6. Lathaan kertomus

Pian maa alkoi versoa omituisia kasveja. Keväällä maasta nousi pieniä taimia, jotka aiheuttivat ihmetystä, mutta niitä ei osattu pelätä. Vähitellen taimet kasvoivat ja ajan myötä uudet kasvit levisivät. Eräänä keväänä havaittiin, että uudet kasvit kuolettivat peltorihmastoa ja sato oli vaarassa. Uusia kasveja kitkettiin pois lakkaamatta, mutta ne kasvoivat aina uudelleen. Koko peltorihmasto kuoli ja kansaa kohtasi nälänhätä. Temppelin kellarin kosteisiin seiniin ilmestyi uusia, omituisia kasveja ja myös elämän rihmasto kuoli.

Yritimme syödä uusia kasveja. Monet niitä syöneet saivat vatsakipuja ja moni kuoli. Vaimoni Shukaron menehtyi, koska ei pystynyt syömään uusia kasveja eikä peltorihmastoa enää ollut. En pystynyt estämään hänenkään kuolemaansa. Halusin kuolla hänen mukanaan, mutta en voinut, koska olin syönyt elämän rihmaston hedelmiä. Vanhempi poikani Majerana kirosi minut ja muut jumalten valitut, koska emme väitteistämme huolimatta pystyneet poistamaan jumalten vihaa päältämme. Hän lähti kaupungistamme perheensä kanssa enkä nähnyt häntä enää koskaan.

Temppeliimme oli kerätty joitakin elämän rihmaston hedelmiä ennen kaiken rihmaston tuhoutumista. Annoin nuoremman poikani Miheden syödä hedelmät, vaikkei hän ollutkaan jumalten valittu. En halunnut menettää häntäkin. Hirvittävistä vatsakivuista huolimatta pysyimme hengissä elämän rihmaston hedelmien ansiosta. Kansa jatkoi uusien kasvien syömistä kivuista huolimatta, sillä muuta ruokaa ei ollut. Jotkut jäivät henkiin ja oppivat sietämään uusia kasveja. Nopeasti liikkuvaa tähteä kutsuttiin jo yleisesti Clothanin silmäksi ja kansa pysytteli öisin piilossa, jotta välttäisi sen katseen. Jättiläiset saapuivat jälleen ulvomaan kaupunkien luokse, mutta lähtivät pian pois.

Oli selvää, että jättiläiset olivat jollain lailla yhteydessä vitsauksiin, joten kansa alkoi karttaa niitä. Heti kun jättiläisiä näkyi, kansa piiloutui tai pakeni. Kansa päätti hylätä kaupunkinsa ja rakentaa uusia kaupunkeja vuoristoon, jonne jättiläiset eivät pääsisi. Uusiin kaupunkeihin nousi vähän temppeleitä, sillä kansa oli menettänyt uskonsa jumaliin. Minä olin yksi harvoista jumalten valituista ja Mihede avusti minua. Meillä oli aina nälkä, sillä uhrausten määrä oli vähäinen ja meitä hyljeksittiin. Pysyttelimme kaupungin laidalle rakennetussa temppelissä väkivallan pelossa. Jatkoimme katkeraa, loputtomalta tuntuvaa elämäämme ilman toivoa paremmasta. Kansa ryhtyi kasvattamaan ruoakseen niitä uusia kasveja, joita pystyimme syömään. Tasangoille hylätyt kaupungit sortuivat ja katosivat tuuleen.

Kansan rippeet olivat tuskin selvinneet Toisesta vitsauksesta, kun Kolmas ja Neljäs vitsaus saapuivat. Kolmas vitsaus saapui vaivihkaa. Kansan oli vähitellen yhä vaikeampi hengittää. He haukkoivat henkeä jo pienenkin rasituksen jälkeen ja ilma repi heidän keuhkojaan. Jotkut vain kaatuivat maahan ja tukehtuivat. Minä ja Mihede hengitimme raastavaa ilmaa, kunnes tuska viimein hellitti ja kirosimme elämän rihmaston hedelmiä. Lopulta kansa ei pystynyt muuhun kuin vain kaikkein kevyimpiin töihin ja kaikki kulkivat hitaasti. Rasittavat askareet tai juokseminen olisivat saaneet kansan tukehtumaan. Kaupungit rappeutuivat, koska kukaan ei jaksanut louhia uusia kiviä. Sadot pienenivät, koska suurten peltojen ylläpito kävi ylivoimaiseksi.

Neljäs vitsaus saapui myös hitaasti. Tuulet muuttuivat aina vain kylmemmiksi ja eräänä päivänä taivaalta satoi valkoista, kylmää tuhkaa, joka muuttui myöhemmin vedeksi. Ruoan puutteesta ja hengitysvaikeuksista kärsinyt kansa ei kestänyt kylmää. Kansa muuttui yhä hitaammaksi ja jotkut vaipuivat valeuneen, josta eivät koskaan heränneet. Kansan lukumäärä romahti. Clothanin silmä tuijotti meitä herkeämättä yötaivaalta.

Jotkut uskalikot kävivät tasangoilla ja kertoivat oudoista olennoista, jotka olivat vallanneet maailman. Kaikki tutut eläimet olivat kadonneet. Ainoastaan jättiläiset olivat jäljellä, mutta nekin olivat muuttuneet kammottavalla tavalla. Huhujen mukaan osa jättiläisistä asui nykyisin meressä ja ne kävivät rannikolla kaatamassa kalastajien veneitä. Näimme uusia outoja olentoja myös kulkemassa vuoristossa ja liitämässä taivaalla. Outojen olentojen mukana saapui Viides ja viimeinen vitsaus.

Seuraava >>