Taija, tämä on sinulle.
Taija, this is for you. In Finnish only, I'm too lazy and tired to translate this lace knitting rant.
Pitsineuleet ovat saata... Niin. Kyllä. Uskokaa pois.
Ajatelkaa nyt pitsihuiveja ja -liinoja, kuka tekee niillä yhtään mitään? Ne ovat jotain, mitä mummot laittavat sohvapöydälle tai nojatuolin selkänojalle suojaamaan sitä kulumiselta, onhan tuoli palvellut uskollisesti jo siitä saakka, kun se tuotiin lapsuudenkodista mukana 50 vuotta sitten eikä sitä voi heittää pois, kun se on niin mukava ja vielä ihan hyvässä kunnossa. Television päällekin voisi laittaa neulotun pitsiliinan siihen kukkaruukun alle, jolleivät nuo nykyajan insinöörinplantut olisi menneet keksimään littu-tv:tä, jonka päällä ei pysy liina eikä ainakaan kukkaruukku.
Jos nyt sattuisi vahingossa keksimään pitsihuiville jotain käyttöä, niin kuka sellaista jaksaa nysvätä? 1,5 mm puikoilla näpertäminen ompelulangan paksuisesta rihmasta vie aikaa ja kärsivällisyys loppuu kesken. Paksua lankaa sen olla pitää ja heti valmista - tai ehkä hapsulankaa, koska siitä voi neuloa aina oikeaa ja saada tosi kivoja asusteita talvea ja syksyä varten.
Pitsilangan ostaminen on tässä kaikkein helpointa, jos nyt ensin osaa päättää, haluaako huivinsa sinisenä, punaisena, keltaisena ja minkä sävyisenä sinisenä, punaisena tai keltaisena ja haluaako merinoa, silkkiä, kashmiria, merilevää, sokeriruokoa vai maitoa. Langat ovat ihania ja sateenkaaren värit hehkuvat toinen toistaan kauniimpina, joskus jopa samassa langassa. Karkkia silmille ja ah, niin houkuttelevaa, koska pitsilankaa menee sangen vähän eikä rahaa tarvitse siis tuhlata paljon kerralla - onhan 20 tai 30 euroa yhdestä 100 g vyyhdistä paljon vähemmän kuin vaikkapa 50 euroa villapaitalangoista. Tietenkin lankaa pitää ostaa tarpeeksi, ehkä kaksi vyyhtiä, ettei se pääse loppumaan kolme kerrosta liian aikaisin tai kesken päättelyn.
Pitsilanka tulee sitäpaitsi yleensä vyyhdillä, mikä aiheuttaa ongelmia. Jos lankaan ei sotkeudu heti vyötteen pois ottamisen jälkeen, viimeistään keriessä tapahtuu jotain traagista. Mistä sitä edes tietää, saako vyyhdillä ilmoitetun määrän lankaa ja riittääkö se vai huijaavatko toleranssit, sallitut mittausvirheet ja olosuhteet? Jos ohjeessa lukee "langan menekki 1200 m", niin kuka mittaa, onko lankaa vyyhdillä tarpeeksi vai jääkö sitä puuttumaan pari metriä? Pitääkö sanoa miehelle, että "pidä tuosta päästä kiinni, mä lähden tästä Lepuskin aseman suuntaan ja soittelen sitten matkan varrelta, jos lanka loppuu ennen aikojaan tai sitten lähikebabbilasta, langan pitäisi riittää just sinne. Riisillä vai ranskalaisilla?"
Keriminen on muutenkin hermoja riipivää. Eihän ohutta pitsilankaa uskalla antaa miehen känsäisiin kouriin pideltäväksi tai jos uskaltaa, niin huonosti käy. "Pidätkö hetken tätä vyyhtiä, rakas, niin mä kerin sen?" Kolme tuntia, 20 000 kissan pois hätistelyä ja 1 000 m toivottavasti-ei-kertaakaan-katkennutta lankaa myöhemmin mies singahtaa samantien tietokoneelle eikä Googleen taatusti näpytellä hakusanaksi "vyyhdinpuut kauppa", vaan "avioerojuristi", jos kädet vielä jaksavat toimia.
Neulominen on kovin hidasta. Jos puolessa tunnissa saa neulottua 2,5 g lankaa ja puoli kerrosta pitsihuivia, niin ajattele, kuinka paljon lankaa saa ostettua samassa ajassa? 2,5 kg? Enemmän! Paljon enemmän! 2,5 kg pitsilankaa olisi muuten noin 25 pitsihuivia, jos yhteen huiviin riittää 100 g lankaa ja jos yhtä huivia neuloo 2 kk, riittää 2,5 kg lankaa reiluksi neljäksi vuodeksi. Kuinka paljon lankaa saa ostettua neljässä vuodessa? Aika hirmuisesti. Lopulta lankaa riittää perinnöksi lapsille, lapsenlapsille, lapsenlapsenlapsille, lapsenlapsenlapsenlapsille, naapurille, naapurin kummin kaimalle ja lähikirpputorin pitäjä toteaa, että ei tartte enää tänne noita perintökeriä raahata myyntiin tai pitää laajentaa tiloja naapurihuoneiston puolelle - puhumattakaan niistä miljaardista aloitetusta pitsihuivista, joita ei ole jaksanut neuloa loppuun ja jotka ovat varastoituna mökille rakennetussa hehtaarihallissa, kun ne eivät muuallekaan mahdu.
Mutta eipä mennä asioiden edelle ja ajatella keskeneräisiä huiveja, sillä ensin pitää mainita, että pitsihuivien aloitus on tuskaa. Mikä ihmeen virkkausaloitus? Pitsiä tässä pitäisi neuloa eikä näprätä virkkuukoukulla jostain jämälangasta ketjua ja sen jälkeen kummaa suikaletta, josta pitäisi saada poimittua silmukoita sieltä ja täältä ja purettua silmukoita niin, ettei koko komeus purkaannu samantien käsiin. Kärjestä aloittaminen menettelee, mutta kun huivi levenee, niin ikä ja terveyshän siinä menee yhtä kerrosta lopetellessa. Jos taas luo reunan silmukat ja kaventaa, niin ei siitäkään mitään tule, joko luontilanka loppuu kesken noin 20 silmukkaa ennen ja joka tapauksessa silmukoita on ihan väärä määrä.
Entäs mallineuleet sitten? Kummaa pikkutarkkaa säätöä. Yhden silmukan ei pitäisi vaikuttaa mihinkään, sehän on ihan vähäpätöinen asia näin universaalissa mittakaavassa, mutta kyllä vain, jos jonnekin tupsahtaa ylimääräinen silmukka tai jostain puuttuu silmukka (todennäköisesti ainakin kahta kerrosta alempaa ja melkein kerroksen alusta, jotta purettavan neuleen määrä olisi mahdollisimman suuri), niin mallineule ei täsmää ja tietenkin sen huomaa sitten, kun on neulonut monimutkaisia kavennuksia kahdella voltilla taittaen eikä varmastikaan saa juuri sitä kohtaa purettua ja virhettä korjattua - ja jos saa, niin kohta jää kuitenkin rumaksi löpsöttämään. Mallineuleiden vaihtuminenkin on ihan kummaa huuhaata. Jos nyt jollain aloittaa, niin miksei sillä voi jatkaa loppuun saakka?
Ai mikä elämänlanka? Jos silmukka putoaa, se on vähintään maailmanluokan katastrofi ja vaatii valmiustilan nostamisen punaiseen, koska neuloja istuu sen jälkeen hievahtamatta ja yrittää pyydystää hurjasti alaspäin vilistävää silmukkaa, joka nappaa mennessään mukaansa muutamia kavereitaan ja kohta neuleessa on ammottava kolo, joka voittaa koollaan Grand Canyoninkin. Jos tutkijat suhtautuisivat työhönsä edes puolella siitä hartaudesta millä neuloja korjaa pitsineulettaan, maailmasta olisi parannettu jo kaikki taudit ja neulojan silmukoita valaisevassa lampussa virtaisi kylmäfuusiolla tuotettu energia.
