Kaikki alkoi siitä, kun huomasimme ympärillämme uudenlaista pikkuelämää. Lyhytikäisten ilmaantumisen jälkeen paljoakaan ei ollut tapahtunut, joten olimme iloisia saadessamme uudenlaista tarkkailtavaa. Olimme jo hieman kyllästyneet lyhytikäisten tarkkailuun, sillä he tekivät sukupolvesta toiseen samoja asioita yhä uudelleen ja uudelleen oudolla kiireellä tajuamatta toistavansa aikaisempia tekojaan. Ehkä se johtui siitä, että lyhytikäisten olemassaolo kesti niin vähän aikaa kerrallaan eikä heillä ollut rotumuistia.

Havaitsimme pikkuelämän muuttavan ympäristöämme ja jonkin ajan kuluttua huomasimme uuden pikkuelämän siirtyneen myös meidän kehoihimme. Muokkasimme kehojamme paremmin uudelle pikkuelämälle sopivaksi, jotta tarkkailumme helpottuisi. Samaan aikaan havahduimme siihen, että lyhytikäisten määrä väheni nopeasti. Päättelimme sen johtuvan siitä, että he eivät olleet muokanneet itseään uudelle pikkuelämälle sopivaksi.

Yritimme kertoa heille, mitä tehdä, mutta he vain möykkäsivät ja heittelivät meitä kivillä. Se oli aikaa myöten kiusallista, joten lopetimme ja ajattelimme lyhytikäisten tietävän, mitä he tekivät. Juuri kun olimme päässeet vauhtiin pikkuelämän tarkkailussa, ilmeni uusi muutos. Kamaralle ilmaantui uudenlaisia kasveja. Pienemmät kasvit olivat melko tylsiä, mutta suuret ja kovat kasvit saivat kasvaessaan mielenkiintoisia fraktaalimuotoja.

Entiset kasvit katosivat, joten yritimme syödä uusia kasveja. Suuret ja kovat kasvit paljastuivat paremmiksi, vaikka jouduimmekin säätämään kaikkien seitsemän mahamme ruoansulatusta sekä muotoilemaan hampaitamme. Pienistä kasveista ei lähtenyt nälkä pitkäksi aikaa, vaikka niitä söi kuinka kauan. Suurta ja kovaa kasvia saattoi sulatella pitkän aikaa ennen kuin siitä sai irti kaiken mahdollisen energian.

Lyhytikäiset eivät taaskaan halunneet kuunnella, kun yritimme selittää, miten heidän tulisi muokata ruoansulatustaan. Kollektiivi päätti, että meidän tulisi jättää heidät rauhaan ja keskittyä tärkeimpiin asioihin: tarkkailuun ja analysointiin. Lyhytikäiset kyllä huolehtisivat itsestään. Meillä oli muutakin tekemistä, sillä ilmasto oli yllättäen viilenemässä. Lisäksi kahdeksanytimisen kaasun sekä kahdeksanytimisen kaasun ja kuusiytimisen kaasun yhdistelmän suhde ilmassa alkoi muuttua.

Havaitsimme, että oman lämpötilamme muuttaminen ympäristön mukaan ei ollut hyvä ajatus. Ilman kylmetessä liikkumisemme hidastui ja ajattelusta tuli vaikeaa. Jotkut jopa vaipuivat jonkinlaiseen staattiseen olotilaan, kun lämpötila laski tarpeeksi. Saimme radikaalin idean ja kokeilimme oman lämpötilamme pitämistä vakaana ympäristön lämpötilasta riippumatta. Kasvatimme eristävän rasvakerroksen ja kehitimme eristävän karvakerroksen, vähän samanlaisen kuin lyhytikäisillä on päässään. Meidän piti syödä enemmän, mutta muuten ratkaisu toimi hyvin.

