Tallinnan keskiaikaiset kirkot

 

Pyhän Nikolauksen kirkko (Niguliste kirik)

Niguliste muuseum

1200-luvulta peräisin oleva Pyhän Nikolauksen kirkko palvelee nykyään konserttisalina ja kirkkotaiteen museona. Gotlannin saarelta tulleet saksalaiset kauppiaat rakensivat kirkon Pyhän Nikolauksen, merimiesten ja kauppiaiden suojelupyhimyksen kunniaksi 1200-luvun lopulla. Varhaisin kirjallinen maininta kirkosta vuodelta 1315, mutta kirkko mainittiin sitä ennen vuodelta 1309 peräisin olleessa hautakivessä. Hautakivi on sittemmin tuhoutunut.

Kirkko toimi alkujaan myös linnoituksena, sillä Tallinnaa ei ollut tuolloin vielä linnoitettu. Ulkoseinissä on umpeen muurattuja ampuma-aukkoja ja holvien yläpuolella on piilopaikka. Kirkontorni oli alkujaan matala ja avoin. Kirkontornin tasanteelle sijoitettiin jopa katapultteja puolustusta varten. Koska kirkko oli kauppiaiden omistama, kirkon yläkerroksissa oli tavaravarastoja. Tämä oli yleistä saksalaisten Hansa-kauppiaiden rakentamissa kirkoissa. Kun Tallinnan linnoittaminen saatiin valmiiksi 1300-luvulla, kirkkoa ei enää käytetty varastona eikä linnoituksena. Kirkkoon haudattiin ihmisiä vuoteen 1774 asti, jolloin kirkkoihin hautaaminen kiellettiin.

1400-luvulla kirkkoa laajennettiin ja siihen rakennettiin monta kappelia. Eteläsivun myöhäisgoottilainen Antoniuksen kappeli on tältä ajalta. Tornin pohjoispuolelle rakennettiin Pyhän Barbaran kappeli, joka tuhoutui 1500-luvulla. Toompealla valtaa pitänyt Liiviläinen ritarikunta kielsi kirkontornin korottamisen 1427 ja tornia kohotettiin vasta vuosina 1510-1515. Kaupankäynnin vähetessä kirkon laajentamiseen ei enää riittänyt rahaa ja kirkko vaurioitui venäläisten piirityksessä 1577. Pyhän Nikolauksen kirkon sisustus jäi koskemattomaksi vuonna 1523 uskonpuhdistusta seuranneissa pyhäinkuvien turmelemisissa, koska krkkoherra käski valaa rakennuksen lukot täyteen sulaa metallia eikä riehuva väkijoukko päässyt sisälle.

Kirkko kärsi pahoin vuoden 1944 pommituksissa ja joutui tulipalon uhriksi vuonna 1982. Kirkko avattiin 1984 museoksi ja konserttisaliksi.

Pyhän Hengen kirkko (Püha Vaimu kirik)

Püha vaimu kirik

Pyhän Hengen kirkko rakennettiin 1200-luvulla perustetun vaivaistalon yhteyteen. Vaivaistalon entinen rakennus sijaitsee kirkon vieressä. Pyhän Hengen vaivaistalo oli sairashuone ja huoltolaitos kodittomien sairaiden majoittamiseksi. Sairaat saivat viipyä talossa niin kauan kunnes pystyivät tervehdyttyään syömään kaksi sämpylää. Kirkko tunnetaan myös Raadinkappelina, koska Tallinnan raati käytti sitä juhlaistunnoissaan. Kirkon ullakkotiloja käytettiin tavaravarastona kuten Pyhän Nikolauksen kirkossa.

Pyhän Hengen kirkko on valmistunut vuonna 1360 ja on muiden vaivaistalokirkkojen tapaan kaksilaivainen. on vanhin säilynyt Tallinnassa. Pyhän Hengen kirkko on Tallinnan ainoa 1300-luvulla valmistunut goottilaistyylinen kirkkorakennus, joka on säilyttänyt alkuperäisen asunsa. Barokkityylistä tornin kattoa lukuun ottamatta se on yhä saman näköinen kuin valmistuessaan.

