MemoriaVolatilis

Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että aseet olivat pari sataa vuotta vanhoja musketteja, antiikkiaseita, joiden kaikki paperit ja luvat olivat kunnossa. Matkanjohtaja puhui jostain historianelävöittämisnäytöksestä, jonka rekvisiitaksi aseet oli tarkoitettu ja näytti kannettavalla tietokoneellaan kuvia vastaavista tapahtumista. Koska mitään rikosta ei voitu todistaa, bussit päästettiin matkaan. Pikainen soittokierros paljasti, että Silja Linen autolautan matkassa oli saapunut samanlainen aselasti ja monta bussillista ruotsalaisia. Myös Turun satamassa oli tapahtunut samoin. Suomessa oli nyt satoja ruotsalaisia, joilla oli musketit ja mahdollisuus pukeutua outoihin vaatteisiin.

Vanhempi tullitarkastaja Laitinen poltti tupakkaa laiturilla ja katseli mietteissään Kauppatorin suuntaan. Muutama lokki lenteli etsien herkkupaloja torimyyjien kojujen luota. Lokeista röyhkein kävi sontimassa Keisarinnankiven kaksipäisen kotkan päälle. Nuorempi tullitarkastaja Heikkilä tuli myös tupakkatauolle.
- Jotain vilunkia niillä svenssoneilla on mielessä, Laitinen murahti.
- Jospa he aikovat vallata Suomen takaisin? Heikkilä ehdotti.
- Ei niillä antiikkipyssyillä maata vallata.
Kun tupakat oli poltettu, miehet palasivat takaisin terminaaliin ja päättivät käydä kahvilla.

Heikkilä osoitti terminaalin kahvilan lehtitelineessä kirkuvaa iltapäivälehden lööppiä: Ruotsalainen keksi aikakoneen – varma Nobel-voittaja!
- Tuohan tyyppihän näyttää siltä matkanjohtajalta, Heikkilä totesi.
Lööpin valokuvassa oleva mies näytti todella paljon matkanjohtajalta. Laitinen nappasi lehden ja selasi sitä murahdellen. Lehden mukaan ruotsalainen Erik Sjöberg oli kehittänyt maailman ensimmäisen aikakoneen. Omalaatuisen neron senhetkisestä olinpaikasta ei ollut tietoa eikä osattu sanoa saapuisiko hän edes Nobel-gaalaan. Artikkelissa mainittiin, että Sjöberg oli intohimoinen harrastelijahistorioitsija, jonka mielenkiinto keskittyi Ruotsin suurvalta-aikaan. Artikkeli aiheutti Laitiselle jostain syystä oudon epämiellyttävän tunteen.

Bussien matkustajat majoittuivat Helsinkiin. Muut lähtivät katselemaan nähtävyyksiä, mutta matkanjohtaja asteli reppu selässään Kauppatorille ja lähti paikallisliikenteen lautalla Suomenlinnaan. Matkanjohtaja oli Erik Sjöberg, aivan kuten Laitinen oli epäillytkin. Sjöberg kuljeskeli näennäisen päämäärättömästi Suomenlinnassa, mutta suunnisti todellisuudessa tarkkaan valittuun paikkaan. Päästyään erääseen tiettyyn käytävään muurissa Sjöberg vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt, joten hän vaihtoi vaatteensa. Sjöberg otti esiin kannettavan tietokoneensa ja käynnisti erään tietyn ohjelman. Hetken päästä tietokoneesta loisti sininen valo ja Sjöberg katosi.

2

Oli toukokuun alku vuonna 1808 ja Viaporin komentaja Carl Olof Cronstedt oli aamukävelyllään. Venäläisten piiritys jatkui ja Cronstedt pohti, mitä tekisi. Linnoitus oli täysin eristyksissä muusta maailmasta eikä komentaja tiennyt oliko apua tulossa. Venäläisten kanssa sovittu aselepo päättyisi huomenna. Cronstedt oli tullut siihen tulokseen, että Viapori joutuisi antautumaan ellei Ruotsista kuuluisi mitään vuorokauden sisällä. Komentaja oli niin mietteissään ettei huomannut eräästä muurin käytävästä esiin astuvaa miestä ennen kuin tämä laski kätensä komentajan olkapäälle. Cronstedt hätkähti ja kääntyi katsomaan, kuka häneen tarttui. Mies nosti sormen huulilleen ja viittoi Cronstedtiä tulemaan mukaansa. Cronstedt epäili miestä ensin venäläisten vakoojaksi, mutta päätteli sitten, että jos kyseessä olisi ollut salamurha, hän olisi jo hengiltä.

