« heinäkuu 2009 | Memoria volatilis | marraskuu 2009 »
lokakuu 28, 2009
1809
Uusin 2 euron arvoinen erikoisraha on merkkivuoden 1809 muistoraha. Kuva-aihe on Porvoon tuomiokirkon profiili ja se viittaa vuonna 1809 pidettyihin Porvoon valtiopäiviin. Rahaa jaetaan pankeissa ja liikkeissä tavallisten 2 euron kolikoiden seassa, minkä lisäksi kolikoita voi vaihtaa Postin myymälöissä 29. ja 30. lokakuuta.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 20:24
(0) kommenttia - comments
lokakuu 27, 2009
United States of Scandinavia
Ruotsalainen historiantutkija Gunnar Wetterberg ehdottaa, että Kalmarin unioni pitäisi perustaa uudelleen. Pohjoismainen liittovaltio kun toisi pohjoiselle ulottuvuudelle enemmän painoarvoa EU:ssa. Ihan mielenkiintoinen ajatus, mutta tiellä on aika suuria esteitä. Ensinnäkin kaikki pohjoismaat eivät kuulu NATO:on eivätkä kaikki EU:hun. Olisiko uusi liittovaltio automaattisesti mukana NATO:ssa ja EU:ssa vai ei? Sitten on sellaisia pikkujuttuja kuin kielikysymys, valuutta ja se, että miten liittovaltiota hallittaisiin. Wetterberg ehdottaa johtajaksi Tanskan kuningatarta, mikä tuskin kelpaa muille maille. Missä parlamentti olisi ja paljonko kukin maa saisi kansanedustajia? Entä jos Keski-Euroopan maat perustavat vastavetona uudelleen Pyhän Saksalais-Roomalaisen keisarikunnan?
HS: Ruotsalaistutkija: Pohjoismaista liittovaltio ja uusi supermahti
The Local: Swedish historian touts Nordic power bloc

Lähettänyt – Sent by Jussi | 10:39
(1) kommenttia - comments
lokakuu 25, 2009
Zombeja ja matkailua
Tänä syksynä on ilmestynyt kaksi kirjaa, joissa on tekstejäni. Ensimmäinen on Juri Nummelinin kokoama Tuhansien zombien maa, jossa on 1920-luvulle sijoittuva kauhunovellini Lemminkäisen kuolema. Toinen on ESC:n (Espoon science fiction- ja fantasiaseura) julkaisema Fantastinen Espoo - spekulatiivinen matkaopas, jossa esitellään Espoon vähemmän tunnettuja nähtävyyksiä. Matkaoppaassa on peräti kolme tekstiäni, jotka käsittelevät Espoon vanhaa kaupunkia, Mustalahtea ja Länsikylää. Zombikirjaa saa kirjakaupoista ja Espoon matkaopasta tilaamalla sähköpostitse ESC:istä.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 22:48
(2) kommenttia - comments