Saksalaisia väridiakuvia taideaarteista Internetissä
Internetiin on avattu sivusto, jossa on nähtävillä kokoelma toisen maailmansodan aikana otettuja väridiakuvia. Saksalaiset kuvasivat vuosina 1943-1945 seinä- ja kattomaalauksia sekä seinävaatteita kulttuurihistoriallisesti merkittävistä rakennuksista eri puolilta Saksaa ja Saksan valloittamilta alueilta. Kuvat otettiin värifilmille, joka tuohon aikaan oli vielä uutta teknologiaa.
Valokuvausoperaation pani alulle diktaattori Adolf Hitler, joka määräsi valokuvattavaksi 2000 kulttuurihistoriallisesti merkittävää rakennusta sisältäpäin. Liittoutuneiden pommikoneet tekivät jo tuhoa eri puolilla valtakuntaa ja operaatiolla varauduttiin siihen, että ainutkertaiset taideteokset voitaisiin jälkikäteen korjata tai tehdä uudelleen. Taustalla oli myös propagandasyitä, sillä natsit ajattelivat voivansa jälkikäteen näyttää mitä liittoutuneet olivat tuhonneet.
Kuvausurakka ei kuitenkaan ehtinyt valmiiksi. Kun Saksa antautui 8.5.1945, 2000 kohteesta 480 oli ehditty kuvata. Noin puolet aikoinaan kuvatuista taideteoksista on yhä olemassa. Saksalaisten ottamia kuvia esittelemä sivusto löytyy osoitteesta www.zi.fotothek.org.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 19:11