« lokakuu 2008 | Memoria volatilis | joulukuu 2008 »
marraskuu 27, 2008
Nettiromaani Google Maps -kartoilla
Christoph Bendan on julkaissut nettiromaanin Senghor On The Rocks (nimestä huolimatta saksankielinen), jonka yhteydessä on Google Maps -karttoja. Karttojen avulla voi seurata päähenkilön kulkemista paikasta toiseen. Luulisin. Vaikea sanoa, kun en saksaa hirveästi osaa. Sinänsä mielenkiintoinen konsepti, joka voisi toimia ainakin matkakirjoissa.
The Inquirer: Google Maps novel is a real page turner

Lähettänyt – Sent by Jussi | 09:28
(0) kommenttia - comments
marraskuu 24, 2008
Buran
Tänä syksynä tulee kuluneeksi 20 vuotta siitä kun Neuvostoliiton avaruussukkulan Buranin olemassaolo julkistettiin virallisesti. NL:n sukkulaohjelma sai aikaiseksi yhden miehittämättömän testilennon sekä muutaman keskeneräisen sukkulan. Ensimmäinen testilento 15.11.1988 jäi myös viimeiseksi ja Buran-ohjelma lopetettiin NL:n romahdettua. Ironisesti myös ainut koskaan lentänyt Buran-sukkula OK-1.01 tuhoutui kun sen huonokuntoinen säilytyshalli romahti 2002. Samassa onnettomuudessa kuoli 8 ihmistä. Yhdysvaltojen sukkulaohjelmaakaan ei voi pitää täydellisenä menestyksenä, sillä viidestä sukkulasta kaksi (Challenger ja Columbia) on tuhoutunut onnettomuuksissa vieden mukaan 14 astronauttia. ESA:n Hermes-sukkula ei päässyt edes prototyyppiin asti. Avaruussukkulaohjelmat näyttävät olevan enemmän tai vähemmän kirottuja.
BBC News: Buran - the Soviet 'space shuttle'
Buran-Energia

Lähettänyt – Sent by Jussi | 16:54
(0) kommenttia - comments
Hadrianuksen muuri oli hyväksi kelttien taloudelle
Hadrianuksen muuri ei English Heritagen tutkimuksen mukaan eristänytkään kelttejä roomalaisista vaan tarjosi mahdollisuuden kaupankäyntiin. Muurin varrelle kehittyi monipuolinen taloudellinen verkosto, joka palveli roomalaisia ja roomalaista asutusta oli muurin molemmilla puolilla.
YLE: Hadrianuksen muuri olikin onnenpotku kelttien taloudelle
Telegraph: Hadrian's wall boosted economy for ancient Britons, archaeologists discover
English Heritage: Aerial Survey Reveals Hidden History of Hadrian's Wall

Lähettänyt – Sent by Jussi | 15:59
(1) kommenttia - comments
marraskuu 21, 2008
Germania
Viimein ehdin kirjoittaa Jukka M. Heikkilän uudesta kirjasta Germania. Kirja sijoittuu vuoteen 20 jKr. ja kertoo roomalaisten retkikunnasta, joka lähtee tutkimaan huhuja Albis-joen (nyk. Elbe) yläjuoksulla olevasta roomalaisesta linnakkeesta. Teutoburgin taistelun jälkeen Rooman itäinen raja on siirretty Reinille eikä sen itäpuolella pitäisi olla roomalaisia joukkoja. Silti joesta poimitun miehen viimeiset sanat viittaavat siihen, että syvällä Germanian kätköissä olevassa Germanopoliksessa on vielä roomalaisia. Mukaan matkalle pakotetaan arkkitehti Numericus, jonka tehtävä on tulkita hänen isänsä mystisiä Germanopolikseen liittyviä muistiinpanoja. Kaikkien intresseissä ei kuitenkaan ole löytää eloonjääneitä joen yläjuoksulta.
Ensimmäiseksi tällaisesta juonesta saattaa tulla mieleen Pimeyden sydän ja Ilmestyskirja. Nyt., mutta Germania on täysin erilainen. Minulle kirjasta tuli enemmänkin mieleen H. Rider Haggardin Kuningas Salomon kaivokset. Germania on nimittäin Heikkilän kirjoista selkeimmin seikkailuromaani. Siinä on myös enemmän fiktiota suhteessa faktaan kuin aikaisemmissa kirjoissa. Historiallisten tapahtumien dramatisoinnin sijaan Germania on historialliseen viitekehykseen sijoitettua fiktiota. Luultavasti juuri se tekee Germaniasta erilaisen lukukokemuksen verrattuna muihin Heikkilän kirjoihin. Juoni ja teksti kulkee jotenkin vapaammin, kun sitä ei ole sidottu niin tarkasti historiallisiin tapahtumiin.
Vaikka kyseessä on fiktio, ovat tarpeelliset faktat kohdallaan ja roomalaista teknologiaa esitellään insinöörilukijan kannalta kiitettävässä määrin. Varsinkin antiikin aikaisen aurinkokellon toimintaperiaate on juonen kannalta keskeisessä osassa. Ainoastaan fennit jäävät jotenkin epämääräisiksi, koska tuon ajan suomalaisista ei tiedetä paljoakaan. Onhan kirjassa viittauksia kaiken maailman taruolentoihin eikä ihan kaikkea teknologiaa ole varmuudella ollut olemassa jo kirjan kuvaamana aikana, mutta teknologia on mahdollisuuksien rajoissa eikä Germaniassa sentään tule örkkejä vastaan. Jos historiallinen fiktio kiinnostaa, niin Germania kannattaa lukea.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 21:21
(0) kommenttia - comments
marraskuu 19, 2008
Lifen kuva-arkisto nettiin
Google on siirtämässä amerikkalaisen Life-lehden kuva-arkistoa nettiin. Arkistossa tulee olemaan 10 miljoonaa valokuvaa, joukossa myös Suomeen liittyviä kuvia. Yksityishenkilöt ja tutkijat saavat käyttää Lifen kuva-arkistoa ilmaiseksi.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 21:55
(0) kommenttia - comments
marraskuu 13, 2008
Pining for the fjords
Monty Pythonin kuollut papukaija -sketsin esi-isä on löydetty. 300-luvulta peräisin olevassa kreikkalaisessa käsikirjoituksessa on samantapainen vitsi, jossa ostaja yrittää perua kaupan kun hänen ostamansa orja paljastuukin kuolleeksi. Lisää todistetusti vanhoja vitsejä löyty kirjasta Philogelos: The Laugh Addict.
BBC News: Dead Parrot sketch ancestor found

Lähettänyt – Sent by Jussi | 13:20
(0) kommenttia - comments
marraskuu 04, 2008
Kiinan toiseksi viimeinen keisari myrkytettiin
Tutkijoiden mukaan Kiinan toiseksi viimeinen keisari Guangxu myrkytettiin arsenikilla. Hänen hiuksistaan löytyi arsenikkia 2000-kertainen määrä verrattuna normaalin terveen ihmisen hiuksiin. Murhaajasta ei ole tietoa, mutta syylliseksi epäillään leskikeisarinna Cixiä, joka määräsi Guangxun kotiarestiin. Cixi itse kuoli vuorokauden sisällä Guangxun kuolemasta. Valtaistuimelle nousi Pu Yi, joka jäi Kiinan viimeiseksi keisariksi.
CNN: Arsenic killed Chinese emperor, reports say
Xinhua: Forensic scientists: China's reformist second-to-last emperor was murdered

Lähettänyt – Sent by Jussi | 20:21
(0) kommenttia - comments