01.04.2009 | 20:38

Aprillia - April Fools

I'm commenting on the comments I got. Don't worry, English blogging will resume in the next entry.

Nöyrin kiitokseni kaikille kommenteista! Ehkä minulla ei ole paras ja kaunein neuleblogi, mutta minulla on varmaankin paras, kaunein, fiksuin, älykkäin, uskollisin ja kärsivällisin lukijakunta. Usein jouduin pyyhkimään kyyneleitä, niin kannustavia ja rohkaisevia kommentit olivat. Uskomatonta on myös se, kuinka moni on lukenut tätä melkein alusta saakka. Se on varsin hämmentävää, sillä kuusi vuotta on pitkä aika. Kiitos!

Jäin analysoimaan tuntemuksiani ja tämän blogin tulevaisuuteen ja mahdolliseen kehitykseen vaikuttavia ulkoisia ja sisäisiä seikkoja. Jaksatteko lukea vielä? Seuraavaksi lupaan palata neuleisiin (ja kissoihin).

Motivaatioon vaikuttaa tietenkin blogin saama palaute. Saan tasaisen asiallista, neutraalia tai positiivista palautetta. Olen välttynyt pahimmilta anonilleiltä ja neule- ja käsityöblogipoliiseilta, jotka katsovat parhaaksi ohjeistaa bloggaajaa jopa sähköpostitse siitä, millainen blogin tulisi olla. Mitään negatiivisen palautteen aiheuttamia traumoja minulla ei ole. Bloggaan omalla nimelläni ja naamallani ja elämä on siitä huolimatta rauhallista - miksipä ei olisi? Runsaat fanilaumat eivät päivystä pihalla edes silloin, kun lankamäärästä ahdistuneena uhkaan heitellä lankakeriä parvekkeelta. Satunnaiset ihmiset tunnistavat ennemmin Jussin kuin minut. En saa sähköpostia eikä puhelin soi. Kerran pyydettiin neulomaan villapaita ja toisen kerran työpuhelimessa kysyttiin, mitä tarkoittaa "yo", mutta siinäpä se.

Vastaavasti kommenteissa ei myöskään ihkuteta ja kehuta ylenpalttisesti. Täytyy myöntää, että se olisi varsin imartelevaa ja glooria ja ylistys hivelisi itsetuntoa enemmän kuin paljon, mutta toisaalta saattaisin myös jäädä siihen koukkuun ja masentua, jos kommenttien määrä ei olisikaan yhtä suuri kuin edellisellä kerralla. Kun tarkemmin ajattelee, nykyinen linja kelpaa hyvin.

Kommenttien määrä on vähentynyt ja se mietityttää. Aika kultaa muistot, mutta tuntuu siltä, että aiemmin sain jokaiseen merkintään kommentin melkeinpä saman tien ja nyt merkinnät voivat useinkin jäädä kokonaan ilman. Syitä kommenttien vähenemiseen on monia: ihmiset lukevat blogeja Google Readerin kautta, jolloin kommentointi ei ole enää yhtä helppoa, neuleblogien määrä on suuri eikä kaikkiin ehdi kommentoida ja joskus ei vain saa aikaan - minä en ainakaan, olen hirvittävän huono kommentoimaan enkä aina muista edes kiittää saamistani kommenteista, joten sekään ei rohkaise lukijoita kommentoimaan enemmän. Tietoa kävijämääristä saa laskureista ja webbihotellin tilastoista, mutta numerot ovat kovin persoonattomia. Sen sijaan kommentit lämmittävät aina.

Kommentit tai niiden vähäisyys eivät kuitenkaan ole mikään selitys tai syy, vaan blogin identiteettikriisi tulee sisältä. Ehkä odotin liikaa itseltäni ja olen pettynyt, kun en ehdi seurata kaikkea, raportoida kaikesta, olla ajan tasalla ja aikaansa edellä... Toisaalta, sitä varten on nykyisin Ravelry, turha yhden ihmisen on edes yrittää haalia kaikkea tietoa yhteen paikkaan ja stressaantua sitä yrittäessään.

Täytyy myöntää, että oman paikan ja oman viiteryhmän löytäminen monien neuleblogien joukosta on hankalaa. Totuin ehkä liian hyvään ja siihen, että "kaikkihan tätä lukevat", koska muita vaihtoehtoja oli vähän. Kun suomenkielisiä neuleblogeja oli viisi, kymmenen tai kaksikymmentä, aika riitti kaikkien seuraamiseen eikä blogeja tarvinnut valikoida, päinvastoin. Ainakin minä luin kaikkia silloisia blogeja vain sen takia, että ne olivat olemassa. Myönnän, että silloin oli myös kova paikka, kun uuden neuleblogin sivupalkissa ei enää mainittukaan automaattisesti minun blogiani! Nykyisin neuleblogeja on monta sataa, joten oman blogin jääminen pois suosikkilistasta ei enää yllätä, vaan ennemminkin sen löytyminen yllättää iloisesti.

