Muinaisnorja eli "Old Norse"

Viikingit puhuivat kaikki samaa kieltä, jota nykyään kutsutaan muinaisnorjaksi tai muinaisislanniksi. Kantaskandinaavi (muinaisskandinaavi, pohjoisgermaani) on kaikkien skandinaavisten kielten oletettu kantakieli, josta myös muinaisnorja on kehittynyt. Englanninkielinen nimitys on "Old Norse".

Muinaisnorjasta ovat kehittyneet nykyiset ruotsin, norjan, tanskan ja islannin kielet. Islannin kieli on lähimpänä muinaisnorjaa ja islannin aakkosissa on vielä nykyäänkin riimuista peräisin olevia kirjaimia. Muinaisnorjaa voidaan siis hyvällä syyllä kutsua myös muinaisislanniksi. Viikingit itse kutsuivat kieltään Dånsk tungaksi, eli Tanskan kieleksi.

Vuosien 800 ja 1050 jKr. välillä muinaisnorja jakaantui itäiseen ja läntiseen murteeseen. Itäisestä kehittyivät ruotsi ja tanska, läntisestä murteesta saivat alkunsa norja, islanti ja fääri. Läntinen murre on vaikuttanut myös englannin kielen kehitykseen, sillä Irlannin ja Britannian vallanneista viikingeistä enemmistö puhui läntistä murretta.

Muinaisenglanti ja muinaisnorja olivat viikinkiaikana niin lähellä toisiaan, että näitä kieliä puhuvat ihmiset pystyivät ymmärtämään toisiaan. Viikinkien muinaisnorja oli siis omalla tavallaan "maailmankieli". Ohessa lause "Antaisitko minulle takkisi, ystävä hyvä" muinaisnorjaksi, muinaisenglanniksi ja nykyenglanniksi:

Muinaisnorja: Vilt þu selja mer þin klæði min goðr maðr?

Muinaisenglanti: Wilt þu sellan me þin clæð, godman min?

Nykyenglanti: Will you give me your jacket, my good man?

Läntinen muinaisnorja Itäinen muinaisnorja

Islanti

Fääri

Norni (Shetlanti ja Orkney)

Nykynorja (Nynorsk, virallinen kieli)

Ylänorja (Høgnorsk, ei virallinen kieli)

Jamska (Jämtlandissa Ruotsissa)

Kirjanorja (Bokmål, virallinen kieli)

Riksmål (Norja, ei virallinen kieli)

Tanska

Saaristotanska (Själlanti ja muut saaret)

Itätanska (Bornholm)

Juutti eli länsitanska (Jyllanti)

Ruotsi (Rikssvenska)

Sveamål (Sveanmaalla paitsi ei Bergslagenissa)

Bergslagsmål (Taalainmaa, Vermlanti, osa Västmanlandia)

Norrländska mål (Norrlanti)

Götamål (Länsi-Götanmaa, Itä-Götanmaa, Dalsland ja Pohjois-Smoolanti, Pohjois-Hallanti)

Itäruotsi

Suomenruotsi

Gutniska (Gotlanti)

Eestinruotsi

Sydsvenska (Skoone, Blekinge, Etelä-Smoolanti ja Etelä-Hallanti)

Englanninkielinen translitterointi

Englanninkielisessä kirjallisuudessa muinaisnorjan kirjoitustapaa on usein muutettu, jotta englanninkielisen lukijan olisi helpompi ymmärtää muinaisnorjan sanoja. Kirjaimet muutetaan yleensä seuraavasti:

á -> a
é -> e
í -> i
ú -> u
ó -> o
ö -> o
ø -> o
œ -> o, oe
æ -> ae
þ -> th
ð -> th, d, dh

Englanninkieliset kirjoittajat tiputtavat myös sanan lopun nominatiivikonsonantin pois (Yggdrasill -> Yggdrasil, Freyr -> Frey, Hildr -> Hild). Jos nimi loppuu r:än, se muutetaan er:iksi tai nykyislannin ur:iksi (Baldr -> Balder, Baldur) lausumisen helpottamiseksi. J:n tilalla käytetään usein i:tä (Njáll -> Nial) tai j jätetään kokonaan pois (Freyja -> Freya). Sanan lopussa oleva i muutetaan joskus e:ksi (Loki -> Loke) ja jostain syystä joidenkin jumalattarien nimien loppuun lisätään a (Frigg -> Frigga). þ muutetaan usein th:ksi ja ð muutetaan th:ksi, dh:ksi tai d:ksi. Sama sana voidaan siis kirjoittaa monella eri tavalla. Esimerkiksi nimi Höðr voidaan translitteroida seuraavilla tavoilla: Hoðr, Hödhr, Hödr, Höd, Höð, Hoð.