olevisten kilta liittyi Kanutin kiltaan 1600-luvun lopulla.

Mustapäiden talo (Mustpeade Maja)

Mustpeademaja

Mustapäiden veljeskunta perustettiin Tallinnassa vuonna 1399 ja Riiassa Mustapäiden veljeskunta aloitti toimintansa vuonna 1414. Mustapäiden veljeskunta toimi Liivinmaalla, nykyisen Viron ja Latvian alueella ja oli ainutlaatuinen koko Euroopassa. Mustapäiden veljeskunnassa olivat enemmistönä naimattomat kauppiaat, jotka kuuluivat Mustapäihin ennen kuin saattoivat liittyä Suurkiltaan. Lisäksi Mustapäihin kuului ulkomaalaisia kauppiaita, jotka oleskelivat pitkiä aikoja Tallinnassa, mutta eivät asuneet siellä vakituisesti.

Mustapäät olivat kaupungin suosituimpia nuorukaisia ja he järjestivät pitoja sekä huvituksia koko kaupungille. Koska Mustapäät muodostivat kaupungin ratsuväen, he järjestivät joka kevät ns. papukaija-ammuntakilpailut tarkastaakseen valmiutensa kaupungin puolustamiseksi. Mustapäät järjestivät myös Toukokreivin turnajaiset, joiden voittaja valitsi paikallisten kaunotarten keskuudesta itselleen seuraavaksi vuodeksi edustusrouvan eli Toukokreivittären.

Mustapäiden veljeskunnan nimitys liittyi Pyhään Mauritiukseen, suojelupyhimykseen, joka tiettävästi oli tummaihoinen afrikkalainen. Pyhän Mauritiuksen pää komeilee myös veljeskunnan vaakunassa. Mustapäiden veljeskunnan talon paikalla sijaitsi ilmeisesti asuinrakennus jo 1300-luvulla. Mustapäät ostivat talon 1500-luvun alkupuolella, jolloin siihen rakennettiin myös uusi sali, jossa ei ollut holvattua kattoa. Mustapäät poistuivat Tallinnasta vuonna 1940, mutta ovat jatkaneet toimintaansa ulkomailla.

Suurkillan talo (Suurgildi hoone)

Eesti Ajaloomuuseum

Suurkilta oli keskiajalla Tallinnan suurkauppiaiden liitto ja Suurkillan talo oli keskiajalla raatihuoneen jälkeen kaupungin toiseksi suurin maallinen rakennus.

Rikkaat kauppiaat erosivat Kanutin killasta viimeistään 1325 ja Suurkilta perustettiin ajamaan sen jäsenten yhteisiä etuja. Ammatillinen Suurkilta edusti maallisuutta, mutta killalla oli siteitä Pyhän Hengen kirkkoon. Suurkillan jäsenten joukosta valittiin kaupunginjohtaja ja raatiherrat, joten killalla oli kiinteät siteet kaupungin kanssa. Suurkillan jäsenillä oli myös yksinoikeus tulla valituksi raatiherroiksi. Suurkillan vaakuna ja Tallinnan pieni vaakuna ovatkin identtiset – valkoinen risti punaisella pohjalla.

Killan jäseniksi hyväksyttiin vain paikallisia kauppiaita, joilla oli oma talo ja vaimo. Ulkomaalaiset pääsivät jäseniksi vasta kun olivat asettuneet pysyvästi asumaan Tallinnaan ja avioituneet killan jäsenen lesken kanssa.

Yleisen kaupallisen kukoistuksen aikana Suurkillan vanha kiltarakennus jäi pieneksi. Uusi kiltatalo rakennettiin Pikk- ja Lai-katujen väliin 1407–1417. Suuri juhlasali holvattiin vuonna 1410 ja rakennuksen viimeistelytyöt päättyivät vuonna 1417. Puolet vanhasta kiltatalosta purettiin paremman näkyvyyden varmistamiseksi, minkä vuoksi uuden kiltatalon eteen syntyi pieni kolmiomainen aukio. Talon 1400-luvulta peräisin oleva ilme on säilynyt pieniä muutoksia lukuun ottamatta sellaisenaan.

Kiltatalo rakennettiin tontille poikkeuksellisesti kadunlinjasta sisäänpäin. Rakennuksen koko ja mahtipontisuus kertovat kauppiaiden varakkuudesta ja vaikutusvallasta. Kiltatalon oviin lisättiin myöhemmin (1430) leijonanpäiset pronssiset ovenkolkuttimet. Pikk-kadun porttirakennuksessa sijaitsivat aksiisi- ja hopeakamari, jossa säilytettiin tärkeitä sopimuksia, hopeaa ja muuta arvokasta.

Suuressa salissa pidettiin kauppiastapaamisia ja tiloja vuokrattiin Harju-Virun ritarikunnan maapäivien järjestämiseksi sekä porvarien ja aateliston häähuoneeksi. Laia-kadun puolella oli morsiuskamari, jossa vastanaineet viettivät hääyön sekä killanpalvelijan asunto. Kadunpuoleinen kellaritila on ollut suosittu ajanviettopaikka vuosisatojen ajan, mm. viinikellarina. Koska maanpinta on kulttuurikerrosten vuoksi kohonnut puolitoista metriä, kellariin laskeutumiseksi piti rakentaa portaat.

Rakennusta sivuava Börsi-kuja on saanut nimensä siitä, että 1800-luvun keskipaikkeilta lähtien Tallinnan pörssi toimi Suuren killan talossa. Nykyään rakennuksessa on Viron historiallinen museo.