Seuraavaksi tutkimme tapoja käyttää entistä yleisempää kahdeksanytimistä kaasua hyväksemme. Havaitsimme sen olevan parempi energianlähde kuin aikaisemmin käyttämämme kahdeksanytimisen kaasun ja kuusiytimisen kaasun yhdistelmä. Kehitimme pumppusysteemin, jolla imimme kahdeksanytimistä kaasua sisäämme ja poistimme energianoton seurauksena muodostuvaa kahdeksanytimisen kaasun ja kuusiytimisen kaasun yhdistelmää.

Kollektiivi ei muistanut, milloin viimeksi olisimme eläneet näin mielenkiintoisia aikoja. Unohdimme lyhytikäiset kokonaan, sillä näimme heitä enää harvoin. He tuntuivat jopa välttelevän meitä ja juoksivat pakoon heti nähdessään meidät. Emme surreet asiaa, sillä yhtäkkiä vanha elämä alkoi korvautua täysin uudenlaisella elämällä. Meillä oli paljon tekemistä tarkkaillessamme tätä uutta elämää. Suurin yllätys oli silti vielä tulossa.

Eräänä päivänä joku uusi puhui meille, mutta puhe vaikutti tulevan suuresta nestekasaumasta. Vaelsimme nestekasauman luokse, sillä emme ensin uskoneet asiaa. Kukaan kollektiivista ei nykyisin pysty elämään nestekasaumassa, vaikka muistammekin miten menneisyydessä siirryimme sieltä kaasukasaumaan. Meille selvisi, että meriveljet olivat ilmaantuneet maailmaan. He eivät tienneet, miten olivat joutuneet luoksemme. Meriveljien rotumuistin mukaan he olivat ennen asuneet nestekasaumaa muistuttavassa Meri-nimisessä paikassa Muualla ja nyt he olivat Täällä.

Keskustelimme pitkään ja kuuntelimme, kun meriveljet kertoivat, millaista elämä oli Muualla. Me puolestaan kerroimme, millaista Täällä oli ja miten asiat Täällä olivat viime aikoina muuttuneet. Elementit kuitenkin erottivat meidät toisistamme ja tunsimme omituista kaipausta. Huomasimme, että emme olleet nähneet lyhytikäisiä pitkään aikaan ja ajattelimme tutkia, mitä heille kuului. Emme kuitenkaan löytäneet lyhytikäisiä enää mistään. Lyhytikäisten kaikki pesät olivat tyhjiä, emmekä käsittäneet, minne he olisivat voineet mennä.

Etsimme lyhytikäisiä kauan, kunnes eräs meistä huomasi heidän tyhjän pesänsä luona omituista värähtelyä. Hän sääti tarkkailuelimiään ja huomasi iloksemme, että lyhytikäiset olivat vielä olemassa. Lyhytikäiset ovat nyt aavistuksen eri tasolla kuin aikaisemmin, minkä takia emme havainneet heitä ja luulimme heidän kadonneen. Lyhytikäiset ovat rakentaneet uusia pesiä erilaisesta materiaalista ja näyttävät viestivän havaitsemallamme omituisella värähtelyllä keskenään pitkin matkojen takaa. Lisäksi he liikkuvat nykyisin usein jonkinlaisissa säiliöissä.

Näyttää siltä, että lyhytikäiset ovat sopeuttaneet itsensä muutoksiin ilman apuamme, joten kollektiivin päätös jättää heidät rauhaan oli oikea. Keskitymme tulevaisuudessa vain tarkkailuun ja analysointiin, emmekä pyri kommunikoimaan heidän kanssaan. On mielenkiintoista seurata, miten lyhytikäiset kehittyvät tästä eteenpäin. Ainakin lyhytikäisten omituinen kiire asioiden suhteen on vielä tallella. Emme tiedä, vieläkö heillä on tapana tehdä samoja asioita yhä uudelleen sukupolvesta toiseen. Toivottavasti ei, sillä se on tarkkailijan kannalta melko pitkästyttävää.