« tammikuu 2012 | Memoria volatilis

tammikuu 07, 2013

Maya III

Maya III

Didrichsenin taidemuseossa on 28.4.2013 asti Maya III -näyttely, joka on jatkoa aikaisemmille Maya-näyttelyille. Teemana on Life - Death - Time. Museon maanpinnalla olevissa tiloissa esitellään mayojen elämää, alakerrassa on kuolemaa käsittelevä Xibalba-osasto sekä teatteri, jossa esitetään vuoden 2012 ennustuksia käsittelevää dokumenttia. Kaikki lienevät tosin huomanneet, ettei maailmanloppua tullutkaan. Esillä on myös käsitöitä sekä nykymayoista otettuja valokuvia.

Näyttely kannattaa käydä katsomassa, vaikka olisi nähnyt aikaisemmatkin Maya-näyttelyt, sillä mukana on paljon uutta esineistöä ja edellisestä näyttelystä on jo kuusi vuotta. Tällä kertaa mieleen jäivät erityisesti kuninkaalliset kanimaljakot, joissa kuvataan kuinka kepposteleva kani nöyryyttää jumala L:ä. Ainoastaan teatterissa esitettävä video oli pettymys, sillä siinä oli liikaa new age -hörhöilyä. Mayojen kalenteria koskevat osuudet olivat kuitenkin mielenkiintoisia, joten niiden vuoksi videon katsomista kannattaa harkita.

Didrichsenin taidemuseo itse on yhtä aikaa hämmentävä ja sympaattinen, sillä se on rakennettu entiseen asuintaloon. Harvassa museossa on takkanurkkausta lepotuoleineen, sänkyä vessan vieressä tai ikivanhaa jääkaappia teatterin nurkassa. Museo menee Maya-näyttelyn jälkeen peruskorjaukseen, joten jos ei ole nähnyt museota nykymuodossaan niin siinä yksi syy lisää suunnata Maya III -näyttelyyn.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

tammikuu 06, 2013

Atorox 2013

Atorox-kisa on jälleen käynnistynyt. Atorox-palkinto myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle science fiction- tai fantasianovellille. Ehdokasasettelu on käynnissä, mikä tarkoittaa että viime vuonna ilmestyneistä novelleista valitaan varsinaiseen äänestykseen pääsevät. Kuka tahansa voi ehdottaa 10.3. asti haluamaansa novellia jatkoon. Lopulliselle äänestyslistalle valikoidaan 20–30 eniten kannatusta saanutta novellia, joiden joukosta valitaan voittaja yleisöäänestyksellä.

Itse olen mukana kisassa seuraavilla novelleilla:

Kuninkaiden veri (Kultakuoriainen #4)
Wilhelmus Lyypekkiläisen kuolema (Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia)
Kun huominen saapuu (Huomenna ne tulevat ja muita eriskummallisia kohtaamisia)
Katarsis (Kumman rakas)
Eivätkä he kokoontuneet vuorelle (Maailmanlopun kirjasto ja muita tuomiopäivän tarinoita)
Valkea varpunen (Mannerheimin seikkailuja)
Marsin aave (Me emme valehtele ja muita Puolueen hyväksymiä novelleja)
Paavo Väyrynen - elvyttäjä (On suurten muinaisten aika)

Eli jos haluaa jonkin noista pääsevän jatkoon, niin ei muuta kuin ehdottamaan. Ohjeet löytyvät Atorox-sivulta.

(Jos joku ihmettelee, miksi Tiamatin värit -antologiassa oleva Clothanin silmä ei ole listalla, niin se ilmestyi ensimmäisen kerran jo 2008.)

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments