« helmikuu 2008 | Memoria volatilis | huhtikuu 2008 »

maaliskuu 19, 2008

Uusi verkkomusiikkilehti

Verkkoon on ilmestynyt uusi musiikkilehti nimeltä Kuusi. Sisältää arvosteluja ja musiikkiaiheisia artikkeleita.

Kuusi - Musiikkilehti

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Scifi-kirjailija Arthur C. Clarke kuoli

90-vuotias Arthur C. Clarke kuoli 19.3. klo 1:30 paikallista aikaa sairaalassa Sri Lankassa. Hän oli jo joutunut useaan kertaan sairaalahoitoon hengitysvaikeuksien takia. Clarke tunnettiin parhaiten Avaruusseikkailu 2001 -kirjastaan, josta Stanley Kubrick teki saman nimisen elokuvan. Clarken kirjaan Uhka avaruudesta pohjautuvan elokuvan Rendezvous with Rama on määrä saada ensi-iltansa ensi vuonna. Clarke oli kirjailijan uransa ohella myös tiedemies ja hän levitti ideaa geostationaarisista tietoliikennesatelliiteista.

Clarke kehitti myös ns. Clarken lait, jotka ovat:
1. Kun arvostettu, mutta iäkäs tutkija sanoo, että jokin on mahdollista, hän on lähes varmasti oikeassa. Kun hän sanoo, että jokin on mahdotonta, hän on hyvin todennäköisesti väärässä.
2. Ainoa keino löytää mahdollisen rajat on tunkeutua aavistuksen verran niiden taakse, mahdottomaan.
3. Tarpeeksi pitkälle kehittynyttä teknologiaa ei voi erottaa taikuudesta.

BBC News: Writer Arthur C Clarke dies at 90
CNN: Author Arthur C. Clarke dies
The New York Times: Arthur C. Clarke, 90, Science Fiction Writer, Dies

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |

maaliskuu 18, 2008

Clothanin silmä

SciFi-novellini Clothanin silmä on nyt luettavissa netissä.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 17, 2008

Kilpailu on ratkennut!

talvikuningas.jpg

Avaruuslaamakilpailun voitti Piia R. joka löysi tarinasta yli 30 sinne ujuttamaani SciFi-viittausta sekä muutaman ylimääräisenkin. Hänelle lähtee siis CMX:n Talvikuningas-levy. Onnea! Muut osallistuneet olivat lähes tasavahvoja ja kuten jo lupasin, tiedossa on myös yllätyspalkintoja. Täydellinen lista viittauksista tulee myöhemmin.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Pyhä Patrick ja Pyhä Urho

Tänään vietetään Pyhän Patrickin muistopäivää eli Saint Patrick's Daytä. Pyhä Patrick muistetaan siitä, että hän ajoi käärmeet pois Irlannista. Harva lienee kuullut suomalaisesta pyhimyksestä nimeltä Urho. Legendan mukaan Urho karkoitti joko sammakot tai heinäsirkat Suomesta, tästä ei olla ihan varmoja. Aika huonoa työtä hän kuitenkin teki, koska molempia elukoita esiintyy vielä Suomen luonnossa. Koko juttu on todellisuudessa suomalaisten siirtolaisten keksintöä vastauksena irlantilaisten siirtolaisten Pyhän Patrikin juhlintaan. Eihän luterilaisessa Suomessa mitään pyhimyksiä ollut.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Göringin ja von Ribbentropin pojat Suomen sodissa

Ilta-Sanomien uutisoi tänään, että Hermann Göringin poikapuoli Thomas Kantzow ja Joachim von Ribbentropin poika Rudolf von Ribbentrop sotivat Talvisodassa ja Jatkosodassa. Rudolfin osallistuminen Suomen sotiin ei sinänsä ole uutinen, tiedot hänen sotilasurastaan löytyvät Wikipediasta. Myös Christopher Lee yritti osallistua vapaaehtoisena Talvisotaan, mutta häntä ei päästetty rintamalle. Keitähän muita ulkomaalaisia kuuluisuuksia taisteli Suomen puolella?

Ilta-Sanomat: Göringin ja von Ribbentropin pojat taistelivat Suomen sodissa!

