Rautatieseminaarista
Tässä pari kuvaa Rautatieseminaarista. Ensimmäisessä Ritva Sorvali onnittelee minua palkintojenjaossa, toisessa olen minä ja osa voittajista. Kaikki eivät mahtuneet samaan kuvaan.
Kaikkiaan 10 kirjoittajaa palkittiin. Muut voittajat olivat: Anne Birshin, Marja-Riitta Hautakangas, Rauli Heinilä, Ritva Karjalainen, Raili Koivunen, Anne Mölsä, Helena Pöyry, Liisa Rentola ja Anna-Katriina Roikola. Yllättävää, että minä olin ainut mies, joka palkittiin, vaikka kilpailuun osallistui melkein yhtä paljon miehiä ja naisia.
Palkintojenjaon lisäksi seminaarissa esiteltiin rautatieaiheisia romaaneja, rautatieaiheista musiikkia ja Kouvolan rautatieläisten soittokunnan historiaa valokuvien avulla sekä esitettiin Juhani Ahon Rautatie-romaanista tehty elokuva. Jotenkin odotin etukäteen, että musiikkiosuudessa olisi ollut amerikkalaista bluesia, mutta esitelmä keskittyi suomenkieliseen rautatiemusiikkiin. En tiedä, mistä olen saanut päähäni, että nimenomaan bluesissa olisi rautatieaiheita. Junapummit ja rautatiet vain ovat jotenkin niin iso osa Americanaa.
Rupesin miettimään tuntemiani ulkomaisia rautatieaiheisia lauluja. Vaikka Huomenta Suomi kertookin rekkakuskista, alkuperäinen City of New Orleans kertoo Chicagon, Illinoisin ja New Orleansin kautta kulkevasta Amtrakin junalinjasta. Sitten on tietenkin Doobie Brothersin Long Train Runnin'. Creedence Clearwater Revivalilla ja John Fogertyllä junalauluja riittää: Cross-tie walker, Graveyard train, Big Train (From Memphis) ja Southern Streamline. Soul Asylumin kappaleessa Runaway train on tietenkin myös junasymboliikkaa (monikohan noista videolla etsintäkuulutetuista on löydetty?). Niin ja onhan KLF:llä biisi Last train to transcentral.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 21:43
(3) kommenttia - comments
Kommentit
Kaveri koosti lähinnä Johnny Cashin kappaleista juna-aiheisen kokoelman, jota tulee kuunneltua Menolippu-pelin taustamusiikkina. Toimii. Voisi koota pelin Eurooppa-versiota varten oman listan. City of New Orleansin lisäksi mukana on seuraavat laulut Cashin esittämänä:
- Hey Porter
- Let the Train Blow Its Whistle
- Down by the Train
- Orange Blossom Special
- Folsom Prison Blues
- Wreck of the Old '97
- Rock Island Line
- Like the 309
- The Evening Train
- I've Been Everywhere.
Lisäksi mukana on Harry McClintockin Big Rock Candy Mountain, Tom Waitsin Train Song ja Commitmentsin Destination Anywhere.
Lähettänyt Liekkiö | 01.10.07 12:24
"Katy" oli (ilmeisesti Teksasin Wacoon kulkenut) legendaarinen junalunja, joten Taj Mahalin "She Caught the Katy (and Left Me a Mule to Ride)" tai saman laulun mainio Blues Brothers -tulkinta kuuluvat mukaan.
Olen antanut kertoa itselleni (kuten klisee kuuluu) myös, että Leadbellyn "Midnight Special" kertoi junasta, jonka mukana tuli usein vankeja lohduttamaan heidän vaimojaan tai "vaimoja".
Bluesin puolelta löytyy paljon muutakin. Jos rautatien rakentamista koskevat laulut lasketaan mukaan, tulee lisää: "Spike Driver Blues" ja kaikki muut John Henrystä kertovat laulut, "Take This Hammer",...
Lähettänyt jPekka | 02.10.07 12:11
Ozzy Osbournella on mainio Crazy Train. Guns N' Roses laulaa Night Trainista (taitaa olla kyse kyllä vähän muusta kuin rautateistä..).
Lähettänyt jussi | 04.10.07 08:04