MemoriaVolatilis

Olen vieläkin hieman hämmentynyt luettuani uudesta Usvasta arvion novellistani Vetehinen. Vaatimattomana ihmisenä en oikein tiedä miten suhtautua siihen, että Boris Hurtta suitsuttaa tarinaani potentiaaliseksi klassikoksi, jonka haluaa lukea uudelleen. Perusnegatiivisena suomalaisena on helpompaa ottaa vastaan risuja kuin ruusuja, joten myönnän Boriksen olevan oikeassa siinä, että henkilökuvaus ei ole vahva puoleni. Olen itse huomannut saman. Kielellistä ilmaisua taas voi aina parantaa.

Sen sijaan vertailu Terry Pratchettiin hieman ihmetyttää. Kalevi saattaisi sopia jonkin Pratchettin kirjan sivuhahmoksi, mutta muuten yliluonnolliset olennot eivät novellissani ole samalla lailla yhteiskunnan jäseniä kuten Pratchettin kirjoissa. Pyrin luomaan niistä olentoja, joiden olemusta ihmiset eivät ymmärrä eivätkä välitä ymmärtää, kunhan niitä voi jotenkin hyödyntää. En tiedä, tuliko tämä ajatus selvästi esille.

Ryhdyin sitten miettimään enemmän, että minkälaisia tarinoita kirjoitan. En oikein osaa luokitella itseäni kirjoittajana. Yksi usein toistuva aihe tuntuu olevan eläimet, lähinnä laamat ja kissat. Laamat saapuivat novellissa Laaman syksy ja ovat sen jälkeen säilyneet mukana tarinoissa, lähinnä yleisön pyynnöstä. Ihan hauskoja elukoita ne ovat, ei siinä mitään. Ajatus laamasta tarinan hahmona saattaa olla muistuma Llamasoftin oudoista peleistä, joita tuli pelattua kuusnelosella kaukaisella 1980-luvulla. Mutanttikameleita ei tarinoissa sentään ole vielä esiintynyt.

Kissoja taas pyörii kotona, joten niiden loikkaaminen tarinoihin oli aika luonnollista. Osallistuin menestyksettä erääseen kirjoituskilpailuun tarinalla, jonka pääosassa oli maailman valloitusta suunnittelevia kissoja. Jälkeen päin tulleen kommentin perusteella aiheeni poikkesi perusfantasiasta ja -scifistä niin paljon, että ehkä sen vuoksi menestystä ei tullut. En tiedä oliko tarinani sitä paljon puhuttua uuskummaa vai ihan vaan liian kummaa, jos kilpailuun odotettiin perusfantasiaa (mitä se nyt sitten taas onkaan - haltiakorvia ja lohikäärmeitä?). Sen ainakin opin ettei minun kannata osallistua kilpailuihin, joissa tarinan pituus on rajattu kovin lyhyeksi.

Muuten olen kirjoittanut vähän kaikenlaista. Kultanaamioinen jumala oli perinteinen seikkailukertomus, Routapelto jonkinlainen myytillinen kasvukertomus ja K-piste tarina miehen elämän nousuista ja laskuista (joku vertasi minua Kari Hotakaiseen novellin luettuaan). Kaikenlaista muutakin on tullut kirjoitettua. Kovalevyllä on sekalaisia tarinoita, joita kukaan muu ei ole vielä lukenut. Ainut, mikä puuttuu on perinteinen scifi, mutta pari scifi-tarinaakin on työn alla. Ehkä niistä tulee joskus jotain.