Täytettyä kanaa
Tässä osa aineksista, joista tehtiin täytettyä kanaa. Kana ostettiin Sellon CityMarketista. Vaikka paketti varoitteli, että sisälmykset olisivat mukana, niin en minä ainakaan kanasta sisälmyksiä löytänyt. Joskus olen ostanut tanskalaisen kanan, jossa olivat sisälmykset mukana, mutta ne olivat erillisessä muovipussissa kanan sisällä. Tämä kana oli tyhjä.
Täyte:
4 viipaletta täysjyväpaahtoleipää
1/2 pakettia pekonia
1/2 pakettia parmesan-juustoraastetta
1/2 tölkillistä aurinkokuivattuja tomaatteja
1 sipuli
1/2 lasillista lihalientä (1 lihaliemikuutio, sekoitetaan veteen ja kuumennetaan mikrossa)
Paloittelin leivän, pekonin, tomaatin sekä sipulin ja sekoitin ne keskenään. Sitten kaadoin päälle lihaliemen ja lisäsin juustoraasteen. Lopuksi sekoitin kunnes leipä imi lihaliemen ja pehmeni. Huuhtelin kanan sisäpuolelta ja täytin sen.
Ongelmaksi tuli kanan sulkeminen uudelleen. Kokeilin kaiken maailman hammastikkuvirityksiä ja jalkojen sitomista. Lopulta neuloin kanan kiinni puuvillalangalla. Tuskin minua tämän perusteella huolitaan kirurgiliittoon, mutta täyte pysyi kanassa (ainakin melkein kaikki). Kana lasivuokaan, hieman vettä, muutama pippuri sekä Lidlin yrttimaustetta veden sekaan. Paistoaika 175 asteessa n. pari tuntia.
Tällaiselta kana näytti uunista otettuna. Liemestä olisi voinut suurustaa kastiketta, mutta sen sijaan käytimme valmista Romana-kastiketta, jossa oli tomaattia ja rucolaa. Siivet ovat siirtyneet kanan päälle, koska testasin niiden avulla kanan kypsyyden. Jos siipi lähtee vetämällä irti ilman suurempia voimanponnistuksia, niin kana alkaa olla tarpeeksi kypsää.
Kana toiseen astiaan, koivet irti ja kana auki. Lisukkeena täytteen rinnalla oli riisiä. Hyvää oli.
Lähettänyt – Sent by Jussi | 15:48
(1) kommenttia - comments
Kommentit
Mikäs se sellainen firma on, joka lupaa kanassa myös sisäelimet, joita kuitenkaan ei ole? ? Olen pari kertaa ostanut Prismasta olisko ollut Kokki-merkkistä kanaa eikä siinäkään sisuksia ollut. Haluaisin jostain saada kunnon kanan elimineen päivineen. Kyllä kanaruoissa on ihan erilainen tatsi kuin broileriruoissa.
Lähettänyt Pekkateemu | 08.02.08 15:38