Keskiajan lyhyt historia

Historia on tapana jakaa kolmeen jaksoon: antiikki ja nykyaika sekä niiden välissä oleva keskiaika. Keskiaika on oikeastaan halventava nimitys, sillä sitä pidetään kahden sivistyneen aikakauden välisenä synkkänä ajanjaksona. Keskiaika alkoi Rooman valtakunnan läntisen puolen tuhosta ja päättyi renessanssiin. Keskiaikaa on kutsuttu myös pimeäksi keskiajaksi, koska antiikin saavutukset katosivat tuhanneksi vuodeksi. Keskiajan jälkeisen älymystön mielestä köyhyys, kurjuus, taikausko ja tietämättömyys hallitsivat keskiaikaa.

Keskiaika jaetaan kolmeen jaksoon: varhaiskeskiaika (500–1000), sydänkeskiaika (1000–1300) ja myöhäiskeskiaika (1300–1500).

Varhaiskeskiaika (500–1000 jKr.)

Keskiaika alkoi Rooman hajoamisen myötä. Rooman imperiumin ylläpitämä rauha pax romana loppui Rooman legioonien lähtiessä. Paikalliset heimopäälliköt ja ruhtinaat pyrkivät täyttämään valtatyhjiön, mistä seurasi lähes loputonta sotaa ruhtinaiden välillä. Roomalaiset veivät mukanaan myös hallintokoneiston ja yhteiskuntarakenteet hajosivat. Kaupankäynti tyrehtyi ja kaupungit menettivät suuren osan asukkaistaan. Idästä vyöryneet germaanit lisäsivät kaaosta Keski-Euroopassa ja muslimit valloittivat suuria osia Etelä-Euroopasta, mm. nykyisen Espanjan alueen. 700-luvun lopulta 1000-luvun alkuun myös viikinkien jatkuvat hyökkäykset toivat tuhoa. Varhaiskeskiaikaa voi hyvällä syyllä kutsua pimeäksi keskiajaksi myös siitä syystä, että kirjoitustaito katosi lähes tyystin, minkä vuoksi kirjallisia dokumentteja tuolta ajalta on vähän.

Varhaiskeskiajan synkkyyden katkaisi lyhyeksi aikaa Kaarle Suuri (742 - 814), joka kruunattiin Rooman keisariksi jouluna vuonna 800. Hetken aikaa vaikutti siltä, että Rooma olisi herännyt uudelleen henkiin. Kaupankäynti lähti uudelleen käyntiin ja Kaarle Suuri suojeli oppineita. Kaarle Suuren kuoleman jälkeen hänen valtakuntansa jaettiin kolmeen osaan hänen perillistensä kesken. Näin saivat alkunsa Ranska, Saksa ja Italia. Keskiajalla tosin ei ollut vielä kansallisvaltioita. Kaarle Suuri ei ollut Ranskan kuningas vaan frankkien kuningas ennen kuin hänestä tuli keisari. Kaarle Suuren perillisillä ei kuitenkaan ollut isänsä johtamiskykyjä ja 800-luvun jälkipuoliskolla Eurooppa vajosi takaisin sotiin ja kurjuuteen. Vaikka nimellisesti Euroopassa oli kuninkaita, heidän valtansa oli heikko.

Katolinen kirkko jatkoi Rooman keisarien kruunaamista, mutta vasta Otto I Suuri, joka kruunattiin 962 palautti osan Rooman mahdista. Samalla keisarius siirtyi frankeilta itä-frankeille eli sakseille. Vallan painopiste siirtyi Ranskasta Saksaan. Otto I:tä pidetään Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan perustajana. Tämä nimitys tuli käyttöön vasta satoja vuosia Oton jälkeen. Otto I piti itseään Rooman keisarina ja hänen arvonimensä oli frankkien ja saksien keisari. Keisarius yhdistettiin tästä lähtien Saksan kuninkuuteen ja Saksan kuningas kruunattiin automaattisesti keisariksi. Saksan ruhtinaat valitsivat kuninkaan, joten keisarikunnan valta oli heidän käsissään.

Sydänkeskiaika (1000–1300 jKr.)

Tuhatluvulla vieraiden kansojen hyökkäykset vähenivät. Viikingit pyrkivät ryöstelyn sijasta asettumaan aloilleen, mistä esimerkkinä on Normandian perustaminen 900-luvun alussa. Muslimien keskuudessa vallitsi hajaannus, joka pienensi heidän uhkaansa. Ulkoisten hyökkääjien uhkan poistuttua Eurooppa vahvistui ja siirtyi vähitellen puolustuksesta hyökkäykseen. Edelliseen vuosisatoihin verrattuna Euroopassa oli suhteellisen rauhallista, minkä vuoksi kaupankäynti alkoi uudelleen ja kaupungistuminen pääsi vauhtiin. Pikkuruhtinaiden väliset sodat jatkuivat yhä, sillä kuninkailla ei ollut voimaa lopettaa heidän keskinäisiä taisteluitaan. Kirkko ryhtyi painostamaan pikkuruhtinaita rauhaan, sillä sotivat osapuolet eivät kunnioittaneet edes kirkonmiehiä, vaan ryöstivät luostareita rahoittaakseen sodankäyntiään. Ruhtinaiden sodista kärsivät eniten maalaiset, sillä maatalousvaltaisessa taloudessa viholliselle aiheutettiin eniten vahinkoa tuhoamalla hänen alustalaisensa - pellot poltettiin ja maanviljelijät tapettiin.