Kirkkosalin holvit ovat 1300-luvun puolivälistä. Poikkeuksellista on kirkon sijoittuminen koillis-lounassuuntaisesti. Kirkon koillispäässä on pikku kammio, jota käytettiin aluksi ruumisarkkujen säilytystilana, sitten morsiushuoneena ja nykyisin siinä toimii taidekauppa.

Kirkko sai tornin vasta 1430-luvulla ja torninhuippu on kahdesti uudistettu tulipalojen jäljiltä (1684, 2002). Nykyisen torninhuipun muoto on vuodelta 1688. Kirkon runsaasti koristeltu sisustus on goottilaisen puunveistotaidon suurenmoinen näyte. Yksi Viron neljästä keskiaikaisesta taideaarteesta on Pyhän Hengen kirkossa: Bernt Notkelta vuonna 1483 tilattu alttari.

Pyhän Hengen kirkolla on ollut keskeinen rooli Viron kulttuurihistoriassa. Pyhän Hengen kirkossa saarnattiin ensimmäiset vironkieliset saarnat ja sen pastori Balthasar Russow julkaisi historiateoksen Chronica der Prouinz Lyfflandt eli Liivinmaan kronikka vuonna 1578. Pyhän Hengen kirkon seurakunnan pastoria Johann Koellia pidetään ensimmäisen vironkielisen kirjan, 1535 ilmestyneen katekismuksen kirjoittajana.

Julkisivuun maalattua kello taas muistuttaa Tallinnan vanhimmasta julkisesta kellosta. Viron vanhin tornikello (1433) mittasi aikaa "niin palvelustytölle ja rengille kuin emännälle ja isännällekin" halkesi viime tulipalossa (2002). Kello sijaitsee nyt kunniapaikalla kirkkosalissa.

Tuomiokirkko (Toomkirik, Neitsyt Marian pääkirkko), Tuomiokoulu

Toomkirik

Toompealle rakennettiin puukirkko todennäköisesti vuonna 1219. Dominikaanimunkit perustivat 1229 Toompealle konventin ja puukirkon tilalle ryhdyttiin rakentamaan kivistä luostarikirkkoa. Ensimmäiset Toompean kirkkoa koskevat asiakirjamaininnat ovat vuodelta 1233. Kalpaveljesten ritarikunnan ja dominikaanien välille tuli kuitenkin ermielisyyksiä ja dominikaanit karkotettiin Toompealta. Kalpaveljekset hoitivat kirkon rakennustyöt loppuun ja 1240 uudesta kivikirkosta tuli Vironmaan hiippakunnan pääkirkko. Tuomiokirkkoa laajennettiin aikaa myöten ja sen asteittainen rakentaminen kolmilaivaiseksi basilikaksi kesti kaksisataa vuotta.

Tuomiokirkon arkkitehtuuri viittaa sistersiläismunkkien rakennusmestarien vaikutukseen. Kirkon pituusakseli on tavanomaisen itä-länsisuunnan sijasta kaakkois-luoteissuuntainen. Kirkkoon on haudattu mm. ruotsalainen sotapäällikkö Pontus de la Gardie vaimoineen, Ruotsin kuninkaan Juhana III:n tytär Sophia Gyllenhjelm sekä ensimmäistä venäläistä maailmanympärimatkaa johtanut amiraali Adam Johann von Krusenstern.

Tuomiokirkon pääsisäänkäynnin lähellä on suuri kivitaulu, jossa lukeei: ”Otto Johann Thuve. Edisen, Väänan ja Koonun kartanonherran hauta. 1696 A.D.” Legendan mukaan Thuve oli ilonpitoon ja irstailuun taipuvainen mies. Kuolinvuoteella synnintunto valtasi vanhan juhlijan ja hän pyysi, että hänet haudattaisiin Tuomiokirkon ovelle, jotta ihmiset kirkkoon astuessaan kulkisivat hänen hautakivensä ylitse ja siten pelastaisivat hänen sielunsa.

Kun alakaupungin kirkot kokivat uskonpuhdistuksen vuonna 1524, niin Toompea jäi aateliston vanhakantaisuuden vuoksi vielä katolilaiseksi. Kirkko muutettiin luterilaiseksi pääkirkoksi vasta vuonna 1561 kun Ruotsi oli vakiinnuttanut valtansa Virossa. Tuomiokirkko paloi 6.6.1684 ja se jälleenrakennettiin palon jälkeen.

