06.11.2006 | 18:07

Kuka, minä?

Makepeace halusi kuulla Marjutin tarinan, joten olkaapa hyvät:

Synnyin Nastolassa vuonna 1973 ja olen omaa sukua Heikkinen. Olen kolmilapsisen perheen vanhin; minulla on kaksi vuotta nuorempi käsityöalalle kouluttautunut sisko ja kahdeksan vuotta nuorempi veli, josta tulee byrokraatti. Se on pelottava ajatus, sillä veljelläni on myös loistavan absurdi, liiankin älykäs huumorintaju.

Vaikka olenkin syntynyt Hämeessä, geeniperimäni on mainio: aina löytyy jokin ominaisuus, johon voin vedota tarpeen vaatiessa! Äitini puolelta olen saanut päijät-hämäläiset geenit. Isäni isän puolelta olen (hyvin, hyvin, hyvinhyvinhyvin) kaukaista sukua Kainuun kuuluisuudelle Hallan Ukolle, jonka taloa voi käydä katsomassa Seurasaaressa. Kainuussa riittääkin hyvin, hyvin, hyvinhyvinhyvin kaukaista sukua, sillä paikallinen sanonta kuuluu "Heikkisiä enin helvetissäkin, toinen kimppu Kinnusia". Vähän lähemmät sukujuuret vievät Savoon ja rajan takaiseen Karjalaan: pappani oli kotoisin Muuruvedeltä ja mummoni suku taas asui Antrean Kuparsaaressa satojen vuosien ajan. Isänikin ehti syntyä siellä ennenkuin perhe joutui evakkoon ja päätyi Lopen kautta Nastolaan.

Kouluni kävin Nastolan kirkonkylän ala-asteella, yläasteella ja Nastolan lukiossa, josta kirjoitin viisi laudaturia ja harmittavan yhden magnan reaalista, koska en vain jaksanut lukea tarpeeksi. Selvisin aina koulusta hyvin vähällä vaivalla enkä siksi oikein vieläkään osaa päntätä. Sen sijaan neuloin! Lukion lukulomalla huomasin, että aiemmin inhoamani neulominen onkin tosi kivaa.

Lukion jälkeen hain kääntäjäksi Kouvolaan ja Tampereelle sekä Vaasan yliopistoon opiskelemaan englantia, koska en halunnut opettajaksi (yläasteen ruotsin opettaja - ei kiitos, minusta ei olisi siihen) ja luulin, että se on filologiaa opiskelleiden ainoa vaihtoehto. Olin väärässä. Olin hyvin väärässä.

Vaasassa jäin englannin opiskelupaikasta ensi yrittämällä pisteen päähän ja toisella kerralla 0,1 pisteen päähän. Toisella kerralla hain kahteen aineeseen "englanti ja nykysuomi.. vai viestintä... viestintä... vai nykysuomi... viestintä?" -metodilla ja huomasin päässeeni opiskelemaan viestintää. Aloitin opintoni vuonna 1994 ja muistaakseni jo seuraavana vuonna hurahdin nettiin verkkoviestinnän kurssilla.

Lapsena minulla ei ollut lemmikkiä; ei kissaa, koiraa, kania, kaloja, ei mitään. Joskus yritin uittaa isän pilkillä saamia ahvenia ämpärissä, mutta eiväthän ne kauan pysyneet elossa. Pitihän sitä yrittää, sillä olen eläinrakas. Kysykää vaikka mummolan kissalta, jota kuulemma halusin vetää hännästä tai niiltä vierailta koirilta, joita yritin äitini kielloista huolimatta rapsuttaa kaupan edessä! Lemmikittömyys oli ankeaa. Halusin koiran, vieläpä saksanpaimenkoiran (Barbiellanikin oli sellainen ja siskon Barbiella dalmatialainen), mutta vanhempani väittivät, että en kuitenkaan saisi vietyä koiraa ulos aamuin illoin. Oikeassahan he olivat.

Kun aloitin opiskelut, hankin viimein lemmikin, pienen ja pippurisen Frankin. Kuulemma se oli pentueen kahdesta kollista "se rauhallisempi". Kissaan päädyin, koska sitä ei tarvitse viedä ulos lenkille. Koiriakaan en unohtanut ja joskus opiskelukaverini tanskandogi Igor tuli meille hoitoon. Frank suhtautui Igoriin viileän etäisesti, vaikka he viettävätkin syntymäpäiväänsä samana päivänä.