Cronstedt seurasi miestä käytävään. Hän ojensi Cronstedtille kuninkaan sinetillä suljetun kirjeen.
- Käsky Tukholmasta, mies sanoi. - Muut kuriirit ovat jääneet venäläisten vangiksi.
Cronstedt avasi kirjeen ja luki saamansa käskyn. Käsky kuului: apua on tulossa, Viapori ei saa antautua. Alla oli itsensä kuninkaan allekirjoitus.
- Miten pääsitte linnoitukseen? Cronstedt kysyi epäluuloisena.
- Se on salaisuus, mies sanoi. - Koskaan ei tiedä, kuka kuuntelee.
- Ruuti on vähissä ja moraali on alhainen, Cronstedt mutisi. - Täällä on lauma siviilejäkin. Miten minä saan pidäteltyä venäläisiä?
- En tiedä, mutta muistakaa tämä: Viapori ei saa antautua.
Mies asteli käytävän pimeyteen ja katosi.

3

Sjöberg astui ulos käytävästä ja katseli ympärilleen. Viaporin raunioiden seassa ei näkynyt muita ihmisiä. Sjöberg huomasi muistomerkin ja käveli sen luokse. Muistomerkki oli pystytetty Viaporin taistelun muistolle. Ruotsalaiset ja suomalaiset olivat pitäneet Carl Olof Cronstedtin johdolla puoliaan pitkälle syksyyn, kunnes puolustajat olivat kaikki kuolleet venäläisten suurhyökkäyksessä lokakuun alussa. Puolustajat olivat viime tekonaan räjäyttäneet koko Viaporin lopulla ruudillaan eikä linnoitusta oltu koskaan rakennettu uudelleen. Sjöberg nyökytteli hyväksyvästi päätään. Sjöberg sai suostuteltua saarella asustelevan yksinäisen kalastajan viemään hänet mantereelle. Päästyään hotellille hän meni suoraan nukkumaan.

Seuraavana aamuna ruotsalaisten bussit ajoivat Espoon Ikeaan ja matkustajat marssivat kahvilaan. Kahvilassa tarjottu Löfbergs Lila -kahvi sai suut hymyyn ja lihapullavoileipiä kehuttiin. Jonkin ajan kuluttua myös Turusta lähteneet bussit saapuivat Ikeaan. Turkuun saapuneet ruotsalaiset olivat käyneet edellispäivänä Turun linnassa ja yöpyneet Turussa. Kun kahvit oli juotu, koko bussiletka lähti vyörymään kohti lopullista päämäärää, Karstulaa. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun bussit pääsivät perille. Sjöberg patisti kaikki vaatteiden vaihtoon ja vaihtoi myös itse vaatteensa.

Kun bussien matkustajilla oli päällään univormut ja olallaan musketit, he siirtyivät läheiselle pellolle. Sjöberg käynnisti kannettavan tietokoneensa. Tietokoneesta loisti sininen valo ja yhtäkkiä bussien matkustajat olivat kadonneet. Sjöberg katsoi kellostaan aikaa ja lähti sitten harppomaan pellon keskelle. Päästyään oikeaan kohtaan hän otti pistoolinsa esiin. Kun aika oli oikea, tietokoneesta loisti jälleen sininen valo ja myös Sjöberg katosi.

4

Karstulan taistelu elokuun lopulla 1808 sai yllättävän käänteen. Ruotsalaisten isku venäläisten selustaan tuli yllätyksenä sekä venäläisille että ruotsalaisia komentaneelle Otto von Fieandtille. Von Fieandt pudotti piippunsa hämmästyksestä, sillä hän ei käsittänyt mistä apujoukot olivat tulleet ja kuka heitä komensi. Univormuista päätellen he kyllä olivat ruotsalaisia. Samassa tuntematon lähetti juoksi Von Fieandtin luokse ja varoitti venäläisten yrittävän vuorostaan koukata ruotsalaisten selustaan. Lähetti katosi taistelun melskeeseen ennen kuin Von Fieandt ehti keskustella hänen kanssaan enempää. Venäläisten vastahyökkäys saatiin kuitenkin varoituksen ansiosta torjuttua.

Venäläisten kimppuun hyökännyt ruotsalaisosasto oli jo saanut venäläiset joukot sekaisin, mutta yhtäkkiä venäläisten keskuudessa välähti sininen valo ja sitten venäläisarmeija joutui täyteen kaaokseen. Von Fieandt käytti tilaisuutta hyväkseen ja käynnisti vastahyökkäyksen. Karstulan taistelu päättyi venäläisten murskatappioon. Yli kaksi kertaa suurempi venäläisarmeija tuhoutui ruotsalaisten joukkojen kärsiessä vain pieniä tappioita.

Taistelun jälkeen huomattiin, että venäläisten selustaan hyökänneet joukot olivat mystisesti kadonneet. Ilman taistelukentällä lojuneita venäläisiä ruumiita Von Fieandt olisi helposti ajatellut kaiken olleen vain unta. Taistelukentältä löytyi myös syy venäläisten kaaokseen. Ruumiiden joukosta löytyi venäläisten komentaja Nikolai Kamenski. Hänellä oli luodinreikä otsassaan ja hämmästynyt ilme kasvoillaan. Seuraavana aamuna ruotsalaisjoukot lähtivät marssimaan etelään.

