24.10.2006 | 16:45
Flunssa, osa II
Olen yhä jonkin verran kipeä. Itse asiassa olo tuntuu lähinnä tällaiselta:
Kuvassa Maxi nukkuu tekeillä olevan hihattimen päällä.
Frank puolestaan voi hyvin, vaikkakin pitää myöntää, että joinakin hetkinä ajatus karvakauluksesta tai -hansikkaista houkuttaa paljonkin. Frank-poloinen potee jälleen virtsatietulehdusta ja joutui jälleen kerran antibioottikuurille - ja ei, pillerin antaminen kissalle ei helpotu ajan kuluessa, päinvastoin. Frank on kehittynyt yhä velmummaksi ja onnistuu jemmaamaan pienen vaaleanpunaisen pillerin pitkäksi aikaa poskeensa tai kielensä alle ja sylkäisemään sen pois sen jälkeen, kun luulemme, että kissa nielaisi jo pillerin tai että se liukeni suuhun.
Reppanan maksa-arvot ovat myös koholla, joten jouduimme vaihtamaan ruokavaliota ja sen takia tarkkailemaan Frankin virtsan pH:ta, ettei se kohoa liian korkealle, koska nyt Frank ei saa syödä virtsakivien hoidon jälkeisiä ylläpitoraksuja. Lisäksi pieni, sinnikäs, leikattu kollimme suorastaan uhkui testosteronia, mitä eläinlääkäri epäili yhdeksi yöllisen mouruamisen ja merkkailun syyksi ja laittoi kissan hormonikuurille reilu viikko sitten. Jussi on ihan varma siitä, että pian Frank alkaa katsoa Innoa, sisustaa tyynyillä ja kikattaa kuin Marko Paananen...
Mutta rakastan silti Frank-pupulia enkä vaihtaisi häntä kaiken maailman kashmiriin. (Älkää kysykö tätä uudelleen keskellä yötä, kun Frank herättää mäykymällä äänekkäämmin kuin entiset hurmaavat siamilaisnaapurimme yhteensä vain sen takia, että hän haluaa ruokailuseuraa ja rapsutusta.)
« Flu, part II | Blog | Books for a change »
Kommentit - Comments
Voi, kissat on niin suloisia ja ihania ja välillä tosi rasittavia. Kiitos onnitteluista =)
Makepeace: niin, taitavat hormonit vaikuttaa enemmän mieheen kuin kissaan... :) Mutta ihan samaa olen todennut - Frank osaa taktikoida ja riehua saadakseen tahtonsa läpi. Ovela pikku otus!
Tarja: sitten meidän Mini kuuluu myös kerhoon... Se jämähtää Jussin syliin ja kehrää niin, että jonain päivänä se vielä poksahtaa omaan onnellisuuteensa. :)
TiinaV: kaappi-Kasperilta...?
Susanna: jep, hermot on kireällä. Ehkä se siitä, olen vielä toiveikas.
Katriina: kuulostaa niin tutulta, ehkäpä kuosi todellakin tekee sen. :)
AnneV: otatko Frankin mukaan tästä ohi porhaltaessasi...?
Voi Fränkkiä ja Fränkin eloa ja oloa! Sen on varmaan Takkuakin ikävä...
Mä tässä lasken öitä, kuinka pian pääsen Wilmaa hoitamaan. Äiti lähtee viikonloppureissuun ja Wiltsu saa totutella siihen, ettei hoitotäti nousekaan kiltisti aamuyöstä antamaan ruokaa, vaikka oma ihminen niin tekeekin. Mä pidän sille unikoulua! Tai siis eka yö menee varmaan ihan hyvin, kun oon kotona kahden aikaan yöllä. Nostan sitten kissan vaikka niskasta syömään välipalaa, että saan aamulla nukkua rauhassa. Hahahaa,katotaan vaan kuinka käy.
Jaaha, pitääkö tässä päätyä sellaiseen johtopäätökseen, että silakkakuosiset kissat ovat sanalla sanoen, äänekkäitä.
Meidän 17 -vuotias neiti koilottaa sellaisella äänellä, että on pakko teljetä makarin ovi välillä yöksi. Karjumiskurlutus kuuluu aina poikkeuksetta ruoan ja potalla käynnin jälkeen. Ja tietysti silloin kun meiltä valot sammuu.
Toivottavasti kaveri toipuu nopeasti.
Höh, tosi ikävää että Frank on taas kipeä. Nurkkiin pissiminen ottaa kyllä hermoon ja rankasti. Toivottavasti kissa paranee pian ja pysyvästi. Kurjaa jos vähän väliä sairastaa.
Voi äksyä vanhaa herraa! Ja terveisiä Frankille kaappi-Kasperilta!
Minä taas olen ihan varma, että meidän Huli on homo. Se kulkee vaan isännän perässä ja rakastaa vaan sitä. Mun syliin ei tuu. Isäntä kun tulee töistä se seuraa sitä ainakin tunnin koko ajan, maukuu syliin ja rapsutusta. Sit jos isäntä makailee sängyssä, niin Huli tietysti menee siihen lämmittämään niitä. Höh!
Mutta Frankille paranemisia! Ja Innon aikaan telkkari kiinni! ;)
Anteeksi, mutta nyt on pakko nauraa. :D Tuo Inno-vertaus kuulosti niin todelta -ja varsinaiselta kauhukuvalta. Toivottavasti Frank ei kuitenkaan moiseen ryhdy.
Yölliset riekkujaiset ovat sen verran tuttuja, että ymmärrän varsin hyvin satunnaiset "mistä kaavat kissarukkasille"-ärjynnät. Iiris harrasti myös sen verran hanakasti yömöykkäämistä, sisustamista ja yleistä melskaamista, että hankin korvatulpat ennen kuin ryhdyin oikeasti sanoista tekoihin ja rukkasiin. Olipa neidin naama ensimmäisenä aamuna näkemisen arvoinen, kun ei mamma jahdannutkaan yöllä ympäri kämppää. :D Kummasti katti rauhoittui ja harrastaa pahojaan enää satunnaisesti, tulppaiakaan ei enää tarvita. Tämä ei varmasti sinua lohduta, mutta kummiskin.