« Patjalla makailu oli tapana jo varhaisimmilla nykyihmisillä | Memoria volatilis | Maya III »

tammikuu 06, 2013

Atorox 2013

Atorox-kisa on jälleen käynnistynyt. Atorox-palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle science fiction- tai fantasianovellille. Ehdokasasettelu on käynnissä, mikä tarkoittaa että viime vuonna ilmestyneistä novelleista valitaan varsinaiseen äänestykseen pääsevät. Kuka tahansa voi ehdottaa 10.3. asti haluamaansa novellia jatkoon. Lopulliselle äänestyslistalle valikoidaan 20–30 eniten kannatusta saanutta novellia, joiden joukosta valitaan voittaja yleisöäänestyksellä.

Itse olen mukana kisassa seuraavilla novelleilla:

Kuninkaiden veri (Kultakuoriainen #4)
Wilhelmus Lyypekkiläisen kuolema (Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia)
Kun huominen saapuu (Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia)
Katarsis (Kumman rakas)
Eivätkä he kokoontuneet vuorelle (Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita)
Valkea varpunen (Mannerheimin seikkailuja)
Marsin aave (Me emme valehtele ja muita Puolueen hyväksymiä novelleja)
Paavo Väyrynen - elvyttäjä (On suurten muinaisten aika)

Eli jos haluaa jonkin noista pääsevän jatkoon, niin ei muuta kuin ehdottamaan. Ohjeet löytyvät Atorox-sivulta.

(Jos joku ihmettelee, miksi Tiamatin värit -antologiassa oleva Clothanin silmä ei ole listalla, niin se ilmestyi ensimmäisen kerran jo 2008.)

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Kommentoi - Post a comment

Jos et ole kommentoinut aikaisemmin, kommenttisi ilmestyy vasta kun se on hyväksytty.