01.11.2009 | 13:15

Kirjamessut - Book Fair

Helsingin kirjamessut tulivat ja menivät. Messuperjantaina kävimme läpi antikvaarisen puolen tarjonnan ja lauantaina uudet kirjat. Antikvaariselta puolelta mukaan jäi kaksi käsityöaiheista kirjaa: Haminan ammattiopiston opiskelijoiden keräämiä kirjoneulemalleja ja Kyllikki Mitrosen & Maija Niemisen Suomalainen myssykirja. Myssykirja oli ensin aiemmalla osastolla 15 euroa, joten en raatsinut investoida siihen, mutta seuraavan osaston 8 euron hinta sai jo sortumaan. Kirjoneulemallivihkonen maksoi 12 euroa.

Suomalainen myssykirja (1981) on hyvä peruskirja, se alkaa myssyjen mitoittamisesta ja käsittelee erilaisia tarvittavia tekniikoita. Myssyohjeita on kolmisenkymmentä.

Perinteisiä kirjoneulekuvioita Suomenlahden saaristosta ja Kymenlaaksosta -vihkonen (1995) taas sisältää Haminan ammattiopiston opiskelijoiden vuosina 1993-94 keräämiä kirjoneulemalleja. Sivuja vihkosessa on 42, joten erilaisia mallineuleita on äkkiä arvioituna ainakin 60. En ole tarkistanut, mutta veikkaisin, että monet niistä taitavat olla tuttuja Eeva Haaviston Sata kansanomaista kuviokudinmallia -kirjasta, koska malleja on kerätty samalta alueelta.

The Helsinki Book Fair came and went. On Friday we went through the used books section and on Saturday we concentrated on the new books. From the used books section I found two knitting-related books: a collecttion of traditional coloured knitting patterns for 12 euros and Suomalainen myssykirja by Kyllikki Mitronen & Maija Nieminen for 8 euros.

Suomalainen myssykirja (1981) is a good basic book on hats, caps, beanies and such. It starts from choosing the right size, explains basic techniques needed and has some 30 patterns.

Perinteisiä kirjoneulekuvioita Suomenlahden saaristosta ja Kymenlaaksosta (1995) contains coloured knitting patterns collected by the Haminan ammattiopisto students in 1993-94. The booklet has 4 pages so I'd guesstimate that there are about 60(ish) different patterns. I have not checked but I'd also guess that at least some of the patterns are also included in the Sata kansanomaista kuviokudinmallia (A hundred tradional coloured knitting patterns) by Eeva Haavisto.

« Eriparisukkaa - Mismatched pair | Blog | Lunta - Snow »

Kommentit - Comments

Mielenkiintonen ja varmasti harvinainen se kirjoneuleohje löytö. keräilen myös noita vanhoja käsityökirjoja. Kurkkaapa blogiini, kiitos kivasta pipo-ohjeesta "vuosien takaa"