04.03.2009 | 13:52
Kollektiivinen neuletajunta - Collective knitting consciousness
Kollektiivinen neuletajunta on kumma juttu. Samaan aikaan eri paikoissa neulojien päähän plopsahtaa samanlaisia ajatuksia ja sen seurauksena syntyy samanlaisia neuleita tai ainakin hyviä aikomuksia samankaltaisista neuleista. Kuinka se on mahdollista?
Vannoutuneena Trekkienä olen tietenkin sitä mieltä, että jossain vaanii lankavyyhdin muotoinen emoalus. Kun pahaa-aavistamaton ihminen tarttuu kaupassa ensimmäisen kerran lankakerään, hänen taaksensa ilmestyy puikoilla varustautunut neuleasuinen iskujoukko, joka raahaa ihmisparan lankahyllyn taakse. "Vastarinta on turhaa. Sinut sulautetaan. Oletko kuullut Ullasta?" Sen jälkeen kyseinen ihminen kuulee muiden neulojien äänet päässään, ryhtyy lukemaan ainakin kolmeasataa neuleblogia noin alkajaisiksi, ymmärtää, että lanka X on hyvää ja että merkkiä Y kannattaa välttää ja että nettikaupassa Z on nyt parhaimmat tarjoukset ja että kaikki neulovat tällä hetkellä suunnittelijoiden A, B ja C neuleita, ellei sitten suunnittele neuleitaan itse, jolloin kannattaa hankkia kirjat Ä ja Ö.
Mitä, eikö se menekään niin? Hitsinhitsi. Onko tuo vain usean päivän tahattoman paaston aiheuttamaa harhaa pienessä mielessäni?
Välikevennys:
Hehän ovat kuin kaksi marjaa: Takku ja hapsulanka.
Kollektiivinen neuletajunta - ainakin minulle - on se ilmiö, kun ainakin kaksi neulojaa keksii samaan aikaan saman(kaltaisen) neuleidean ja siitä keskustellessaan he toteavat "mutta mä mietin ihan samaa!". Se ei ole kopiointia, plagointia eikä vaikutteiden saamista ja ottamista, vaan sitä, että aivan sattumalta molemmat ajattelevat neulovansa esimerkiksi miehelleen paidan, jossa Ranskan vallankumouksen aikaan vapaus johtaa kansaa barrikadeille. Joskus ideat ovat hyvinkin yksinkertaisia, esimerkiksi palmikon asettelua tietyllä tavalla, mutta ei ideoiden monimutkaisuus teekään kollektiivisesta neuletajunnasta kiinnostavaa. Kiinnostavinta siinä on sattumanvaraisuus. Ainakin minä pidän yhteensattumista ja yritän ottaa niistä kaiken irti. Ne ovat ihanan hämmentäviä ja osoitus siitä, että universumilla on huumorintajua.
Kollektiivisen neuletajunnan ikävä puoli on se, että jos ja kun samankaltaiset neuleet tulevat julkisuuteen, kyyninen syyttävä sormi saattaa osoittaa myöhemmin työnsä julkistanutta ja huutaa "kopioija, tekijänoikeuksien rikkoja!". En tietenkään ole sinisil... paitsi että olen. Hups. Joka tapauksessa en nyt puhu kopioinnista ja toisen työn hyödyntämisestä jopa taloudellisesti, vaan pelkästään niistä tapauksista, kun samankaltaisuus on rehellisesti pelkkää sattumaa. Toisen työn luvattomasta hyväksikäyttämisestä on syytäkin huomauttaa, mutta turhan kärkkäästi esitetyt syytökset voivat osua harhaankin. (Ei, en ajattele nyt mitään tiettyä tapausta, spekuloin vain yleisesti.)
Englanniksi sanotaan "great minds think alike" eli "suuret mielet ajattelevat samalla tavalla". En nyt keksi vastaavaa sananlaskua suomeksi, vaikka sellainen saattaakin olla. Kollektiivinen neuletajunta on osoitus suurista mielistä, jotka ajattelevat samalla tavalla - ja nyt yritän kytkeytyä osaksi sitä, jos tauti helpottaisi ja saisin jotain neulottuakin eikä minun tarvitsisi vain paasata täällä.
The collective knitting consciousness (or brain) is an odd thing. Knitters think of the same things at the same time in different places and as a consequence, they create similar knitted things or at least good intentions of making similar knitted things. How is that possible?
As a devoted Trekkie I think that there is a mother ship shaped like a hank of yarn. When an unsuspecting person grabs a ball of yarn in a shop, a swat team wearing knitted outfits and armed with knitting needles appears behind her and drags the poor person behind the yarn shelf. "Resistance is futile. You will be assimilated. Have you heard of Ulla?" After that the person starts hearing the voices of other knitters in her mind, starts reading at least 300 knitting blogs for starters, understands the goodness of yarn X and that she should avoid brand Y, that the online shop Z has the best offers at the moment and that everyone is knitting something designed by A, B and C unless they design their knits themselves and then you should buy books Ä and Ö.