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Päivän ristiriitaiset uutisotsikot

Pelaaja-lehti: Videopelit eivät aiheuta väkivaltaista käytöstä
Pelaaja-lehti: 13-vuotias ampui kaveriaan kesken pelisession

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 16, 2008

80 pokaalia on paronilla palkintokaapissa

Manfred von Richthofenista eli tuttujen kesken Punaisesta paronista kertova elokuva The Red Baron saa pian ensi-iltansa Saksassa. Tiettävästi Ressu ei ole mukana. Elokuva on jo aiheuttanut kohua, sillä se esittää saksalaisen sotasankarin positiivisessa valossa. Richthofen kuoli jo vuonna 1918 eikä hänellä ollut mitään tekemistä natsien kanssa, mutta elokuvan pelätään ilmeisesti poikivan uusia elokuvaprojekteja, joissa II maailmansodan aikaisia saksalaisia sotasankareita kuten Erwin Rommel esitettäisiin positiivisessa valossa. Moiset elokuvat lietsoisivat sitten vääränlaista kansallistunnetta.

Guardian: Red Baron recast as a German hero

Tässä epävirallinen traileri, virallinen löytyy elokuvan kotisivuilta.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(1) kommenttia - comments

maaliskuu 15, 2008

Perusta löytyi muinaistemppeli

Eteläisestä Perusta läheltä Sacsayhuamanin inkaraunioita ja Machu Picchun rauniokaupunkia on löydetty muinainen temppeli. Löydetty temppeli rakennettiin todennäköisesti jo ennen inkojen valtakautta ja inkat laajensivat temppeliä myöhemmin. Temppelin läheltä löytyi myös muinainen tie ja kastelujärjestelmiä.

BBC News: 'Pre-Inca' temple found in Peru
Reuters: Peru archeologists find Inca temple in Andes
Living in Peru: Photo of the day - Sacred Inca temple found in Sacsayhuaman

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 11, 2008

Kuolemansynnit 2.0

Vatikaani päivitti kuolemansynnit. Tässä uudet teot, joista joutuu paholaisen pannuun paistumaan.

-Saastuttaminen
-Geenimanipulaatio
-Ylettömän omaisuuden haaliminen
-Köyhyyden aiheuttaminen
-Huumeiden käyttäminen ja kauppaaminen
-Moraalisesti kyseenalaiset kokeilut
-Ihmisluonnon perusoikeuksien loukkaaminen

Kaksi viimeistä ovat aika epämääräisiä, mutta ainakin geenimaissin kasvattajat joutunevat helvettiin.

BBC News: Fewer confessions and new sins

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Atorox, ihmisten valtias

Atorox-ehdokkaat julkistettiin tänään ja olen mukana kisassa Vetehinen-novellilla, joka löytyy Usva 2/07:stä.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 10, 2008

Tupakointikielto johti arkeologiseen löytöön

Arkeologi Percival Turnbull lähti tupakointikiellon vuoksi Durhamilaisesta pubista pihalle polttelemaan piippua ja teki yllättävän löydön. Pubin seinään oli muurattu n. vuodelta 1300 peräisin oleva hautakivi. Vaikka kivi oli maalattu, niin kokenut arkeologi tunnisti mistä oli kyse. Pubinpitäjällä ei ollut aavistustakaan mistä kivi oli peräisin ja nyt sen historiaa yritetään jäljittää asiakirjoista.

The Northern Echo: 700-year-old artefact found thanks to pub smoking ban

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

Roomalaisia freskoja

Keisari Augustuksen talo on avattu yleisölle Roomassa. Kyseessä on Augustuksen asunto ajalta ennen hänen keisariuttaan. Talon suurin nähtävyys ovat seinien freskot, jotka on luultavasti tehnyt egyptiläinen maalari n. vuonna 30 ennen ajanlaskun alkua. Ainoastaan viisi vierailijaa pääsee huoneisiin kerrallaan, jotta freskot eivät vahingoitu. Mikäli Rooma on liian kaukana matkakohteeksi, Amos Andersonin taidemuseon Domus Pompeiana -näyttelyssä pääsee ihailemaan Pompeijilaisia freskoja.

BBC News: House of Augustus opens to public
The Roman Forum: House of Augustus reopens
Amos Andersonin taidemuseo

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 09, 2008

Kilpailu!

