Asiaa neuletiheydestä

Neuletiheydellä ilmoitetaan, kuinka paljon silmukoita ja kerroksia mallineuleessa on tietyllä alueella - toisin sanoen, neuletiheys määrittelee sen, kuinka monta silmukkaa tarvitaan siihen, että saadaan halutun levyinen kappale tai kuinka monta kerrosta tarvitaan halutun korkeaan kappaleeseen.

Insinöörien keskuudessa kutsun neuletiheyttä leikkisästi resoluutioksi ja vertaan sitä esim. näytön, tietokonegrafiikan tai tulosteiden resoluutioon.

Mikä on neuletiheys ja miksi se on tärkeä?

Neuletiheys ilmoitetaan suomalaisissa ohjeissa yleensä silmukoina ja kerroksina kymmentä senttiä kohden. Langalle suositeltu neuletiheys sileää neuletta varten löytyy yleensä vyötteestä. Myös neuleohjeessa ilmoitetaan neuletiheys, joka saattaa poiketa vyötteen suosittelemasta neuletiheydestä. Eri mallineuleet saattavat erota vyötteen neuletiheydestä: esim. patenttineuleen, joustinneuleen tai pitsineuleen neuletiheys kannattaa aina tarkistaa, samoin kirjoneuleiden.

Neuletiheys on myös neulojakohtaista: toiset neulovat löyhempää, toiset tiukempaa, joten kahden henkilön samasta langasta samankokoisilla puikoilla samalla silmukkamäärällä neulomat kappaleet voivat hyvinkin olla erikokoisia. Joidenkin henkilöiden neuletiheys saattaa muuttua myös silloin, jos he vaihtavat pyöröneuleesta tasoneuleeseen tai toisinpäin, jolloin samalla silmukkamäärällä saadaan lopputulokseksi erikokoinen neule.

Neuletiheys määrittää myös sen, milloin neulepinta on neuleeseen sopivaa: karkeasti yleistäen voisin sanoa, että liian suuri neuletiheys tekee kappaleesta löysän, liian suuri taas jäykän. Joskus tätä voidaan hyödyntää: joidenkin kalastajaneuleiden neuletiheys on suuri ja pinta tiivis, jotta neuleista saataisiin mahdollisimman veden- ja tuulenpitäviä.

Jos neulot englanninkielisten ohjeiden mukaan

Neuletiheys = engl. gauge (Am.) tai tension (Br.). Yhdysvaltalaisissa ohjeissa neuletiheys ilmoitetaan usein silmukoina / tuuma. Neljä tuumaa on 10,24 cm eli neuletiheyden saa äkkiä kertomalla silmukkamäärän neljällä. (Näin laskien esim. 50 cm leveässä kappaleessa heittoa tulee 0,96 mm eli alle sentti.) Joskus neuletiheys ilmoitetaan meidän kannaltamme valmiiksi silmukoina / neljä tuumaa.

Kuinka saan selville neuletiheyteni?

Neulo mallitilkku. Luo n. 20-30 silmukkaa. Neulo mallineuletta n. 5-15 cm ja laske sitten mallitilkun keskeltä silmukoiden ja tarvittaessa myös kerrosten määrä kymmenellä sentillä.

Jos ohje (mallineule, kuvio tms.) vaatii, että kerrosten määrän on oltava tarkalleen oikea, neulo mallitilkkua yli 10 cm, jotta voit tarkistaa myös kerrosten määrän. Useimmiten vain silmukoiden määrän laskeminen riittää, sillä kappaleen leveys on tärkeämpi kuin korkeus.

Aina ohjeessa ei edes anneta kerrosmäärää, vaan pelkkä kappaleen korkeus sentteinä. Kerrosten määrää on myös helppo muuttaa, jos oma käsiala eroaa ohjeesta: aina voit neuloa muutaman kerroksen enemmän tai vähemmän, jos neuleesta näyttää tulevan eri pituinen kuin ohjeessa.

Jos silmukoita on vähemmän kuin ohjeessa/vyötteessä => vaihda ohuemmat puikot
(silmukkasi ovat suurempia, ts. käsialasi on löyhempää)

Jos silmukoita on enemmän kuin ohjeessa/vyötteessä => vaihda paksummat puikot
(silmukkasi ovat pienempiä, ts. käsialasi on tiukempaa)

Esimerkkejä neuletiheyden vaikutuksesta

Yksi silmukka sinne tänne ei aina tunnu merkitsevän mitään, mutta koko neuleessa yhdelläkin silmukalla kymmentä senttiä kohden on suuri merkitys varsinkin, jos lanka on paksua.

Jos oma neuletiheytesi eroaa ohjeessa annetusta, voit laskea sen vaikutuksen kappaleen leveyteen tai korkeuteen tämän Excel-taulukon avulla.

Jos ohjeen neuletiheys on 14 s / 10 cm, yhden silmukan ero / 10 cm vaikuttaa seuraavasti:

Naisen paita kokoa M, etu- tai takakappaleen leveys

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 50 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
14
70 - -
jos silmukoita on 13
65 5 -3,6
jos silmukoita on 15 75 -5 3,6

Naisen paita kokoa M, koko paidan ympärysmitta

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 100 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
14 140 - -
jos silmukoita on 13
130 10 -7,1
jos silmukoita on 15 150 10 7,1

Miehen paita kokoa L, etu- tai takakappaleen leveys

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 60 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
14
87
- -
jos silmukoita on 13
81 6 -4,4
jos silmukoita on 15 93 -6 4,4

Miehen paita kokoa L, koko paidan ympärysmitta

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 50 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
14
174
- -
jos silmukoita on 13
162 12 -8,9
jos silmukoita on 15 186 -12 8,9

Jos ohjeen neuletiheys on 24 s / 10 cm, yhden silmukan ero / 10 cm vaikuttaa seuraavasti

Naisen paita kokoa M, etu- tai takakappaleen leveys

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 50 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
24
120
- -
jos silmukoita on 13
115 5 -2,1
jos silmukoita on 15 125 -5 2,1

Naisen paita kokoa M, koko paidan ympärysmitta

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 100 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
24 140 - -
jos silmukoita on 23
130 10 -7,1
jos silmukoita on 25 150 10 7,1

Miehen paita kokoa L, etu- tai takakappaleen leveys

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 62 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
24
149
- -
jos silmukoita on 23
143 6 -2,6
jos silmukoita on 25 155 -6 2,6

Miehen paita kokoa L, koko paidan ympärysmitta

Neuletiheys s/10 cm Silmukoita / 164 cm Erotus silmukoina Erotus senttimetreinä (noin)
24 298

- -
jos silmukoita on 23
285 12 -5,2
jos silmukoita on 25 310 -12 5,2