Amerikan löytöretkeilijän ja häntä tutkineen historioitsijan mysteeri
Bristoliin muuttanut genovalainen Giovanni Caboto (engl. John Cabot) teki 1400-luvun lopulla matkoja Englannista vasta löydettyyn Amerikkaan. Caboton ensimmäinen matka 1496 päättyi jo Islantiin, kun miehistö ryhtyi niskuroimaan. Toinen matka pienellä Matthew-nimisellä laivalla ja 18 hengen miehistöllä 1497 vei hänet Newfoundlandiin. Caboto oli toinen eurooppalainen, jonka retkikunta kävi Pohjois-Amerikassa ja hän hävisi Amerigo Vespuccille vain viikolla. Onnistuneen matkan jälkeen Caboto ryhtyi suunnittelemaan uutta matkaa. 1498 Bristolista lähti matkaan viisi laivaa ja yksi matkustajista oli italialainen munkki nimeltä Fra Giovanni Antonio Carbonaro. Retkikunta joutui myrskyyn ja yksi laivoista palasi Irlantiin korjaamaan mysrkytuhoja. Neljä laivaa jatkoi matkaansa eikä niistä kuultu enää koskaan.
Hypätään ajassa 500 vuotta eteenpäin. Lontoon yliopiston tutkija Alwyn Ruddock tutkii Caboton elämää ja retkiä vuosikymmeniä. Hän kirjoittaa kirjan tutkimuksestaan, mutta tuhoaa ensimmäisen version, koska ei ole siihen tyytyväinen. Ruddock jatkaa kuitenkin tutkimuksiaan ja löytää todisteita siitä, että Caboto pääsi Amerikan mantereelle ja purjehti rannikkoa etelään. Fra Giovanni Antonio Carbonaro puolestaan jäi Newfoundlandiin ja perusti sinne Pohjois-Amerikan ensimmäisen kirkon sekä uskonnollisen yhdyskunnan. Kirkon jäänteet ovat ilmeisesti nykyisen Carbonearin kaupungin alla. Ruddock ei saa kirjaansa koskaan valmiiksi ja määrää testamentissaan, että kaikki hänen tutkimusmateriaalinsa on tuhottava hänen kuoltuaan. Kun Ruddock kuolee 2005, kaikki todisteet hänen väitteistään katoavat kun testamentti laitetaan täytäntöön.
Jälkipolville jää vain muutama sähköposti ja kirjan seitsensivuinen synopsis. Kukaan ei tiedä, mihin todisteisiin Ruddock perusti väitteensä ja mitä kaikkea hän sai selville Caboton viimeisestä matkasta. Suurin mysteeri on kuitenkin se, miksi Ruddock päätti viedä tietonsa mukanaan hautaan ja määräsi tutkimusaineistonsa tuhottavaksi.
Live Science: Mystery Surrounds Possible Oldest Church in North America
National Post: N. America's first church may be in Newfoundland
University of Bristol: The discovery of America: The revolutionary claims of a dead historian
Evan T. Jones: Alwyn Ruddock - ‘John Cabot and the Discovery of America’

Lähettänyt – Sent by Jussi | 20:21
(0) kommenttia - comments