Vuosina 1319-1765 Tuomiokirkon yhteydessä toimi tuomiokoulu. 1765 tuomiokoulu alistettiin ritarikunnalle ja siitä tuli akateeminen aateliskoulu.

Pyhän Olavin kirkko (Oleviste kirik)

Oleviste kogudus

Pyhän Olavin Kirkko on saanut nimensä Norjaa 1015-1028 hallinneen Olavi II:n mukaan. Varhaisimmat tiedot Olavin kirkosta ovat vuodelta 1267, mutta sitä ei tiedetä sijaitsiko kirkko tuolloin nykyisellä paikallaan. Arvellaan, että kirkon alueella oli jo 1100-luvulla skandinaavien kauppapiha ja heidän Pyhälle Olaville omistettu kirkkonsa. Voi olla, että kirkko sijaitsi nykyisen Ukrainan katolisen kirkon paikalla. 1200-luvun kirkon rakennusmateriaali ja koko ovat arvoituksia. 1267 silloinen kirkko lahjoitettiin sistersiläisten nunnaluostarille. Nykyisen kirkon rakennustyöt aloitettiin ilmeisesti 1330, sillä kirkosta on löydetty Pyhää Olavia kuvaava lakikivi, jossa on vuosiluku 1330. Torni rakennettiin 1436-1470.

Vuoden 1500 tienoilla kirkon 159 metrinen torni oli Euroopan korkein rakennus. Vuonna 1547 Tallinnassa vieraili akrobaatteja, jotka virittivät köyden kirkontornin huipusta kaupunginmuurille ja temppuilivat köydellä. Torni näkyi kauas merelle, joten sitä voitiin käyttää merimerkkinä Tallinnaan saapuville laivoille. Tarinan mukaan Tallinnan ylimykset päättivät rakentaa maailman korkeimman kirkon. Muurarimestari, joka löydettiin rakentamaan torni vaati suuren hinnan työstään, mutta suostui luopumaan palkkiostaan jos kaupunkilaiset saisivat hänen nimensä selville. Muurarimestari oli vaitelias eikä juurikaan puhunut kenellekää. Ylimykset lähettivät vakoojan seuraamaan muurarimestaria kotiin ja urkkimaan hänen nimensä. Muurarimestarin vaimo lauloi lapselleen kehtolaulua 'Nuku, nuku lapsonen, pian on Olavi taas täällä. Niin on kultaa tuomisinaan, että hätää ei maan päällä.', jonka vakooja kuuli ja sai näin nimen selville. Kun torni oli valmis ja rakennusmestari asensi ristiä, nimen selville saaneet kaupunkilaiset huusivat 'Hoi Olavi, risti on vinossa'. Rakennusmestari pelästyi ja putosi. Rakennusmestarin suusta hyppäsivät sammakko ja käärme kun hän osui maahan, sillä mies oli tehnyt liiton paholaisen kanssa saadakseen maailman korkeimman kirkontornin rakennettua. Sammakko ja käärme muuttuivat kiveksi ja ovat kirkon seinässä vieläkin. Kirkko sai kuitenkin nimensä kuningas Olavi Pyhän mukaan eikä muurarimestarin.

Korkeaan torniin iski usein salama ja vuonna 1820 salaman sytyttämän tulipalon jälkeen torni rakennettiin uudelleen 123,7 metriä korkeaksi. Jo 1625 tulipalo tuhosi 159 metrisen ennätystornin. Koko kirkko on kolmesti palanut maan tasalle ja väitetään tulipalojen näkyneen Suomeen saakka. Tornin huipulla on näköalatasanne, jonne pääsee maksua vastaan. Tornin huipulle kiivetään kapeita kierreportaita pitkin ja portaita on yli 250, joten heikkokuntoisten ja krapulaisten on syytä jättää kiipeäminen väliin. Näköalatasanteelta avautuu hieno näköala, mutta itse tasanne on rakennettu lankuista kirkon katolle, joten korkean paikan kammosta kärsivienkin kannattaa harkita kaksi kertaa torniin kiipeämistä.