« Muslimien hautausmaa löytyi Portugalissa | Memoria volatilis | Keskiaikaa kesällä Keski-Euroopassa »

toukokuu 18, 2005

Viikinkien Skotlannin valloitus mietityttää

Orkneyllä tehtävien kaivausten toivotaan selvittävän, mitä tapahtui Skotlannin saarten asukkaille kun viikingit valloittivat ne. Saarilla asui piktiläisiä heimoja, jotka katosivat jonnekin viikinkiasutuksen myötä. Aiheesta on esitetty kaksi eriävää teoriaa. Ensimmäisen teorian mukaan viikingit järjestivät saarilla etnisen puhdistuksen ja piktit joko karkoitettiin tai tapettiin. Toisen teorian mukaan piktit assimiloituivat vähitellen viikinkitulokkaisiin.

Langskaillin tilalla Westrayssä on tutkittu viikinkiaikaista pitkää taloa, joka on rakennettu piktiläisen talon paikalle. Vaikka piktiläisen kulttuurin vaihtuminen skandinaaviseksi on kaivausten mukaan ollut nopeaa, kaivaukset tuskin kertovat mitä pikteille lopulta tapahtui. Todellisuus tuskin edes on kovin selvärajainen. Viikinkien harjoittama kolonisaatio ei ollut kovin järjestelmällistä, joten jossain uudisasutus on saattanut tapahtua rauhanomaisesti, jossain taas alkuperäiset asukkaat ovat varmaankin puolustaneet alueitaan asein.

Ranskassa viikingit asettuivat aloilleen kun saivat hallintaansa nykyisen Normandian ja sulautuivat parissa sukupolvessa ranskalaisiin. Venäjällä viikingit puolestaan sulautuivat slaavilaisiin ja kadottivat skandinaavisen kulttuurinsa kuten Ranskassa. Englannissa viikingit säilyttivät oman kulttuurinsa, mutta englantilaiset eivät kuitenkaan omaksuneet skandinaavista kulttuuria. Viikingit asuivat Englannissa danelageniksi kutsutulla alueella, jonka englantilaiset valtasivat vähitellen takaisin 900-luvun alussa.

The Herald: Did the Vikings drive natives from the isles?
Vikings in Scotland and the western isles

Bookmark and Share

Lähettänyt – Sent by Jussi |