MemoriaVolatilis

Lauantainen kirjoituspaja oli Seita Parkkolan vetämä fantasia/scifipaja. Videotykin kanssa oli ongelmia, mutta muuten viisituntinen sujui hyvin. Yritimme aluksi määrittää, mitä fantasia on, mutta se on niin laaja käsite, ettei tarkka määrittely ollut mahdollista. Yläkäsite spekulatiivinen fiktio oli vielä laajempi. Lähes puolet kaikesta maailman kirjallisuudesta saataisiin mahtumaan noihin käsitteisiin. Jo Hamlet jutteli isänsä haamun kanssa, joten oliko Shakespeare sitten fantasia- vai kauhukirjailija? Myös Shakespearen Myrskyssä oli tarkemmin ajatellen velho, joten senkin voisi sijoittaa kirjastoissa Harry Potterien ja Sormusten herran kanssa samaan hyllyyn. Olen muuten alkanut lukea Harry Pottereita, vaikka pyrin välttelemään niitä pitkän aikaa. Kai ne kuuluvat jo yleissivistykseen.

Seita oli tuonut mukanaan läjän fantasiakirjoja ja -elokuvia. Osa oli uusia tuttavuuksia, jotka päätyivät luettavaa-listalle ja osa oli varsinkin tuttuja, varsinkin Neil Gaiman. Jälkeen päin tuli mieleen, että missä oli Ray Bradbury? Hänhän kirjoitti uuskummaa jo ennen kuin uuskumma oli keksitty. Bradburyyn tutustuminen kannattaa aloittaa novellikokoelmista, koska jos kirjoja Fahrenheit 451 ja Paha saapuu portin taa ei oteta lukuun, hänen romaaninsa ovat käsittämättömän huonoja. Ainakin ne harvat suomennetut romaanit, jotka olen lukenut.

Puhuttiin myös porteista fantasian maailmoihin, henkilöhahmoista, inspiraation lähteistä ja aloituksen tärkeydestä. Nyt kun Tähtien sota -maraton on jo aika pitkälle, tuli näin jälkikäteen mieleen Episodi IV:n aloitus, jossa heti aluksi tehdään selväksi, kuka on hyvä ja kuka paha. Iso avaruusalus jahtaa pientä avaruusalusta, joten katsoja ymmärtää heti, että tuossa isossa aluksessa ovat pahikset, koska se käy pienempänsä kimppuun. Inspiraation lähteinä kehotettiin käyttämään esimerkiksi valokuvia hylätyistä rakennuksista, koska niissä toden ja fantasian rajojen hämärtymiseen uskominen on helpompaa (mistä tuli mieleen käydä pitkästä aikaa Rostsverigen sivuilla).

Sitten tietenkin kirjoitettiin ja saatiin sekä annettiin palautetta teksteistä. Sain alkuun tarinan ritarista, jonka aseenkantaja on muutettu oravaksi ja jutun hylätystä koulusta, jossa on jotain outoa. Jokainen sai kotitehtäväksi käydä jossain itselle oudossa paikassa. Minun pitäisi käydä rahtisatamassa. Saa nähdä, pääsenkö käymään, mutta keksin aiheen rahtisatamaan sijoittuvaan novelliin. Lisäksi sain idean erikoisesta puutarhasuunnittelijasta (jossain vaiheessa puhuttiin puutarhoistakin). Pitää ryhtyä käymään useammin kirjoituskursseilla, kun niillä tuntuu keksivän helposti aiheita. Ehkä kirjoituskurssilla on vain oikeassa mielentilassa luovuudelle?

Tänään oli vuorossa Kirsti Mannisen vetämä historiapaja. Kirsti käsitteli eri tapoja kertoa historiasta sekä sitä, miten aika, paikka, kokija ja tilanne vaikuttavat tarinaan. Kun tehdään historiallista tarinaa, joidenkin aikakausien kohdalla ongelma on se, että tietoa on niin paljon, että sen sulattaminen ja suodattaminen on vaikeaa. Jotenkin tieto pitäisi saada mukaan tarinaan ilman, että lukija tuntee lukevansa Wikipediasta kopioitua artikkelia. Toisten aikakausien ongelma on taas tiedon puute, jolloin kirjoittajan pitää ottaa fantasiakirjailijan hattu ja yksinkertaisesti keksiä puuttuvat asiat. Esimerkiksi kukaan ei yksinkertaisesti tiedä, miten Suomen keskiajan rahvas puhui. Siitä ei ole mitään dokumentteja, joten kirjailija voi melko vapaasti keksiä puhetyylin (melko, koska tuskin ne sentään kontinkieltä puhuivat).

Aika paljon puhuttiin tiedonhakuprosessista, että mistä tietoa löytää ja kannattaa etsiä. Vanhoista valokuvista on tässäkin hyötyä. Oikean kieliasun ja sanaston etsimiseen suositeltiin Yrjö A. Jäntin Suomen sana -sarjaa. Kyseessä on monumentaalinen 24-osainen järkäle, jossa on suomenkielisiä tekstejä koko kirjoitetun suomen historian ajalta, erään arvion mukaan 160 romaanin verran. Löytynee jostain divarista edullisesti. Saan kuulemma ostaa, jos keksin, mihin se mahtuu. Hmmm...tilan ei pitäisi olla ongelma, vastahan meille hankittiin uusi hylly.

Kun tuli puhe internetistä löytyvistä lähteistä, oli päivän oudoimman hetken aika. Kirsti suositteli, että katajala.net:istä löytyy paljon hyvää tietoa keskiajasta. Kun selvisi, että sivut ovat juuri minun tekemäni, hän sanoi olevansa iloinen, että tapasi niiden tekijän. Ne ovat kuulemma larppaajien suosiossa ja Kirsti oli jopa suunnitellut Tallinnan matkan sivuilta löytyvän historiallisen Tallinnan kartan perusteella. En ole ehtinyt päivittää sivuja pitkään aikaan, mutta näköjään kuukausittaiset kävijämäärät ovat olleet keskimäärin yli tuhannen.

Tänään oli vain yksi kirjoitusharjoitus. Sain aloitettua tarinan roomalaiseen sotaväkeen värvätystä britistä, jonka elämä muuttuu, kun Konstantinus III päättää lähteä Britanniasta joukkoineen ja roomalaisten valtakausi Britanniassa loppuu. Kyllä, tarinassa on Hadrianuksen muuri. Ei, tarinalla ei ole mitään tekemistä Arthurin kanssa. Mitäs vielä... Kehoitettiin käymään niissä paikoissa, joista aikoo kirjoittaa (ilmeisesti tulen kirjoittamaan paljon torneihin sijoittuvia tarinoita), vaikka ne olisivat muuttuneetkin aikojen kuluessa. Ainakin saa käsityksen mittakaavoista. Saa sieltä muutakin irti. Minä en esimerkiksi olisi koskaan tajunnut, että Turun vanhalta teloituspaikalta Kerttulinmäeltä näkyy tuomiokirkon torni, jos en olisi mäelle koskaan kiivennyt.

Kaiken kaikkiaan kannatti osallistua molempaan kirjoituspajaan. Sain paljon uutta tietoa ja mielestäni nämä olivat hyvä yhdistelmä, koska molemmissa kirjoittaja ja lukija joutuvat vieraaseen maailmaan. Fantasiassa maailman voi keksiä tai joutuu keksimään kokonaan itse, mutta historiallisissa tarinoissa vaaditaan myös mielikuvitusta. Kun aika harva on kuitenkaan käynyt sen paremmin Narniassa kuin 1200-luvun Tallinnassakaan.