What, it's not like that? Damn. Is that just an illusion I created in my mind after several days of unwanted fasting?
Something completely different in between:
They're spitting images: Takku the cat and eyelash yarn.
The collective knitting brain is --at least to me-- the phenomenon when two (or more) knitters come up with the same or similar idea at the same time and when they discuss it, they realise that they were thinking of the same thing. It's not copying or plagiarism nor taking influences. It's when the knitters think of, for example, knitting the husband a French revolution inspired sweater in which freedom leads the people to the barricades. Sometimes the ideas are simple, for example, placing cable in a certain way, but it's not the complexity of the ideas that makes the collective knitting consciousness so interesting. The randomness and coincidenciality are what makes it interesting. At least I like coincidences and try to get the most out of them. To me they tell that the universe has a sense of humour after all.
The downside of the collective knitting consciousness is that when and if the similar knitted things are published, a cynical finger may point at the latter thing and scream "copycat, copyright infringement". I'm not that naïve that I would count all similarities as coincidences but I'm not talking about copying and taking advantage of someone else's work even financially, that's another thing. I'm concentrating on the coincidences now. You should definitely take action if someone else takes advantage of your work with no permission, however, sometimes it seems that some accusations are too hasty and made in vain. (No, I'm not thinking of anything particular at the moment, just speculating.)
Great minds think alike. The collective knitting consciousness is a proof of that. Now I try to plug myself into it and hope that this sickness would pass and I could get something knitted and save you from my rants.
« Bonuslankaa - Bonus yarn | Blog | Keltainen - Yellow »
Kommentit - Comments
Luulen, että kaikki palmikonkierrot ja kirjoneulekuviot on jossain maailmankaikkeudessa jo kertaalleen keksitty eikä auringon alla mitään uutta ole tässäkään asiassa.
Ja mitä tulee kollektiiviseen tajuntaan niin sehän on se sama juttu kun joku kuvittlee antavansa kersalleen maailman ihmeellisimmän ja erikoisimman nimen ja kuinka ollakaan: tarhassa onkin sitten samassa ryhmässä kuusi muuta Jadea ja Einopetteriä.
Mulla on idea, hieno idea. Ainakin omasta mielestä. Mutta onko se mun? Ihan varmasti vain mun? Pitäiskö julkaista luonnokset heti ihan vain osoittaakseni, että keksin sen nyt. Mutta siltikin joku on sen jo luultavati ehtinyt keksiä. Selaan kirjoja, lehtiä Ravelryä. Ei löydy samanlaista. Mutta eihän se vielä mitään todista...
Kyllä elämä oli niin paljon helpompaa ennen neuleblogeja. Kun tuli mieleen jotain kivaa niin sen toteutti. Kollektiivista tajuntaa, osittaista kopiointa - mitä väliä?!
Nautitaan siitä kollektiivisesta neuletajunnasta - sehän on oikeasti ihana asia. :)
Hapsu ja takkulanka eikun siis Takku ja hapsulanka ovat kyllä ihastuttavan samanlaisia. Ja kiitos tämän huomion tajusin juuri, että kompensoin ilmiselvästi lankavarastolla sitä, etten allergian vuoksi voi ottaa kissaa.
Ja koska en ole trekkie, tyydyn toteamaan: May the yarn be with you.
*syöttää Marjutin pahaa-aavistamattomiin taudin runtelemiin aivoihin palmikkokuvioita ja katoaa sitten varjoihin maanisesti nauraen*
Meillä on pieni kansainvälinen porukka, joka tapaa käsitöiden merkeissä kerran viikossa. Vannoutunut virkkaaja halusi oppia kutomaan sukkia, ja minä valikoiduin opettajaksi. Oli joskus opetellut perusteet, mutta niitäkin piti muistella. Ei siinä mitään, mutta kun minä päätin, että tehdäänpäs 2 sukkaa kerralla magic-looppina kärjestä aloittaen. Näin jälkeenpäin ajatellen, kun silmukat luotiin ennen joulua ja sukkia on valmiina noin 5 senttiä kärjestä, saatoin ehkä syöttää saksalaisparalle vähän liian ison palan kakkua.
Resistance is futile. Joo, mulle on pakkosyötetty KAIKKI mahdolliset Trekit viimeisen vuoden aikana, alkaen alkuperäisestä ja jatkuen tällä hetkellä pyörivään Enterpriseen. Ja elokuvia vähän välissä. Borgit on kyllä pop. Muuten en oikein ole assimiloitunut kunnolla. En ymmärrä klingonia. Live long and prosper .V,,