Minut suostuteltiin taas kerran kirjoittamaan tarina neulelehti Ullaan. Kristel halusi nimenomaan avaruuslaaman ja neulojien painostusryhmä oli samaa mieltä. No, kirjoitin tarinan ja ujutin mukaan muutaman viittauksen erinäisiin SciFi-aiheisiin elokuviin, kirjoihin ja ties mihin. Loppujen lopuksi viitteitä tuli niin paljon, että päätin pistää pystyyn kilpailun. Se, joka löytää eniten tarinaan ujuttamiani SciFi-viittauksia ja kertoo mistä elokuvasta/kirjasta/jostain muusta viittaukset ovat peräisin, saa omakseen CMX:n Talvikuningas-levyn normaalipainoksen (tähdennän vielä että kyseessä ei ole erikoispainos). Mikäli useampi henkilö lähettää yhtä pitkän listan, voittaja arvotaan heidän keskuudestaan. Omaa listaansa ei kannata laittaa vastaukseksi tähän merkintään, jos ei halua antaa muille tasoitusta. Sen sijaan vastaus kannattaa lähettää osoitteeseen jussi[ät]katajala.net. Vastausaikaa on viikko eli 16.3. klo 23:59 asti. Sen jälkeen on turha lähettää vastauksia. Valittaa ei kannata, koska avaruudessa kukaan ei kuule huutoasi. Yritän myös keksiä jotain yllätyspalkintoja.

Ai niin, se avaruuslaamajuttu löytyy täältä.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(2) kommenttia - comments

maaliskuu 06, 2008

Hautalöytö Kreikassa

Kreikkalaisella Lefkadan saarella tehtiin hautalöytö tietöiden yhteydessä. Hauta edustaa mykeneläistä kulttuuria ja on yli 3000 vuotta vanha

AP: Ancient Tomb Found on Greek Island

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 03, 2008

Seitsemäs temppeliherra

seitsemas.jpg

Juha-Pekka Koskisen uutuus Seitsemäs temppeliherra on BookPlussassa melkoisessa alennuksessa. Normaalihinta on 23,95e, tarjoushinta 10e. Vinkin antoi kirjailija itse Savurenkaita-blogissaan.

Tarjous loppui jo. Vain nopeat elävät.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments

maaliskuu 02, 2008

Arn

Kävimme katsomassa Arn - Temppeliritarin viime torstaina. Elokuvan historiallista puolta on jo käsitelty kattavasti Tempus omnia revelat -blogissa, joten ei siitä enempää. Elokuva ei ole saanut Suomessa kovin hyviä arvosteluja, mutta Ruotsissa sillä on ollut yli miljoona katsojaa. Ensi-iltaviikollaan Arn keräsi Finnkinon teattereissa lähes 9800 katsojaa, mikä on kuitenkin aika hyvin. Taakse jäivät mm. Menetetty maa ja There will be blood.

Hollywood-elokuviin tottuneet arvostelijat lienevät pettyneet Arnin tehosteisiin tai paremminkin niiden puutteeseen. Arn ei pyrikään efektivyörytykseen vaan keskittyy tarinaan ja ajankuvaan. Toisaalta välillä mietin itsekin, että mihin ne budjetin 25 miljoonaa ovat menneet. Muutama CGI-linna ja virtuaali-Jerusalem ovat mukana, mutta ei juuri muuta. Taistelukohtaukset ovat ihan kohtuullisia.

Guilloun trilogia on puristettu kahteen elokuvaan, mikä ei ehkä ole paras ratkaisu. Elokuva on hidas ja viipyilevä, mutta silti siihen on saatu mukaan lähes puolitoista kirjaa. Mutkia on suoristeltu ja jotkin juonenkäänteet voivat jäädä kirjoja lukemattomille mysteereiksi. Tulossa oleva kahteen osaan jaettu televisioversio, jossa on tunti enemmän materiaalia korvannee nämä puutteet. Jatko-osa Riket vid vägens slut eli Pohjoinen valtakunta saa Ruotsissa ensi-iltansa elokuussa. Vasta sen jälkeen voi sanoa, miten trilogian siirto valkokankaalle onnnistui.

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |
(0) kommenttia - comments