« Rautaportti | Memoria volatilis | Tiededokumentti: Keksintö menneisyydestä »

heinäkuu 04, 2005

Reinheitsgebot

Alkosta löytyi von Raven-nimistä olutta, joka mainostaa etiketissään olevansa vuoden 1516 Reinheitsgebot-lain mukaisesti tehtyä. Mikä on Reinheitsgebot?

Reinheitsgebot säädettiin Baijerissa vuonna 1516. Siinä säädeltiin oluen valmistusta ja myyntiä ja sen mukaan ainoat ainesosat oluen panossa käytettävät ainesosat olivat vesi, ohra ja humala. Oluen tekoon perehtyneet saattavat kummastella hiivan puuttumista listalta, mutta hiivan ei tiedetty vielä 1500-luvulla olevan oluen ainesosa.

Hiivan osuus käymisprosessissa keksittiin vasta 1800-luvulla. Sitä ennen oluenpanijat ottivat yleensä edellisen oluterän sakkaa ja lisäsivät sitä seuraavaan, jolloin hiiva siirtyi uuteen erään. Mikäli sakkaa ei ollut jäljellä, olutsammiot jätettiin avoimeen tilaan, jolloin jokin villihiiva aloitti käymisen. Oluenpanon lopputulos olikin usein sattuman varassa.

Oluen suuren kulutuksen vuoksi luihut oluenpanijat sekoittivat olueeseen kaikkea mahdollista, jotta oluen teko olisi mahdollisimman halpaa ja katteet suuria. Lopputuloksena olut maistui usein pahalta ja oli joskus jopa myrkyllistä. Reinheitsgebotilla haluttiin estää humalaa huonompien säilöntäaineiden kuten sienien, suomyrtin ja nokkosen käyttö, jotta olut olisi juomakelpoista ja hyvän makuista. Reinheitsgebot oli tavallaan maailman ensimmäinen kuluttajansuojalaki.

Reinheitsgebotin myötä saksalaisen oluen laatu ja maine paranivat, mutta Saksan olutmarkkinat sulkeutuivat muun maalaisilta panimoilta, koska ainoastaan Reinheitsgebotin mukaan tehtyä olutta sai myydä Saksassa. Kun Saksa yhdistyi 1871, Baijeri vaati, että Reinheitsgebotia sovelletaan koko Saksan alueella. Baijerin vaatimukseen suostuttiin ja niin toimintansa joutuivat lopettamaan panimot, jotka eivät soveltaneet Reinheitsgebotia. Reinheitsgebot ei ole enää nykyisin voimassa, mutta sitä käytetään mainoskikkana.

Reinheitsgebotin on korvannut Vorläufiges deutsches Biergesetz, joka sallii mm. vehnämaltaan ja ruokosokerin käytön oluen teossa, mutta kieltää mallastamattoman ohran käytön. Alkuperäinen Reinheitsgebot salli myös mallastetun ohran käytön. Reinheitsgebot sinänsä ei takaa, että olut olisi mitenkään erityistä, se vain takaa, ettei oluessa ole mitään epämääräisiä aineksia. Reinheitsgebot ei myöskään kiellä veden, humalan ja ohran käsittelyä ennen kuin niitä käytetään oluen tekoon.

Entä sitten se von Raven-olut, josta tämä selostus sai alkunsa? Ei se kyllä mitenkään hirveän erikoiselta maistunut, tavallinen tumma olut.

Reinheitsgebot englanniksi
Von Ravenin arvostelu (Suomalaisen oma olutopas)

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |