Elämme pimeitä aikoja, ystävä hyvä
Ennen kuin nimitys keskiaika keksittiin, historia jaettiin kuuteen aikakauteen, joista Augustinus kirjoitti n. vuonna 400 teoksessaan De catechizandis rudibus. Augustinus ei kuitenkaan itse keksinyt näitä aikakausia, hän vain kirjoitti jo olemassa olleen tradition muistiin. Augustinuksen mukaan ihmiskunnan historia jakaantuu kuuteen 1000 vuoden pituiseen aikakauteen. Kuudes aikakausi alkoi Augustinuksen mukaan Jeesuksen saapumisesta maan päälle ja päättyisi tuhannen vuoden kuluttua Kristuksen toiseen tulemiseen eli maailmanloppuun. Vuodet 1000 ja 2000 ovat kuitenkin jo menneet eikä maailma ole vielä loppunut.
Keskiaikaa kutsuttiin aluksi pimeäksi ajaksi. Nimityksen pimeä aika keksi italialainen Francesco Petrarca 1330-luvulla. Tällä nimityksellä haluttiin alleviivata, kuinka synkkää ja barbaarista aikaa aika ennen renessanssia oli. 1400-luvun alussa italialaiset oppineet halusivat korostaa oman aikakautensa merkitystä ja keksivät nimityksen keskiaika. Keskiaika oli heidän mielestään jonkinlainen väliaika antiikin sivistyksen ja uuden ajan sivistyksen välillä. Rooman imperiumin romahdettua maailma syöksyi pimeyteen kunnes renessanssin oppineet löysivät uudelleen antiikin sivistyksen.
Nykyisin tiedot keskiajasta ovat paremmat kuin aikaisemmin ja ajatus pimeästä ja takapajuisesta keskiajasta on aikansa elänyt. Maailma ja kehitys eivät pysähtyneet vuonna 476 tuhanneksi vuodeksi lähteäkseen jälleen liikkeelle renessanssin vauhdittamana. Vanhimmat nykyisin toimivat yliopistot perustettiin sydänkeskiajalla ja noitavainotkin alkoivat vasta keskiajan jälkeen saavuttaen huippunsa 1600-luvulla.
Termi pimeä keskiaika on kuitenkin paikallaan kun puhutaan varhaiskeskiajasta. Länsi-Rooman tuhosta 1000-luvun alkuun kirjallisia lähteitä on vähän ja ne ovat usein epäluotettavia. Historian kannalta varhaiskeskiaika on pimeää keskiaikaa, jonka tapahtumista ei ole täyttä varmuutta. Kuva on repaleinen ja osittain vääristynyt, mutta arkeologia auttaa osaltaan täydentämään tätä kuvaa.
Läntinen maailma on jälleen tavallaan siirtynyt aikaan, jota tulevaisuudessa voidaan pitää pimeänä aikana. Suurin osa tiedosta on säilytty sähköisiin tallenteisiin, joiden sisältöä ei pystytä enää tulevaisuudessa lukemaan. Jo nyt on vaikeuksia löytää järjestelmää, jolla voitaisiin tutkia avaruusluotainten 1970-luvulla ottamia kuvia, jotka on säilötty digitaalisesti. Elokuvia ja TV-ohjelmia on arkistoitu hyllykilometreittäin, mutta niiden katsomiseen tarvittavat laitteet hajoavat ja pölyttyvät. Kaitafilmit ja BetaMax-videokasetit on jo menetetty, ne ovat kadonnutta historiaa.
1990-luvulla alkanut digitalisointi hävittää tietoa sen säilömisen sijasta. Internet muuttuu kaiken aikaa ja osa tiedoista katoaa lopullisesti. Jos ja kun Internet romahtaa 2007 kuten on ennustettu, kaikki Internetissä oleva tieto katoaa, niin myös tämä blogi. Siihen viittaa blogin nimikin, Memoria volatilis, häviävä muisti. Nimi viittaa myös tietokoneen RAM-muistiin, joka tyhjenee kun virta katkaistaan. Samoin käy kaikelle sähköiselle muistille jos virta katkaistaan maailmanlaajuisesti.
Näin joskus vuosia sitten dokumentin, jossa käsiteltiin 1800-luvun Pariisin ruumishuoneen arkistoja. 1800-luvun kuolleista oli jäänyt jäljelle vain nimi ja sukupuoli, joskus lause tai pari joista kävi ilmi mistä ruumis oli löydetty ja millaisissa olosuhteissa. Nykyajan ihmisistä ei jää jäljelle edes nimiä sähköisten arkistojen kadotessa, mutta Pariisin 1800-luvun ruumishuoneen paperiset arkistot säilyvät. Vaikka joitain nykyajan papereita säilyisikin, laserkirjoittimien muste haihtuu muutamassa vuodessa ja tulevaisuuden historiantutkijoilla on edessään vain monta hyllykilometriä valkoista paperia.
Elämme pimeitä aikoja, ystävä hyvä.
Lähettänyt – Sent by Jussi | 16:58