MemoriaVolatilis

Hämeen kristillistäminen alkoi rauhanomaisesti jo 1100-luvun lopulla. Ruotsalaisten kasvava vaikutusvalta Hämeessä ei kuitenkaan tuhonnut pakanallisia yhteisöjä, vaikka kristinusko levisi Hämeeseen. Paavi Gregorius IX (1227-41) kehottikin vuonna 1237 kirjeessään ristiretkeen, koska hämäläiset olivat luopuneet kristinuskosta.

Ruotsalaisten Hämeeseen suuntaamaa ristiretkeä johti Birger Magnusson eli Birger Jaarli, joka syntyi 1210- tai 1220-luvulla ja kuoli 1266. Hämeen ristiretki tehtiin Eerikin kronikan mukaan 1230- tai 1240-luvulla. Uusimman tutkimuskirjallisuuden mukaan ristiretki tehtiin 1230-luvun lopulla. Tämän sotaretken jälkeen alkoi Hämeen kristillistyminen ja ruotsalaisten valtaa lujitettiin myös kirkollisen organisaation avulla. Ristiretken aikoihin Suomeen saapuneet dominikaanimunkit auttoivat myös Hämeen kristillistymisessä.

Toisena luennoitsijana oli Tuula Hockman, joka kertoi Ingeborg Aakentytär Tottista. Tanskalaissyntyinen Ingeborg solmi 1466 tai 1467 avioliiton Sten Sturen kanssa, joka tunnetaan paremmin Ruotsin valtionhoitaja Sten Sture vanhempana. Hämeen linna ja Hämeen lääni olivat Ingeborg Aakentytär Tottin läänityksenä vuodesta 1497 alkaen, mutta Ingeborg vietti suurimman osan elämästään Ruotsissa. Jäätyään leskeksi 1503 Ingeborg sai myös Kokemäenkartanon läänin ja muutti 1504 Suomeen.

Hämeen linnaläänin haltijana Ingeborg kuului Ruotsin valtakunnan johtaviin henkilöihin ja hän oli yksi Ruotsin valtaneuvoston jäsenistä. Ingeborgin tehtäviin kuuluivat sotilaallisesta puolustuksesta huolehtiminen Hämeessä ja Kokemäenkartanon läänissä sekä verojen kannon valvonta. Käytännön tehtävistä lääneissä huolehtivat voudit ja heidän alaisensa. 1505 Folke Gregerinpoika (Lilje) yritti kaapata Hämeen linnan itselleen, mutta koska linnanväki oli Ingeborgin puolella, Folke joutui palaamaan Ruotsiin tyhjin käsin. Ingeborg asui Hämeen linnassa vuoteen 1507 asti, jolloin hän kuoli. Ingeborg Aakentytär Tottista voi lukea lisää kirjasta Linnassa ja sen liepeillä – Elämää Hämeen linnassa.

Lounaan jälkeen Anu Lahtinen kertoi Johannes (Hans) Pauli Montigenasta. Johannes oli katolinen pappi, joka oli toiminut myös Vadstenan luostarissa. Johannes oli puolustanut katolista oppia ja joutunut vankeuteen. Lopulta Johannes oli karkoitettu Ruotsista Suomeen helluntaina 1554, koska hän oli jatkanut katolisen opin puolustamista. Johannes päätyi vangiksi Hämeen linnaan omien sanojensa mukaan virui Suomessa vankeudessa "kaikille vieraana ja kieltä tuntematta". Yllättäen Johannes kuitenkin pääsi linnanpäällikön Herman Flemingin ja tämän vaimon Gertrud Häkansdotterin suosioon ja sai jopa saarnaajan tehtäviä.

Linnan kirjanpidon mukaan vuosien 1555 ja 1556 paikkeilla mainitaan kangaspalkkaa maksetun "herra Hans kappalaiselle". Myös vuosina 1558-1562 mainitaan kappalaisena herra Hans, mahdollisesti sama henkilö. Kyseessä voi olla juuri Johannes Pauli. Linnanpäällikkö Herman Fleming oli uskollinen protestanttiselle kuninkaalle Kustaa Vaasalle, joten miksi hän nimitti Johannes Paulin Hämeen linnan kappalaiseksi?

Herman Fleming ja hänen vaimonsa olivat viettäneet lapsuutensa katolisessa Ruotsissa, joten heillä saattoi olla sympatiaa vanhaa uskoa kohtaan. Herman Fleming oli myös useimmissa toimissaan melko valtioviisas ja maltillinen, toisin kuin esimerkiksi Nuijasodan aikaan vaikuttanut sukulaisensa rautamarski Klaus Fleming. Voi myös olla, että linnassa tarvittiin niin kipeästi ruotsinkielistä pappia, että Johannes Paulin katolisuus ei haitannut.

