07.08.2005 | 17:02

Sinivalkoisissa tunnelmissa

Yleisurheilun MM-kisat alkoivat eilen ihan virallisesti, joten neuleen pitää tietenkin olla sinivalkoinen.

Tähän asti pääsin eilen ensimmäisen päivän lajeja (miesten 20 km kävely!) ja avajaisia katsellessani:

Tänäänkin neule on edistynyt hieman, jos tarkkaan katsoo.

Mitäs tässä nyt sanoisi? Onhan se hienoa, että Helsinkiin on saatu kisat. Tai siis Helsinkiin ja Helsinkini: urheilijoiden harjoituskenttä tuossa ihan mäen alla ja kisakylä Otaniemessä. Hyvä Espoo? Täällä ollaan mukana enemmänkin kuin hengessä; eilenkin avajaisten loppupuolella alkoi kuulua pauketta ja jylinää, joten saimme nauttia ilotulituksesta ainakin osittain - mitään emme olisi kuitenkaan nähneet (paitsi telkasta), koska olemme talon väärällä puolella. (Täällä oli myös ihan kuivaa, vaikka Helsingissä näytti satavan kaatamalla.)

Tästä tulee Vöyrin paita. Alunperin se neulottiin mustavalkoisena, mutta tunnetuin versio siitä on sinivalkoinen ja puuvillainen. Puuvillan valkoinen oli kirkkaampaa ja puuvilla tuontitavarana muutenkin hienompaa. Kyllä ne Pohjanmaalla osaa! Minulla ei ole mitään siteitä siihen suuntaan, malli vain miellyttää ja varastoissa sattui olemaan sinistä ja valkoista lankaa.

Teen siis taas omaa sovellusta. Lankana on Pirtin kehräämön villasilkki (50% villaa, 50% silkkiä) 3,5 mm puikoilla. Päätin tehdä jotain aikavievempää kolmen 6 mm puikoilla nopeasti edenneen projektin jälkeen.

Lanka on mielenkiintoista. Se näyttää villalta, mutta tuoksuu silkille. Sen kuvaileminen on vaikeaa - silkki on selvästi raakasilkkiä, koska lanka ei ole sileää, kiiltävää ja liukasta. Jos hiplaisin lankaa mitään tietämättä, en osaisi sanoa sen koostumusta. Nyt kun tiedän, niin se todellakin tuntuu puoliksi villaa ja puoliksi silkkiä olevalta. Se ei ole karkeaa ja kutittavaa, mutta ei poskenpehmeääkään. Sininen lanka tuntuu ehkä hieman sileämmältä kuin valkoinen (olisikohan väriaineessa sen salaisuus?).

Lankaa on mukava neuloa ja jopa 3,5 mm puikoilla homma etenee nopeasti. Jään aina ihan koukkuun mallikuvioon ja haluan aina saada yhden kokonaisuuden tai ainakin yhden kerroksen tehtyä niin nopeasti kuin mahdollista.

Minikin pitää langasta. Kissa nukkui sen päällä koko eilisen illan, mutta ei kuitenkaan raahannut neuletta, kun silmä vältti.


« In blue and white feelings | Blog | No visible progress »

Kommentit - Comments

Mäkin olen huomannut, että paras tapa säästää on se, että ottaa miehen mukaan lankakauppaan. :)

Tänään (10.8.) Pirtin kehräämössä oli valkoista villa-silkkilankaa ja taisi olla myös jotain harmahtavaa (muistaakseni). Mutta se muu runsauden pula.... huh-huh. Onneksi mies ja kaksi kärsimätöntä lasta odottivat autossa, muuten olisi tullut henkilökohtainen konkurssi siinä kaupassa ;-) Ihania lankoja.

nuppelo

Derea: lisäksi tuo vinoneliöraita oli helppo neuloa!

Kiva paita! Ihastuin heti tuohon vinoneliö raitaan tuossa keskellä. Viimeinkin löysin kuvion, joka voisi sopia lapasiin... Sitä olenkin etsinyt jo aika kauan, mallia siis. :)

Kati, meillä on diili! :)

Sä voit tuoda Jussin tutustumaan meille joko toiseen tai molempiin lapsiin. Sitten Jussi sais traumoja lapsista eikä halua niitä... *reps*

Susanna, haluaisitko sä Jussin joskus lapsenvahdiksi? (Vai saisiko teidän lapset traumoja oudosta tyypistä?) Mulla on vähän sellainen fiilis, että se tarvitsisi pikakurssin lapsiperheen arkeen ennenkuin me mahdollisesti aletaan harkita omia lapsia...

Tuli myös mieleen, että mä joskus viime kesänä soittelinkin Pirtin kehräämöön ja kyselin villasilkkiä, kun olin tilaamassa sitä lisää. Periaatteessa värien pitäisi olla samat kuin webbisivulla, mutta kaikkia niistä ei ainakaan silloin ollut saatavilla.

Juuri tämänkaltaisia postauksia lukiessa sitä haaveilee päivästä ilman lapsia... Tosi kivan näköinen neule, ja vauhdikkaasti olet tehnyt!

Minäkään en ole nähnyt villasilkkiä Pirtin sivuilla öö oikeastaan koskaan. Ehkä sitä kannattaa kysyä heiltä suoraan?

Mä ostin tuota jo viime kesänä, tai siis ensin anoppi toi sitä ensin kaksi vyyhtiä ja sitten täydensin varastoja. Lanka on siis jo vuoden marinoitunutta... Tämänhetkisestä saatavuudesta en siis osaa sanoa yhtään mitään. (Mutta olisipas kurjaa, jos lankaa ei enää saa ja jos se loppuisi kesken!)

En löytänyt silkkivillaa Pirtin sivuilta? Olisi ihana tehdä siitä jotain.