Kriisi kiteytyy ehkä sanoihin "en saa aikaiseksi". Ehkä todellakin kaipaisin sen aisaparin, jonkun, joka potkisi eteenpäin, rohkaisisi, antaisi palautetta ja auttaisi olemaan luova ja sanoisi "älä nyt höpsi", kun murehdin turhia ja menetän uskoni itseeni ja omiin kykyihini. Yksin on kovin helppoa alisuorittaa ja tyytyä vähempään kuin mihin pystyy. Ehkä ensimmäisten joukossa oleminen oli edun lisäksi myös haitta: asetin tavoitteet liian korkealle ja halusin täyttää yksin ja kokonaan suurena ammottavan aukon. Mahdotontahan se olisi ollut, kun nyt ajattelee asiaa realistisesti. Ei päivätyön ohella jaksa kehittää kovinkaan kattavaa ja monipuolista neuleaiheista sivustoa.

Tuntuu kuitenkin siltä, että kuuden vuoden aikana olisi pitänyt saada aikaan enemmän, jotain hienompaa, merkittävämpää, sillä se on pitkä aika. Se korostuu, kun ihailen muiden saavutuksia. Samaan aikaan sanon itselleni, että olen taas laiska ja saamaton, ihan samanlainen vätys kuin aina, asiat puolitiehen jättävä hutilus, joka menee yli sieltä, missä aita on matalin. Pää on täynnä suuria haaveita ja ajatuksia, mutta mitään ei tapahdu, koska sohvalla velttoilu on helpompaa. Neulominen tuntuu omalta jutulta, joten haluaisin omistautua sille enemmän ja saada aikaan jotain konkreettista ja pysyvää. En vain tiedä, mitä se olisi. Omien ohjeiden kirjoittaminenkin jäi Ullan myötä kovin vähäiseksi. Ehkä on myönnettävä, että haluaisin paistatella, saada mainetta ja kunniaa ja Ullan päätoimittajan eteen voisi vierittää punaisia mattoja ja soittaa fanfaareja ja lähettää huomattavia määriä lahjuksia ja korruptiolankaa...

Ihmettelen, mistä ajatukseni johtuvat. Koulussa en koskaan jaksanut pingottaa. Töissä en ole erityisen kunnianhimoinen tai urakeskeinen enkä ole koskaan puskenut määrätietoisesti johonkin suuntaan, ennemminkin olen vain ajautunut sinne tänne. Yleensä yritän nähdä asioiden hyvät puolet, mutta nyt olen jollain oudolla tavalla sokea enkä osaa olla itselleni armollinen. Tuntuu, että en riitä itselleni ja sitä kautta muillekaan, mikä on kummallista. Tässä on taustalla jotain muuta, perinteisiä lapsuuden traumoja tai jotain, mutta en saa siitä kiinni. Ehkä se selvenee, kunhan harmaat aivosolut jauhavat tarpeeksi.

Uskon siihen, että asioilla on tapana järjestyä. Jos minun on tarkoitus tehdä jotain mainitsemisen arvoista, siihen syntyy tilaisuus. Jos ei, jatkan valittamista vuoden päästä, kun blogi täyttää seitsemän ja menee ekaluokalle kouluun.

« 6-vuotisjuhlavalitus - 6th blogiversary complaints | Blog | Pöllöt eivät ole sitä, miltä ne näyttävät - The owls are not what they seem »

Kommentit - Comments

Lueskelin mielenkiinnolla tätä ja edellistä kirjoitustasi ja sen sijaan, että olisin vastannut heti, rupesin oikein miettimään asiaa. Hienoa, että uskalsit kirjoittaa aiheesta, jota varmaan moni neulebloggaaja on tavalla tai toisella pyöritellyt mielessään. Pohjimmiltaan varmaan kyseessä on identiteettikriisi.

Minä aloitin bloggaamisen siinä vaiheessa, kun neulebloggaamisen suosio alkoi kasvaa räjähdysmäisesti. Aloitin, koska käytin paljon aikaa neuleblogien lukemiseen ja tuntui, että osallistumalla aktiivisesti itsekin, kyseessä ei ollut niin hirveä ajan tuhlaus kuin mitä pelkkä taustalla lukeminen oli.