Aloitin opiskelujeni ohella työt Vaasan yliopiston kirjastossa erilaisissa verkko-opetusprojekteissa. Totesin kuitenkin, että hämäläis-karjalais-savolaisen ei ole hyvä olla Pohjanmaalla ja päätin hakea töitä Helsingistä, koska sinne kaikki kaveritkin olivat vähitellen muuttaneet. Päädyin ensin uusmediafirmaan projektipäälliköksi ja sen jälkeen tekniseksi kirjoittajaksi. Nyt ihmettelen, mitä oikeastaan haluaisin isona tehdä! Olisi hienoa yhdistää netti ja neulominen jollakin tavalla ja saada siitä vielä rahaakin. Missä viipyy menestyskonsepti? Ostaisikohan Google Ullan monella miljardilla?

Jussin tapasin netin kautta syksyllä 2001 ja meitä yhdistivät sci-fi ja kissat. Oikeastaan "tapasin" on hieman liian optimistinen ilmaisu, sillä Jussi lähti melkein heti Tukholmaan puolen vuoden komennukselle ja suhteemme alkoi sähköpostien merkeissä. Komennuksensa loppupuolella Jussi siirsi muualla hoidossa olleet Minin ja Maxin minun luokseni odottamaan miehen lopullista paluuta, ja paluun jälkeen minä siirsin kissani ja itseni Jussin kämppään Espooseen. Naimisiin menimme kolme vuotta sitten ja joskus vitsailen Jussille, että tein sen kissojen takia, sillä Mini ja Maxi ovat hurmaavia otuksia... Frank on asiasta välillä eri mieltä.

Jussi on koulutukseltaan ylioppilas, datanomi, tietoliikennetekniikan insinööri ja tietotekniikan DI. Me keskitämme tutkinnot yhdelle ihmiselle! Tietotekniikan DI Jussista tuli, koska hän sattui katsomaan hieman liian kaihoisasti Kauppakorkeakoulun pääsykoevaatimuksia ja miettimään opintoja siellä, joten ohjasin varsin hellästi ja lempeästi miehen tutustumaan TKK:n muuntokoulutuksen vaihtoehtoihin. Opintojen aikana motivoin Jussia mm. teippaamalla hänen tietokonepöytänsä ääreen T&T-lehden tutkimuksen diplomi-insinöörien keskipalkasta ja vaihtamalla uutisen uuteen joka vuosi...

Jussi on softa-arkkitehti, mikä tarkoittaa sitä, että Jussia kiinnostaa historia ja proosan kirjoittaminen. Minä taas olen kielitieteilijä-humanisti, joten luen Tekniikkaa ja Taloutta ja säädän webbihotellissamme (ja huudan aina välillä Jussia apuun). Olemme siis tuoneet esiin toistemme pimeät puolet... Minun taipumukseni olivat tosin jo tiedossa, sillä ammatinvalinnan testeissä yhdeksännellä luokalla tulokset kertoivat minun olevan teknis-tieteellinen ihminen. Siksi kai päädyinkin tekniseksi kirjoittajaksi eli henkilöksi, jota voi syyttää siitä, että käyttöohjeista ei saa mitään tolkkua, jos joku nyt ylipäänsä vaivautuu lukemaan niitä.

Minustakin olisi voinut tulla insinööri tai diplomi-insinööri, mutta päädyin kuitenkin opiskelemaan kieliä enkä matematiikkaa - tarina on kuitenkin niin pitkä ja surullinen, että se saa jäädä toiseen kertaan.

Toisaalta humanistisen puolen valinta ei harmita (paitsi palkkapäivisin ja palkkapäivien välillä), sillä luonnollisten kielten kieliopit ovat kiinnostavampia kuin ohjelmointikielten syntaksit. Olen oikeakielisyysintoilija (mutta kohtuus kaikessa) ja mm. "sä olet mulle liian fiksu" -repliikkiä käyttäneen merkonomi-exän kanssa kävinkin suorastaan legendaarisia keskusteluja siitä, onko kieliopin osaaminen ja oikein kirjoittaminen turhaa niuhottamista:

M: Jos sä aiot pitää webbikauppaa, niin kirjoittaisit edes myymiesi tuotteiden nimet oikein - sä voit tarkistaa oikeinkirjoituksen pakkauksesta.
Ex: Äh, mitä väliä, hintahan sen ratkaisee, mitä porukka tilaa. Turhaa hienostelua tuollainen.