5

Päästyään takaisin nykyhetkeen Sjöberg käynnisti verkkoyhteyden ja tarkisti Wikipedian Suomen sotaa käsittelevän artikkelin. Kaikki oli tapahtunut kuten hän oli laskelmoinutkin. Piiritystä vastaan sinnittelevä Viapori oli sitonut venäläisjoukkoja, joten Kamenskilla oli ollut vähemmän sotilaita pohjoisen sotatoimiin. Karstulan taistelussa Sjöberg oli sitten henkilökohtaisesti ratkaissut asiat lopullisesti. Se ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun yksittäinen luoti kohtaa taistelukentällä toisen osapuolen komentajan ja muuttaa taistelun, sodan sekä historian suunnan. Kustaa II Aadolf kuoli Lützenin taistelussa ja Ruotsin osallistuminen kolmikymmenvuotiseen sotaan päättyi vetäytymiseen. Ohimoon osunut luoti kaatoi Kaarle XII:n ja Norjan sotaretki tyrehtyi.

Nikolai Kamenskin kuoltua Karstulassa Venäjä ei pystynyt enää sotimaan menestyksellisesti Ruotsia vastaan. Sodan venäläisten hyväksi toisessa aikalinjassa ratkaisseita Ruonan ja Oravaisten taisteluita ei koskaan edes käyty. Kamenskin korvannut komentaja oli täysin epäpätevä ja joukkojen moraali oli huono. Ilman Kamenskia venäläisten armeija yksinkertaisesti hajosi ja sotilaat pakenivat kohti Venäjää. Ruotsalaisjoukot saapuivat juuri ajoissa häätämään Viaporia piirittäneet venäläiset pois ja vuoden 1808 lopulla Suomessa ei ollut enää lainkaan venäläisjoukkoja. Venäläisten ponnettomat hyökkäykset torjuttiin myös seuraavana keväänä.

Vuoden 1809 kesällä Napoleon oli täysin tuskastunut liittolaisensa Venäjän aikaansaamattomuuteen. Napoleonin suunnitelma Englannin mannermaasulkemuksesta näytti kuivuvan kokooon. Ruotsi teki kuitenkin täyskäännöksen ulkopolitiikassaan ja lupasi osallistua mannermaasulkemukseen, jos Ranska painostaisi Venäjän rauhaan. Aleksanteri I joutui suostumaan Napoleonin vaatimuksiin rauhasta ja luovutti sotakorvauksena Viborgin kuvernementin Ruotsille. Sjöberg selasi nopeasti seuraavat parisataa vuotta muuttunutta historiaa. Vaikka Ruotsi oli vuoden 1809 jälkeen sotinut useasti Venäjää ja myös Neuvostoliittoa vastaan oli Suomi pysynyt osana Ruotsia.

Sjöberg selosti tilanteen ja sai aikaan riemastuneita huudahduksia. Tähän oli pyritty ja tavoite oli nyt saavutettu. Iloon sekaantui myös surua, sillä kaikki urhoolliset vapaaehtoiset eivät olleet selvinneet hengissä. Heidät haudattiin metsikköön pellon lähelle. Historian muuttamiseen osallistuneet ymmärsivät, etteivät voisi koskaan kertoa tapahtuneesta. He kuitenkin tiesivät, että juuri heidän ansiostaan Ruotsi oli jälleen suurvalta. Paluu Helsingforsiin oli iloinen ja matkalla kului paljon punssia.

Ennen laivan lähtöä oli vielä aikaa kierrellä Salutorgetilla. Kustaa Vaasan patsas katseli torikauppiaita hyväksyvästi. Suomen kuvernöörin linnan katolla liehui Ruotsin lippu merkkinä siitä, että kuvernööri oli kotona. Linnan vieressä seisoi puolestaan Venäjän lähetystö, jonka lipputangossa liehui Venäjän trikolori. Venäläisten matkailu Ruotsiin oli lisääntynyt viime vuosina, joten Viborgin lisäksi myös Helsingforsiin oli perustettu oma lähetystö. Katajanokalla kohosi Neuvosto-Venäjältä Ruotsiin paenneiden emigranttien rakennuttama ortodoksikirkko.

Vanhempi tullitarkastaja Larsson ja nuorempi tullitarkastaja Henriksson katselivat ihmeissään satamaan vyöryvää bussiletkaa. Bussit menivät kuitenkin Tukholman lautan suuntaan eivätkä tullitarkastajat olleet kiinnostuneita kotimaan liikenteestä. Pietarista saapuisi pian seuraava laiva täynnä venäläisiä turisteja. Henriksson laittoi ylähuulensa alle uuden nuuskamällin ja tarjosi nuuskaa myös Larssonille.