Tuntuu, etten ole oikein koskaan löytänyt paikkaani. En ole taitavin, luovin, tuotteliain, hauskin, opettavaisin enkä omasta halustani avaudu arkielämästäni. Toisin sanoen en ole missään lähelläkään parasta vaan sitä harmaata täytemassaa. Bloggausinto varsinkin viimeisen vuoden aikana ja oikeastaan pitempäänkin on ollut melkoisen hakusessa. Olen kuitenkin jatkanut, koska olen huomannut, että on ollut itselleni hyötyä siitä, että olen kirjoittanut ylös tietoja silmukkamääristä, käytetyistä puikoista, ostetuista langoista yms. Niihin olen itse palannut uusia projekteja tehdessä eikä ole tarvinnut aloittaa puuhun kiipeämistä joka kerta alusta.

Reilu vuosi sitten lopetin aktiivisen neuleblogien seuraamisen. Tunsin, että tukehdun sen tieto –ja virikemäärän alle, mitä blogeista tuli. Toiset suolsivat uusia, toinen toistaan upeampia ja taidokkaampia töitä joka päivä, upeita ideoita ja malleja syöksyi päälle enemmän kuin mitä saatoin sulattaa.

Nykyään käyn kurkkimassa säännöllisen epäsäännöllisesti niitä blogeja, jotka syystä tai toisesta muistan ilman blogilistojen tai muiden seurantavälineiden apua. Sinun blogisi on yksi niistä. Olet instituutio, mutta en käy blogissasi siksi. Käyn, koska blogisi on mielenkiintoinen, kirjoitat mielenkiintoisista asioista, hyvin ja hauskasti. Olen varma, että osaisit kirjoittaa kiinnostavasti vaikka banjonsoitosta, jos haluaisit, mutta luen mieluummin neuleasioista :)

Minun mielestäni muuten Ulla on harvinaisen hyvin onnistunut konsepti ja ihmettelen niiden ihmisten perimmäistä motivaatiota, jotka tavalla tai toisella haluaisivat kajota Ullaan. Mikseivät he voi aloittaa jotain omaa, omalla konseptillaan? Mikä muka estää heitä? Vapaa maailma, vapaita bittejä, ei muuta kuin vain sanoista teoiksi - vai eikö se olekaan niin helppoa? Ehkä on helpompaa tuhota se, mitä joku toinen on rakentanut kuin itse rakentaa jotain tyhjästä. Ja lopuksi vielä sellainen huomio, että monesti, kun jotain suurta on tullut valmiiksi tai lopulta päässyt eroon suuresta vastuusta, tilalla ei olekaan vapautta ja helpotusta vaan tyhjiö, joka ei aina välttämättä täyty positiivisilla asioilla. Se vie aikaa. Anna itsesi löytää uusi suunta rauhassa.

Joskus haikailen sen ajan perään, kun blogeja oli vain kymmenen. Nyt jää niin paljon lukematta ja huomaamatta. Ja kieltämättä -tuntuu ettei oma blogi kiinnosta enää ketään. Pitäisi olla jotain hienoa, niin kuin ennen taukoa blogiini kirjoitin. Mutta kun en ole. Olen myös saamaton nahjus.

Mutta hei, piristykseksi voisit blogata vaikka lankavarastostasi! Vuosikerta-aarteet kiinnostaisi ja ehkä sieltä löytyy jotain, mistä tuntea myötähäpeää..

Kissoja ja lankaa ei ole koskaan liikaa ainakaan tässä mun taloudessa.
Onneksi on joku toinenkin, jolla joskus (pikkuisen) karkaa mopo käsistä näiden kanden em. ryhmän kanssa.
Miehiä täällä meillä on vain yksi, onneksi.
Liika on liikaa joissain asioissa.
(Mutta ei langoissa ja kissoissa)
Halauksin,
Katri

voi kyllä minäkin muistan sen ajan, kun blogeja oli ringissä viitisenkymmentä. Silloin en tajunnut mistään seurantasysteemeistä mitään, vaan sen ringin kautta kävin blogit aina läpi.
Älä ota mitään paineita, sinä olet kuitenkin suomalaisille käsityöbloggaajille antanut todella paljon, ja kommentit on mielestäni vähentyneet vähän joka puolella. Blogeja on tosiaan nyt ihan eri määrä kuin muutama vuosi sitten, silloin oli aikaa jättää puumerkki jokaisen päivitykseen (suunnilleen). Nyt en kunnolla ehdi edes lukea kaikkia.
Kyllä sun blogi on niiden ensimmäisten joukossa jotka luen nähtyäni päivityksen, edelleen. Ja monelle olet The Marjut :D

