« MMIX | Memoria volatilis | Keikkakuski »

maaliskuu 17, 2009

Kuluttaja liikkuu ja käy pyydykseen

Mediakin on nyt herännyt huomaamaan, että ihmiset tilaavat tavaroita nettikaupasta. Itse olen tilannut tavaraa verkkokaupoista jo lähes vuosikymmenen. Harmillisesti en muista, mikä oli ensimmäinen verkkokaupasta tilaamani tuote ja mistä sen tilasin. Amazonin tilaushistorian mukaan olen tilannut historiateoksia vuonna 2002, mutta muistaakseni tilasin jotain jo sitä ennen. Oma syyni lähteä virtuaaliostoksille ulkomaille oli yksinkertaisesti se, ettei haluamiani kirjoja saanut Suomesta, ainakaan järkihintaan. Joitakin TKK:n kurssikirjojakin sai ulkomailta edullisempaan hintaan.

Sittemmin olen tilannut CD:t, DVD:t, kirjat ja tietokonepelit lähes yksinomaan verkkokaupoista. Alennusmyynneistä tulee tehtyä heräteostoksia, mutta jos aion hankkia esim. kalliimman DVD-boxin, tutkin tarkkaan mistä sen saa halvimmalla. Elokuvien kohdalla rajoituksia aiheuttaa lähinnä tekstitysten puute, mutta se ei mikään ehdoton este. Ulkomainen musiikki taas tulee lähes poikkeuksetta halvemmaksi ulkomailta tilattuna. Suomalaisten verkkokauppojen ainoita valttikortteja lienevät suomalaiset tuotteet. Suomenkielistä musiikkia ja suomalaisia kirjoja ei löydy ulkomaisista verkkokaupoista.

Verkkokaupoissa itselleni tärkeitä asioita ovat hinta, toimitusnopeus ja luotettavuus. Verkkokaupan suomalaisuus ei sinänsä ole asia, josta olen valmis maksamaan lisähintaa. Minua ei kiinnosta, postitetaanko tuote Suomesta, Saksasta, Yhdysvalloista, Jerseyltä vai Timbuktusta kunhan saan sen hyvään hintaan ja suhteellisen nopeasti. Jotain on kyllä suomalaisessa elinkeinoelämässä pahasti vialla, jos tuotteen kuljettaminen Atlantin takaa tai muualta Euroopasta on halvempaa kuin sen postittaminen samasta maasta. En nyt sano sen enempää Postin järkyttävän korkeista postimaksuista, joihin olen törmännyt myytyäni tavaraa Huuto.net:in kautta.

Mistä sitten etsin ja tilaan tavaroita? Kirjoja etsivälle AddALL on rahanarvoinen palvelu. Vaikka Amazon on yleensä halvin, palvelu auttaa etsimään myös harvinaisempia kirjoja, joita ei Amazonilta löydy. Musiikin ja elokuvien suhteen Play.com on kaikkein paras. Toimitus on nopea ja postikulut sisältyvät hintaan. Suomalaisista verkkokaupoista voi etsiä Vertaa.fi:llä ja MBnetin hintaseurannalla. Näiden lisäksi tarkastan usein hinnan myös NetAnttilasta ja Verkkokauppa.com:ista. Ja ainahan on tietysti Huuto.net, Antikka.net ja eBay, jos mistään muualta ei tärppää.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Kommentoi - Post a comment

Jos et ole kommentoinut aikaisemmin, kommenttisi ilmestyy vasta kun se on hyväksytty.