« Katapultilla lentoon ammuttu opiskelija kuoli | Memoria volatilis | Israelista löytyi vanha kirkko »

marraskuu 04, 2005

Nikolai Kopernikuksen hauta ehkä löydetty

Jerzy Gassowskin johtama puolalainen arkeologiryhmä uskoo löytäneensä Nikolai Kopernikuksen haudan Fromborkin (saks. Frauenberg) tuomiokirkosta. Kopernikus esitti 1500-luvulla ajatuksen aurinkokeskisestä maailmankuvasta, jossa Maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin.

Aurinkokeskinen maailmankuva tunnettiin jo antiikin aikana, mutta keskiajan kirkon virallisen maailmanselityksen mukaan maa oli maailman keskipiste. Kopernikus ei pitänyt itseään vallankumouksellisena, sillä hän pohjasi tutkimuksensa antiikin tähtitieteilijän Ptolemaioksen kirjoituksiin. Kopernikus hoiti Fromborkin tuomiokirkon kaniikkina hallinnollisia tehtäviä ja teki astronomisia tutkimuksia vapaa-ajallaan.

Kopernikus haudattiin nimettömään hautaan Fromborkin tuomiokirkkoon 1543. Tutkijat avasivat useita Pyhän Ristin alttarin luota, koska Kopernikus hoiti alttaria elinaikanaan ja hänen arvellaan haudatun sen lähelle. Yhdestä haudasta löytyi iäkkään miehen kallo, joka valittiin jatkotutkimuksiin. Kopernikus eli 70-vuotiaaksi, mikä oli 1500-luvulla harvinaista.

Haudasta löydetystä kallosta tehdyssä tietokonekuvassa on monia samoja piirteitä kuin Kopernikuksen omassakuvassa. Ainoastaan dna-testi selvittäisi varmuudella onko kyseessä Kopernikus, mutta Kopernikuksella ei ollut jälkeläisiä, joiden dna:han kallon dna:ta voitaisiin verrata.

BBC News: 'Body of Copernicus' identified
Reuters: Copernicus remains believed found in Poland
Guardian Unlimited: Copernicus's remains found under floor of cathedral

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |