Mallikuvio Photoshopin avulla

Muista mittasuhteet

Jos aikomuksesi on tehdä suuri mallikuvio, kannattaa kuvaa venyttää ennenkuin aloitat, ettei kuva näytä neulottuna litistyneeltä. Litistyminen johtuu siitä, että neuleen silmukat ovat ennemminkin kapean ja korkean suorakaiteen muotoisia, mutta mallikuvion ruudut ovat neliöitä. Esim. 7 veljestä -langassa silmukan leveyden ja korkeuden suhde on 18 s ja 26 krs / 10 cm eli silmukan leveys on noin 70% sen korkeudesta.

Valitse kuva

Valitse terävä, selkeä, ei liian tumma eikä liian valoisa ja riittävän iso kuva (isoa kuvaa voi tarpeen vaatiessa pienentää), jossa ei ole liikaa yksityiskohtia. Käsittele kuvaa ensin kuvankäsittelyohjelmalla, jos tarpeen: voit esim. lisätä tai vähentää valoisuutta ja/tai kontrastia.

Esimerkkikuvia on pienennetty (kuvissa kolliveljeksemme: vasemmalla Maxi, oikealla Mini).

Kaksi ensimmäistä vaihetta voit myös tehdä toisinpäin, ensin mosaiikiksi muuttamisen ja sitten värien vähentämisen.

Vähennä värien määrää

1. Vähennä rohkeasti kuvan värien määrää

Esimerkkikuvissa värejä jää 16.

  1. Valitse Mode » Indexed Color.
  2. Kirjoita Colors-kohtaan haluamasi värien määrä, esim. 16 niinkuin esimerkissä.
  3. Vaihda sen jälkeen kuva takaisin RBG:ksi, jotta sen käsittely onnistuu edelleen: valitse Mode » RGB Color

2. Posterize

Posterize-toiminnon avulla saat vähennettyƤ kuvan värimäärää.

  1. Valitse Image » Adjust » Posterize
  2. Anna Levels-kohtaan haluamasi arvo.
    Vinkki: Preview-ruudun rastimalla näet heti, mitä arvon vaihtaminen tekee kuvalle.

Esimerkkikuvien tasoksi määrittelin 4. Käytännössä taso 4 jättää RGB-kuvaan 12 väriä: neljä punaista, neljä vihreää ja neljä sinistä. (RGB-kuvassa kaikki värit muodostetaan punaisen, vihreän ja sinisen yhdistelmistä, RGB = red, green, blue eli punainen, vihreä, sininen.)

Oikeanpuoleisen kuvan taustasta tuli ainakin mukavan psykedeelinen...

Muuta kuva mosaiikiksi

  1. Valitse Filters » Pixelate » Mosaic
  2. Anna Cell Size -kohtaan haluamasi arvo. Huomaa, että yksi mosaiikin ruutu vastaa yhtä silmukkaa.

Cell Size -kohtaan annoin vasemmanpuoleisessa kuvassa arvoksi 10 ja oikeanpuoleisessa 5. Oikeanpuoleisen kuvan ruudut ovatkin melko pieniä eli mallikuvio pitäisi neuloa ohuella langalla.

Tee ruudukko täyttökuvioksi

Tee uusi kuva, jonka koko on sama kuin mosaiikin ruudun.

  1. Valitse File » New.
  2. Anna arvoksi samat kuin Cell Size -kohtaan edellä:
    Width: esim. 10
    Height: esim. 10
  3. Valitse Contents-kohdassa Transparent.
  4. Valitse kuva: Select » All.
  5. Tee kuvalle pikselin levyinen reuna: Edit » Stroke.
    Width: 1
    Väri: musta
    Location: Center
  6. Tee kuvasta täyttökuvio: Edit » Define Pattern (anna nimeksi mitä haluat).
  7. Tee toinen samanlainen kuva, mutta määritä sen reunan väriksi valkoinen.

Täytä kuva ruudukolla

  1. Valitse Täyttötyökalu (ämpäri) ja sille seuraavat asetukset:
    Fill: Pattern
    Pattern: äsken luomasi ruutukuvio(t)

Selkeimmän tavan löytää kokeilemalla täyttötyökalua kuvan kanssa:

1) Jos haluat erotella tummia ja vaaleita alueita, valitse Pattern-alasvetovalikosta valkoreunainen ruutu. Valitse haluamasi alue Magic Wand -työkalulla ja täytä kuvan tummat osat. Täytä vastaavalla tavalla kuvan vaaleat osat mustareunaisella ruudulla.

2) Voit myös tehdä uuden kerroksen (layer) kuvaan:

  1. Valitse Layer » New » Layer
  2. Täytä uusi kerros haluamallasi ruutukuviolla, jos luulet, että se riittää.

3) Lisäksi voit tehdä erilaisia täyttökuvioita, jos haluat erottaa kuvassa edelleen eri tumman tai vaalean sävyisiä alueita (neliön keskelle voi laittaa esim. pisteen tai viivan tms.).

-