Hei Marjut! Sinä pohdiskelet siellä blogisi kanssa samoja asioita, kuin mitä itse pähkään oman työni ja elämäni kanssa...vaistoan, että olet samoilla aalloilla kuin itsekin: oivaltamassa jotain tärkeää! Olet työstänyt ajatuksiasi hienosti ja sielunsisarena näen sen olevan osa tärkeää prosessia: on aika ottaa seuraava askel! Askeleesi kuitenkin on toivottavasti edelleen neulebloggausta, joskin olet joko todennäköisesti joko opettanut kissasi tai/sekä miehesi neulomaan ja luemme siitä! Itsellä on muuten tuo kissa se todennäköisempi seuraava neuloja, sillä ellei hiirtensurma the Kisu jahtaa neulepuikon sinistä päätä, se todellakin nappaa puikon tassuun ja tuumii, että mitä sillä voisi tehdä...mies puolestaan keskittyy leikittämään kissaa langanpätkillä...Kisu on coachannut hänestä loistavan viihdyttäjän itselleen...Niin, pointtini on, että älä nyt hyvä ihminen katoa mihinkään neulebloggaajana, sillä sinä olet juuri se verkkoystävä, jonka blogin kurkkaan aina ensin tyyliin "Mitähän Marjutille kuuluu!". Olen myös suuresti nautiskellut matkakertomuksistasi, vaikka en kommentteja ole jättänytkään. Ja uskon, että meitä samanlaisia, jo vuosia sitten lankautuneita lukijoita on paljon, joten...kiitos sinulle monista kivoista hetkistä ja toivon niitä paljon lisää! Sillä asioilla todellakin on tapana järjestyä....

Täällä on ainakin yksi ihminen joka ei olisi ilman blogisi sisältävää tietoa kyennyt koskaan oppimaan neulomaan englanniksi. Kynnys oli hurjan korkea minulle. Muistan vielä kuinka tämä oli ainut paikka josta pääsin alkuun. Missään muualla ei tuntunut olevan tarpeeksi tietoa samassa paikassa. Kiitos siitä ja niin monista nauruista tässä viimeisen parin vuoden varrella. :)

Olen monesti harmitellut Google Readeriin siirtymistä, koska ei tule enää laitettua kommentteja. Seuraavalla lukureissulla ei enää muista aiempaa postausta (eikä varsinkaan sitä, että siihenhän piti kommentoida).

Mitä tähän sanoisi (ja mikä olisi riittävä avain, joka avaisi solmut). Minusta on varsin hyvä, ettei ole olemassa bloggaajien ja neulojien ylijumalaa. Mutta sinulla on ihan taatusti erityinen sija useimpien neulojien sydämessä. Minä lueskelin sinunkin blogiasi vuosia sitten. Sitten pidin taukoa neulomisessa, mutta tiedätkö mihin palasin empimättä heti, kun neulominen alkoi taas kiinnostaa? No sinun blogiisi ja tietoiskusivuistoillesi - ja Ullaan.

Pyörittele ihmeessä niitä harmaita aivosolujasi, jospa sieltä jotain sinulle hyödyllistä löytyisi. Meille riität ihan tuollaisena, olet täydellinen Marjut. Vapisuttaa silti, toivottavasti et ikinäkoskaan huomaa että elämä olisi kivempaa ilman bloggausta.

Jotenkin kun osaisikin kirjoittaa sen, mitä ajattelee ja tuntee! Niin moni on aiemmassakin postauksessa sanonut niin hyvin.

Kivaa ja ihanaa, että olet palannut:-))
Neulotaan ja porskutetaan etiäpäin! Marjut viskomassa lankaa parvekkeelta:o...miten olisi käsikirjoitus neulomista käsittevään komediaan;-)

Vasta nyt luin tuon edellisenkin päivityksesi. Ja yhdyn sen blogiasi kehuviin kommentteihin. Toivon sinun jatkavan bloggaamista, jos se antaa ja niin kauan kuin se antaa sinulle jotain positiivista, koska mielelläni käyn lueskelemassa juttujasi ja viihdyn. Mutta kissakuvat ja -jutut kyllä yleensä hyppään yli! ;D Vaikka pidän sinun blogista kokonaisuutena, ei se tarkoita, että kaikesta siinä pitäisin. (Olenhan viihtynyt saman miehenkin kanssa yli 40 vuotta, vaikka en todellakaan kaikesta hänessä pidä! ;D) Joten sanoisin neuvoksi sinulle, kuuntele itseäsi ja tee blogisi kanssa niin kuin parhaaksi näet, mutta ennen kaikkea ole itsellesi armollinen!