Ja kaaviot. Ei aloiteta niistä. Jotain ihmeellisiä hieroglyfejä ja kryptisiä raapustuksia, joista pitäisi osata tulkita, kuinka neulotaan. Ei, kyllä niiden avulla löytää ennemmin merirosvojen aarteen tai Nooan arkin. Väitetään, että pitsiä voi neuloa millä kielellä tahansa, kaaviot ymmärtää kyllä. Joopa joo, mutta kuinka sen mystisen erikoisaloituksen ja -lopetuksen selvittää? Joskus vastaan tulee silmukka silmukalta kirjoitettuja ohjeita, jotka muistuttavat huonoa dada-runoutta tai salakieltä, oli ohje sitten suomeksi, ruotsiksi, englanniksi tai millä kielellä tahansa. Lk, 1 o yht? Yo, yo? Yo, man, hiphop ja rap.
Neuloessa ei vain voi onnistua. Jos on valinnut mallin, jossa lisätään silmukoita, kerrokset ovat pian pitkiä kuin nälkävuosi. "Odota, mä neulon tän kerroksen loppuun", neuloja sanoo ja kun kerros on lopussa, ruoka on ehtinyt palaa uuniin ja jäähtyä pöydällä jäähileiseksi, jos joku sen pelasti uunista, bussi ja sitä seuraava ja sitä seuraavakin bussi ovat menneet, elokuva on alkanut, lapset ovat menneet naimisiin ja saaneet lapsenlapsia ja aviomieskin tuntuu kummasti harmaantuneen ja saaneen jonkun uuden pitsineuleen... tai siis kasan hämähäkinverkkoa ylleen istuessaan siinä mummon vanhassa perintönojatuolissa.
Pitsineule vaatii tarkkuutta. Jos sitä neuloo televisiota katsellessa, ohjelmasta menee ainakin puolet ohitse, ellei enemmänkin. Nurjilla kerroksilla saattaa ehkä ennättää mukaan, jolleivat ne osu sopivasti mainoskatkojen kohdalle. "Mitä tapahtui? Ai kuka toi on? Niin siis miksi toi on nyt tuossa ja...? Kuka nyt on pahis?" Kun muut saavat selittää sadannen kerran juonenkäänteitä neulojalle, voidaan todeta, että neuloja pystyy ihan hyvin seuraamaan tapahtumia ympärillään, väittivät pahat kielet mitä tahansa muuta.
Kun neule on valmis, se on ruttuinen kasa ja se pitää pingottaa, jotta se aukeaa kukkaan niinkuin puutarhan kaunein ruusu. Puoliso hihkuu riemusta löytäessään päivätorkuillaan kaikki sänkyyn tökityt nuppineulat ja märän neulemytyn, jonka pitäisi kuivaa ennen nukkumaanmenoaikaa, koska lankakin on ihan unelmanohutta, mutta joka ei kuivakaan. Ei se mitään, olohuoneen lattialla nukkuminen parin kuukauden välein on mukavaa leirimeininkiä ja tuo mukavaa vaihtelua - huivi taas on turvassa makuuhuoneessa, etteivät fakiireiksi itseään luulevat kissat pääse näykkimään nuppineuloja. Pitsineulehan pitää pingottaa niin kireäksi, että se soi, mikä taas tarkoittaa sitä, että jokin langoista napsahtaa poikki ja koko työ on pilalla ja maailmanloppu uhkaa. Samalla tavalla maailmanloppu uhkaa, kun äidin pieni Mirkku-Petteri löytää sakset ja harjoittelee leikkaamista tietenkin äidin pitsineuleeseen.
Mikä pahinta, pitsineuleet ovat myös äärimmäisen koukuttavia ja addiktoivia. Kavennus, langankierto, kuvio alkaa muodostua... Jos mä neulon vielä tän kerroksen loppuun? Ja tän ja tän ja tän ja tän...
PS. Teija, Aeolianin lanka on Handpaintedyarnin Lacea, väri Sun Flowers.
19:12
| (38) kommenttia - comments