Vuonna 989 Bordeauxin arkkipiispa Gunbald julisti Jumalanrauhan (Pax Dei), joka kielsi hyökkäykset papistoa ja köyhiä vastaan kirkonkirouksen uhalla. 1000-luvulla jumalanrauhaa laajennettiin Jumalan aselevolla. Vuonna 1027 kirkko määräsi keskeyttämään sotimisen lauantai-illasta maanantaiaamuun. Myöhemmin tätä aikaa pidennettiin keskiviikkoillasta maanantaiaamuun ja lisäksi sotiminen kiellettiin kirkollisina juhlapyhinä. Sotiminen oli tämän jälkeen sallittua 80 päivänä vuodessa. Myös hyökkäykset kauppiaita, pyhiinvaeltajia ja ristiretkeläisiä vastaan kiellettiin kirkonkirouksen uhalla.

Sydänkeskiajalla kehittyivät sekä ritariluokka että ritarikunnat. Ristiretket vaikuttivat suuresti ritariuden kehitykseen. Ruhtinaiden sotimishalut eivät suinkaan vähentyneet kirkon Jumalanrauhan vuoksi. Keskinäisten sotien sijasta voimat yhdistettiin kirkon siunaamiin ristiretkiin, joilla pyrittiin vapauttamaan Pyhä maa muslimien käsistä. Ristiretkien myötä kehittyivät myös ritarikunnat. Ensimmäinen ristiretki tehtiin 1095-1101 ja viimeinen, kahdeksas, ristiretki tehtiin 1270.

Suhteellisen rauhallinen ajanjakso antoi vauhtia kaupankäynnille ja kaupunkien kasvulle. 1150-luvulla syntyi saksalaisten kaupunkien välinen liitto, joka sai nimekseen Hansa. Hansa oli löyhä kauppiaiden välinen liitto, jolla ei ollut koskaan yhtä johtajaa, vaan päätökset tehtiin epäsäännöllisin väliajoin pidetyillä Hansapäivillä.

Ensimmäiset Hansakaupungit olivat Lyypekki ja Hampuri. Hansa levitti valtaansa länteen ja itään ja hallitsi viimein Itämeren kauppaa lähes kokonaan. Hansa myöskin vauhditti kaupungistumista ja perusti uusia kaupunkeja.

Myöhäiskeskiaika (1300–1500 jKr.)

Myöhäiskeskiaika alkoi synkästi. Mustaa surmana tunnettu rutto saapui Italiaan 1347 ja levisi viidessä vuodessa koko Eurooppaan. Ruttoon sairastuneiden kuolleisuus oli lähes sata prosenttia, sillä ruttoon ei ollut minkäänlaista hoitoa. Euroopan väkiluku putosi 75 miljoonasta 50 miljoonaan viidessä vuodessa eli lähes kolmannes ihmisistä kuoli ruttoon. Venetsiassa kuoli 500-600 ihmistä päivässä ja väkiluku romahti kaksi kolmannesta. Työvoimapula oli valtava ja palkat kaupungeissa nousivat. Toisaalta tavaroiden hinnat romahtivat ostajien määrän pienentyessä. Kun rutto alkoi hellittää, maaseutu autioitui ihmisten muuttaessa kaupunkeihin, joissa maksettiin korkeita palkkoja. Ruhtinaat yrittivät voimakeinoin pitää alustalaisensa maaseudulla, mistä seurasi kapinoita.

Uskonpuhdistuksen myötä katolisen kirkon valta väheni 1500-luvulla ja Eurooppa jakautui protestantteihin ja katolisiin. Jo 1300-luvulla maallinen valta alisti paavit pelinappuloiksi omiin valtapeleihinsä. Varhais- ja sydänkeskiajalla kirkko oli ollut Euroopan ylin auktoriteetti ja Länsi-Eurooppaa yhdistävä tekijä. Myöhäiskeskiajalla kirkon valta väheni ja kansallisvaltiot alkoivat kehittyä.

Uudet teknologiat mullistivat maailmaa: Gutenbergin keksimä painokone mahdollisti kirjojen nopean kopiomisen ja teki kirjoituksia kopioineet munkit tarpeettomiksi. Löytöretket mullistivat ihmisten maailmankuvaa - Kolumbus purjehti Amerikkaan 1492 ja 1520-1522 purjehdittiin ensimmäisen kerran maailman ympäri Magellanin johdolla. 1300-luvulla alkaneen renessanssin myötä kiinnostus antiikin kieliin eli kreikkaan ja latinaan sekä antiikin kirjallisuuteen ja kulttuuriin heräsi uudelleen. 1300-luvun puolivälissä alettiin kehittää tuliaseita, minkä takia ritarilaitos sotilaallisena yksikkönä kohtasi loppunsa 1400-luvun aikana. Hansaliiton valta väheni, kun flaamit ja hollantilaiset nousivat sen kilpailijoiksi. Viimeiset Hansapäivät pidettiin 1669. Rooman imperiumi veti viimeisen henkäyksensä, kun ottomaanit valtasivat Itä-Rooman pääkaupungin Konstantinopolin 1453. Viimeinen Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan keisari Franz II luopui kruunusta 1806.

Keskiajan päättymishetkeä ei voida sanoa tarkasti. Eurooppa ei herännyt eräänä aamuna ja havainnut keskiajan päättyneen. Eiväthän keskiajan ihmiset edes tienneet elävänsä keskiaikaa. Omasta mielestään he elivät nykyaikaa.