05.03.2005 | 14:04
Villatakkia valmistuu
Oletteko huomanneet, että mä taidan olla villatakki-ihminen? En kyllä osaa selittää sitä sen kummemmin.
Viimeisin villatakki valmistui ihan huomaamatta. Multitaskaus-entryssä oli vilaus hihasta (mutta ei kovinkaan hyvä sellainen) ja nyt villatakki ehti jo valmistua, kun mä bloggailin kaikesta muusta.
Väri muistuttaa mua jostakin Jacky-makupalasta, kinuskin tai toffeen makuisesta, siitä, jossa on tumman- ja vaaleanruskeaa (melkein kellertävää) vanukasta samassa. Mikähän maku se on? Mä olen itse suklaa- ja kaakaovanukkaan ystävä. Paitsi että koskahan mä olen viimeksi syönyt vanukasta? Siitä on aikaa. Pitäisiköhän singahtaa kauppaan?

Erityisen tyytyväinen olen kaulukseen. Ensin ajattelin vain neulovani yhden kerän loppuun ja säästäväni vihoviimeisen kerän johonkin muuhun.
Sitten tajusin, että kaulus jäi liian lyhyeksi ja nousi rumasti niskassa. Tajusin myös, että ei yhdellä lankakerällä pitkälle pötkitä, joten otin sen parempaan käyttöön ja neuloin kauluksen yhtä pitkäksi kuin helman joustinneuleosuuden.
Sitten tajusin, että kaulus tarvitsi vielä jotain, ettei se olisi turhan etupainotteisen näköinen ja neuloin lyhennettyjä kerroksia, jotta kauluksen reuna kaartuisi kauniisti. Nyt olen tyytyväinen.
Myös Mini on tyytyväinen.

Sitten vielä detaljit: lanka Adriafil Nuance, 7 mm puikoilla, langan menekki 550 g. Malli omasta päästä.
« Another cardigan | Blog | A cap with a pompon »
Kommentit - Comments
Peppi: niinpä taitaakin olla! Purkkia en kyllä muista... Keltainen? Lähin Lidl taas on parin kilometrin päässä, joten pitääpä taas joskus poiketa sinnekin.
Nunna: ihmiskunnan parhaimmat keksinnöthän ovat syntyneet laiskuuden ansiosta! :)
Olen vasta viime aikoina löytänyt villatakit, koska en oikeastaan pidä niiden neulomisesta, kun ei voi tehdä suljettua neuletta. Eilisillan vietin pähkäillen sitä, pitäisikö purkaa koko takakappale sen takia, että ohjeessa oli virhe palmikon mallipiirroksessa >:/ Päädyin tiputtelemaan silmukoita ja korjaamaan virheet virkkuukoukulla. Laiskuus on synti.
Hakemasi Jacky on maitosuklaa-vanilliinivanukas. :-) Kuka muistaa, minkä värisessä purkissa se oli silloin, kun oltiin pieniä? Nykyään se on kirkkaanpunaisessa.
Onko teidän lähettyvillä Lidliä? Sieltä saa aivan ihania vanukkaita. Jos pirtaasi muuten sopii Lidlissä käynti, koppaapa sieltä pari purkkia vanukkaita. Ne on parhaita, mitkä on sellaisessa isohkossa purkissa ja joiden pohjalla on kermavaahtoa. Jotain Monte Revyjä tai vastaavia ovat merkiltään. Makuja on kolme: suklaa-hasselpähkinä, vanilja ja mokka.
Onpa muuten todella upea paita! Olet selvästi väärällä alalla, sinusta olisi pitänyt tulla käsityöläinen!
Ja sekin on todella upeaa, että maltoit olla hamsteroimasta yhtä kerää lankaa. ;-D