Webbikaupasta ei yllättäen tullut mitään. Tosin kirjoitus- ja oikeakielisyysvirheillä ei tainnut olla osuutta asiaan.

Jussi ei onneksi piittaa siitä, että tulen selän taakse huutelemaan "noilla kahdella päälauseella on yhteinen tekijä, sä et tarvitse pilkkua" tai "ennen kun-sanaa tulee pilkku tuohon, tuohon ja tuohon" tai ehdotonta suosikkiani "sulla on kiilalause tuossa". Päinvastoin, joskus saan juttuja luettavaksi ihan liiallisuuksiin saakka.

Loput voittekin lukea Seiskasta, jos maine ja kunnia tästä vielä kasvaa ja mediapyöritys lisääntyy...

Tai no, paljastetaan vielä muutama asia:

- pidän 80-luvun tukkahevistä ja Duran Duranista
- olen nuoren näköinen ja ylpeä siitä: myyjä kysyi papereita vielä, kun olin 28 ja halusin ostaa kolme siideriä supermarketista
- en pidä salmiakista ja inhoan hiihtämistä (olin aina hiihtokilpailujen viimeinen paitsi kerran, kun kaverini kaatui ja olin toiseksi viimeinen)
- olutkaan ei ole minun makuuni, paitsi Guinness
- lapsena en piitannutkermavaahdosta, vaan kaavin sen aina kakun päältä pois, sittemmin muutin mieleni (kuten myös juustojen ja punajuurien suhteen)
- voisin syödä nuudeleita joka päivä, samoin kunnon venäläisiä suolakurkkuja (eikä mitään maustekurkkuja, yök)
- voisin melkein sortua helmitöihin
- pelkään, että lampaat kuolevat sukupuuttoon ja hamstraan siksi lankaa... eiku...

« Who, me? | Blog | Yes, it's Icarus »

Kommentit - Comments

Taija: jos jossain on tunnetusti hyviä kaura sämpylöitä, niin kirjoitusvirhe ei haittaa. :) Jos taas kahdesta vieraasta paikasta pitää valita toinen, niin myös mainosten kirjoitusasu vaikuttaa. Niin, ja blogeissa tyyli on todellakin eri kuin virallisissa yhteyksissä.

Pakko kommentoida tuota oikeakielisyysjuttua, äikän ope kun olen. Liikkeenharjoittajille tiedoksi, että tämä pilkunviilaaja ei mene esim. kampaamoon, jonka ulkopuolella kylteissä ei osata kirjoittaa heidän omia tuotteitaan oikein. Että jos leipomossa myydään kaura sämpylöitä, niin ihan rauhassa, minä menen viereiseen ja ostan kaurasämpylöitä ;o)

Joo ja sitten pitää lisätä, että blogit ovat mielestäni paikkoja, joissa kukin voi kirjoittaa niin kuin haluaa, nämähän ovat päiväkirjatyyppisiä.

Kiitos kommenteista!

Hekla, Hallan Ukon jälkeläis-Heikkisillä on sukuseura ja -kirja. Lisätietoa vaikkapa täällä: http://heikkistensukuseura.net/ . Uudessa painoksessa pitäisi minunkin isoisäni tietojen olla oikein - ja kukapa tietää, vaikka sun sukulaisesikin löytyisivät luetteloista.

Heh, Heikkinen olen minäkin alkujaan ja nimenomaan Kainuusta. Ehkä ollaan hyvinhyvinhyvin kaukaista sukuakin ;-). Kielitieteilijä olen minäkin mutta en erikoisen paha oikeakielisyysnipottaja. Tai katsotaan sen jälkeen, kun olen kevätlukukaudella opettanut kielenhuollon kurssia :-).

*reps* tuo loppu, mutta ihan tosiaan oli kiva kuulla sinusta muutakin kuin neuleista.. ja ole vain pilkun asettelija.. teitäkin tarvitaan.. :)

Meillä on pelottavan samanlainen kouluhistoria aika pitkälle - jopa samanlaiset yo-tulokset! Ja Duran Durania pitää vieläkin kuunnella aina välillä... ja inhoan olutta... paitsi just tota Guinnessia voi maistella vähän...Irlannissa... :)