Uskonpuhdistukseksi kutsuttu murros ei toteutunut nopeasti, vaan katolista uskoa harjoitettiin vielä vuosikymmenien ajan. Esimerkiksi katolista paastoa noudatettiin Hämeen linnassa vielä 1550-luvun alussa. Johannes onnistui jopa kokoamaan katolista kirkollista kirjallisuutta lähialueilta ja kirjoittamaan teosten pohjalta kaksiosaisen katolisen saarnakokoelman. Anu Lahtinen on kirjoittanut 1500-luvusta ja Flemingien suvusta useita kirjoja, joihin aiheesta kiinnostuneen kannattanee tutustua.

Seminaarin viimeinen puhuja oli Ulla Koskinen, jonka aihe oli Arvid Henrikinpoika Tawast ja vallan verkostot Hämeessä 1500-luvun lopulla. Koskinen selitti esityksessään keskiaikaista hallintojärjestelmää, joka saattaa vaikuttaa sekavalta. Hallinto ei ollut tiukasti ylhäältä päin ohjailtu koneisto, kuten nykyisin. Kontrolli oli puutteellista, virkatehtävien rajoja ei ollut tarkasti määritelty eikä aina ollut selvää, kenellä on valta käskeä ja ketä. Poliittisen tai hallinnollisen vallan lisäksi oli taloudellista ja sosiaalista valtaa, eikä vallan eri osa-alueita eroteltu toisistaan nykyiseen tapaan. Kartanonomistaja saattoi olla asuinseudullaan vahvempi vaikuttaja kuin vouti, vaikka voudilla oli hallitsijan valtakirja virkaansa. Vouti saattoi tarvita kartanonomistajan apua virkatehtäviensä hoidossa.

Järjestelmä ei perustunut tarkasti määriteltyihin toimenkuviin ja virkahierarkiaan, vaan hallinnossa toimivien ihmisten henkilökohtaisiin sosiaalisiin suhteisiin ja suhdeverkostoihin. Virkatehtävien hoito oli annettu tietyille henkilöille, joiden piti selviytyä tehtävistä omien suhteidensa avulla yhteisön oman sosiaalisen järjestyksen ja vuorovaikutuskeinojen puitteissa. Jos henkilö oli pätevä jollain vallan osa-alueella, hänen oletettiin oleva pätevä myös muilla vallan osa-alueilla. Menestynyt sotilas saattoi saada läänityksiä ja läänityksen antaja oletti, että läänityksen saaja suoriutui veronkannosta ja muista hallinnollisista tehtävistä yhtä hyvin kuin sotatoimista.

Esitelmässä selvitettiin vallankäytön lähtökohtia Hämeessä aatelismies Arvid Henrikinpoika Tawastin ja hänen verkostojensa avulla. Arvidilla ei ollut mitään virallista asemaa, mutta hän onnistui saamaan paljon valtaa suhteidensa avulla. Esimerkiksi Hollolan vouti Klemetti Söyringinpoika joutui pyytämään Arvid Henrikinpoika Tawastilta apua vuonna 1591 hoitaakseen sotaväen muonittamisen eli linnaleirin järjestämisen Hämeessä. Klemetillä oli vaikeuksia saada sotaväkeä tottelemaan määräyksiään, vaikka hän oli kuninkaan nimittämä vouti. Hän joutuikin pyytämään Tawastia puuttumaan asiaan.

Mielenkiintoista oli myös, kuinka viranhaltijoiden kirjeenvaihtoa väritti ns. ystävyyden retoriikka. Viranhaltijat kutsuivat toisiaan hyvin ystävällisillä nimikkeillä. Esimerkiksi vouti Klemetti Söyringinpoika puhutteli Arvid Henrikinpoika Tawastia isäkseen ja Tawast puolestaan kutsui häntä "rakkaaksi Klemetiksi", sen sijaan että olisi kutsunut häntä Hollolan voudiksi.

Ystävyydeksi kutsutulla suhteella ei välttämättä ollut mitään tekemistä todellisen ystävyyden kanssa kun oli kyse virka-asioista. Ystävyys saattoi perustua pelkästään välttämättömyyteen tai laskelmoituun hyötyyn. Ihanteiden ja arvojen tasolla ystävyyden peruspilari oli kuitenkin toisesta osapuolesta välittäminen ja tätä ihannetta voitiin käyttää hyväksi kun vastapuoli yritettiin saada toimimaan halutulla tavalla. Ystävyyteen vetoamista pidettiinkin usein luotettavampana vaikuttamiskeinona kuin virallisiin valtasuhteisiin turvautumista. Virka-asioissakin tarjottiin vastavuoroisia palveluksia ja kuninkaan nimissä annettua käskyä voitiin vahvistaa vetoamalla ystävyyteen.

Illalla tuli käytyä vielä Hämeen linnan Säädyttömien yössä. Ensin söimme ehtookesteillä keskiaikaisessa pitopöydässä, jossa oli tarjolla mm. paistettua villisikaa. Sen jälkeen kävimme vielä teemakierroksella Hämeen linnassa narrin johdolla. Kierroksen aiheena oli vuosi 1505, jolloin Folke Gregerinpoika yritti kaapata Hämeen linnan itselleen Ingeborg Aakentytär Tottilta. Tapausta oli dramatisoitu ja näyttelijät esittivät aiheeseen liittyviä kohtauksia linnan eri huoneissa.