Missä lankaa mihin mä tuun????!!!!???? Ei kai se parveke oo korkeella et saa helposti koppei??? :o)

Älähän nyt höpsi, Marjut :) Oli ihan pakko tulla sanomaan tuo, kun säikähdin niin kovin, että nautinnolliset lukuhetket blogisi parissa uhkaavat loppua. Olen (töissä) kertonut sinulle useaan otteeseen, kuinka valtavasti nautimme blogisi lukemisesta, älä vaan missään nimessä edes harkitse lopettamista. Sinulla on upea huumorintaju ja erinomainen taito kirjoittaa. Lisäksi Jussin laamat ovat valloittavia.

Olemme seuranneet blogiasi jo vuosia, ja vaadimme sille jatkoa :)

Ja kissat ovat ihania!

Hei!
Mä löysin neuleblogit vasta vajaa vuosi sitten, kun etsin neuleohjeita netistä. Blogejahen oli aika tavalla, joten suosikeiksi alkuun valikoitui semmoiset, joissa oli hyviä kuvia. Sinä vaiheessa, kun aloin myös lukea tekstejä, suosikkilistani muuttui osin. Löysin uudestaan blogisi. Minua viehättää tapasi kirjoittaa. Pidän siitä, miten analysoit asioita ja itseäsi. Kirjoituksesi on sujuvaa ja aitoa. Minusta tämä blogi kyllä erottuu joukosta selvästi.
Pirteän kirpeää kevättä sinulle!

Kerroin jo edelliseen, miten iänkaikkisesti olen blogiasi lukenut, tämä on vakio. Minulla ei ole blogia eikä laiskuuttani varmaan koskaan tulekaan. Luen tätä yhä ihmetellen, mistä tuo ihana, rikas ja humoristinen kieli tulee. Vaikken edes välittäisi käsitöistä (välitän kovasti), lukisin tätä loistavan kielen takia. Jatka, jatka ikuisesti!

Minäkin olen ollut blogisi uskollinen tilaaja jo vuodesta miekka ja kirves. Kommentoimaan olen huono, syytän siitä Google Readeriä, joka kannustaa vain lukaisemaan tekstin ja siirtymään sitten seuraavaan otsikkoon. Mutta kun nyt kerran sain itsestäni näin paljon irti ja tulin kommentoimaan, niin tahdon sanoa että jatka vaan samaan malliin ja laita lisää kuvia kissoista, ne ovat niiiiin söpöjä :-)

Eikun oikeesti, sun sivut ovat hyödyllisyydessään ylivertaiset, kiitos siitä! Kiitos myös Ullasta, jonka eteen olet varmaan tehnyt enemmän kuin moni saattaa edes kuvitella.

Aurinkoista kevään jatkoa!

Kirjoititko ehkä minusta etkä itsestäsi? Alisuoritan, haahuilen, en saa aikaiseksi. Näen jutussasi itseni, paitsi että blogini on vasta uhmaikäinen kersa. Mutta kommenttien väheneminen on ollut havaittavissa kyllä, tai ehkä minä en vain ole sen arvoinen. Itsekin voisin harrastaa tätä kommenttilootan täyttämistä enemmän. Mutta kun aina ei ole mitään sanottavaa, tai toiset ovat jo sanoneet sen, mitä minä ajattelin.

Aurinkoa kevääseesi.

Elämä vaan nyt on tällaista, ylä- ja alamäkeä. Ehkäpä myös blogienkin elämä. Blogilistalla näyttävät nyt jyräävän nuorten neitien muotiblogit ja käsityöblogit ovat kadonneet jonnekin....

Itse olen miettinyt, että blogini on muuttunut yhä enemmän päiväkirjaksi itselle. Neuleet ja kissat ovat vahvasti kuvassa mukana, mutta tuntuu, että haluaisin yhä enemmän kirjoittaa omia päivittäisiä ajatuksiani, tuntemuksia. Katsotaan miten käy. Sinulle kuitenkin aurinkoista kevättä!

Hyvä, että aiot jatkaa bloggaamista!

Älähän höpsi, kyllä se siitä taas suttaantuu :)!
Asioilla ON tapana järjestyä.