Minä, Lathaa, kirjoitan kansani tuhoon johtaneista tapahtumista tämän temppelin seiniin, ettei näitä pimeitä aikoja unohdettaisi, mikäli joku jää eloon. En ole nähnyt poikani Miheden lisäksi ketään muuta kansamme jäsentä pitkään aikaan, mutta maailma on suuri. Ehkä joku on säilynyt hengissä jossain muualla ja kertomukseni luetaan jonain päivänä.

Tuho alkoi monta sukupolvea sitten, kun taivaanlukijat havaitsivat uuden tähden. Se oli himmeä ja liikkui nopeasti taivaan halki. Taivaanlukijat antoivat tähdelle nimeksi Haekegin ratsu, sillä Haekeg kulkee lakkaamatta etsien Osilatan sielua tuodakseen hänet takaisin elämään. Jonkin ajan päästä näkyi tähdenlento, mutta jumalten valitut uhrasivat torjuakseen pahan eikä mitään pahaa tapahtunut. Kun yksi jumalten valittu vuotta myöhemmin kuoli, minusta tuli jumalten valittu ja söin temppelin kellarissa kasvavan elämän rihmaston hedelmiä. Olen kironnut tuota päivää jo lukemattomia vuosia.

Vaimoni oli nimeltään Shukaron ja meillä oli tytär ja kaksi poikaa. Syötyäni elämän rihmaston hedelmiä eläisin paljon heitä kauemmin. Näkisin perheeni vanhenevan ja kuolevan, mutta minä saattaisin elää niin kauan, että näkisin jälkeläiseni kymmenennessä polvessa. Kuvittelimme maailman jatkavan kulkuaan ennalta määrättyä tietä pitkin ja että meillä olisi vielä useita vuosia aikaa. Olimme väärässä.

Eräänä yönä vuosia uuden tähden ilmaantumisen jälkeen taivas oli täynnä putoavia tähtiä. Ihmisten mielen täytti pelko, mutta me jumalten valitut vakuutimme heidän olevan turvassa, kunhan vain uhraisimme riittävästi. Todellisuudessa mekään emme tienneet, mitä jumalat suunnittelivat varallemme. Havaitsin joidenkin jumalten valittujen silmissä pelkoa, mutta he eivät kertoneet epäilyksistään ääneen. Illalla tyynnytin perheeni vakuutteluillani ja ryhdyimme valmistelemaan tyttäremme Kajilacin avioliittoa. Pian tämän jälkeen ensimmäinen vitsaus iski kansaamme.

Seuraava >>