Bryssel #1
Viimeinkin saan aloitettua Belgian matkasta kirjoittamisen (kiitokset vielä kerran Annelle majapaikasta ja oppaana toimimisesta). Vietimme kaksi päivää Brysselissä ja yhden päivän Bruggessa. Ensin ajattelin kertoa Brysselin historiasta.
Bryssel mainittiin ensimmäisen kerran vuonna 695, kun Cambrain piispa sairastui siellä hiippakuntien tarkastusmatkallaan. Tuohon aikaan Brysselin nimi oli Erosella. Bryssel on myöhemmin tunnettu nimillä Brucella, Bruocsella, Bruohsella, Bruesella ja Borsella. Brysselin nimelle on monta selitystä mm. "sillan korvan asutus", "haikaran pesä" tai "suoasutus”.
Seuraava maininta Brysselistä on vuodelta 977, kun keisari Otto II antoi Ala-Lorrainen Lothringenin Kaarlelle. Lothringenin Kaarle oli Ranskan kuninkaan Ludvig IV d'Outremerin (Ludvig Merentakaisen) poika. Kaarlen veljestä Lotharista tuli Ranskan kuningas. Bryssel perustettiin virallisesti vuonna 979 kun Lothringenin Kaarle rakennutti nykyisen Brysselin alueella sijainneelle Saint-Geryn saarelle pienen linnakkeen.
Lothringenin Kaarlen kuoltua 900-luvun lopulla Louvainin kreivi Lambert I otti alueen haltuunsa. Louvainin kreivi Lambert II rakensi vuonna 1047 Coudenbergin kukkulalle (nykyinen Place Royale) linnan ja sen vierelle muurin suojaamat asuinrakennukset. Muurien suojaamat asunnot oli varattu ritareille ja hallintomiehille. Käsityöläiset ja talonpojat jätettiin tilanpuutteen vuoksi varustuksen ulkopuolelle.
Vuoden 1047 tienoilla valmistui myös Pyhän Mikaelin ja Pyhän Gudulan katedraali. Pyhän Gudulan pyhäinjäännökset siirrettiin katedraaliin 16.11.1047. Pyhä Mikael ja Pyhä Gudula ovat Brysselin suojeluspyhimyksiä. Paikalla sijaitsi jo 800-luvulla Pyhälle Mikaelille omistettu kappeli.
1000-luvulla valmistuneen romaanisen katedraalin paikalle rakennettiin 1200-luvulla goottilainen katedraali. Romaanisen katedraalin jäännökset ovat nähtävillä nykyisen katedraalin kellarissa.
Brysselistä tuli 1100-luvulla Brabantin maakunnan keskus. Bryssel vaurastui väliasemana Bruggen ja Kölnin välisellä kauppareitillä. Brugge ja Köln olivat tuohon aikaan kukoistavia kauppakeskuksia. Brysseliä arvostettiin erityisesti sen kulta- ja hopeaseppien taitojen vuoksi. Vuoden 1235 tienoilla Brysselin hallinto keskittyi seitsemän patriisisuvun käsiin. Kukin niistä valitsi ruhtinaan alaisuuteen oman raatimiehensä.
Bryssel ryhtyi käymään kauppaa jalometalleilla ja lyömään kolikkoja ulkomaalaisille tilaajille. Bryssel aloitti myös kukoistavan kankaiden valmistuksen englantilaisen villan varassa. Brysselin ulkopuolelle perustettiin useita nunnaluostareita, joita kankaantuottajat käyttivät mukautuvaisen ja halvan työvoiman lähteenä miespuolisen työväen niskuroidessa ja vaatiessa parempia palkkoja ja työoloja.

Lähettänyt – Sent by Jussi | 19:04